Hae
Big mamas home

Mikä inspiroi juuri nyt

Ihana maaliskuu ja ihana kevät. Juuri nyt elämä tuntuu erityisen hyvältä. Halusin kirjoittaa siitä, mikä inspiroi minua juuri nyt. Kevät on sitä aikaa, kun tunnen herääväni eloon ja olen täynnä energiaa. Kaikki tuntuu inspiroivalta ja ihanalta.

Lisäksi tässä maailman tilanteessa, kun uutistenkin avaaminenkin ahdistaa, on parempi miettiä kaikkea ihanaa ja kevyttä. Ahdistun jo ahdistuneisuushäiriöni vuoksi paljon herkemmin, kuin ennen joten yritän pitää ajatukset edes vähän poissa vaikeista asioista.

Mikä inspiroi juuri nyt..

…Kauluspaidat pukeutumisessa. Juuri nyt pukeutumisessa kiehtoo todella vahvasti kaikki klassiset kauluspaidat. Erityisesti valkoiset ja siniset kauluspaidat, mutta ostin H&M:ltä itselleni myös yhden vihreän paidan. Itse pidän valtavati kauluspaita ja nahkalegginssit tai farkut tyyleistä.

Pluskokoisten muoti - BMH - Big mamas home by Jenni

Kuva: Katri Konderla / Editointi: Minä

…Valo. Siitäkin huolimatta, että ikkunat näyttää taas koko ajan kaipaavan pesua. Kevätvalo on jotain ihan uskomatonta. Minulle tulee keväällä lisääntyneestä valosta aivan uudelleen henkiin herännyt olo.

Mikä inspiroi juuri nyt - BMH - Big mamas home by Jenni

…Viherkasvit. Kuka olisi uskonut, että vihrerkasvinsa kolmessa viikossa tappavasta ihmisestä olisi tullut jonkin sortin viherpeukalo. En ole vielä äitini veroinen, mutta nykyään kaikki kukat eivät automaattisesti kuole käsiini. Haluaisin olohuoneeseen vielä jonkin ison kasvin, ehkä palmun.

Mikä inspiroi juuri nyt - BMH - Big mamas gome by Jenni

…Värit sisustuksessa. Uskokaa tai älkää. Osa läheisistäni on hieman huolissaan henkisestä tasapainostani tämän vuoksi. Mutta olen innostunut väreillä sisustamisesta. Kotini ei tule varmaan koskaan olemaan erityisen värikäs, mutta pieniä yksityiskohtia olen uskaltanut hankkia värillisenä. Hankin keittiöön Vallilan verhon ja olohuoneeseen vaaleansiniset tyynynpäälliset. Ja tällä hetkellä se tuntuu riittävän paremmin kuin hyvin.

Mikä inspiroi juuri nyt - BMH - Big mamas home by Jenni

…Pastellisävyiset meikit. Olen innostunut valtavasti pastellisävyisistä meikeistä, mikä on ihan puhtaasti kevään ansiota. Pastelliset meikkilookit kinnostavat tällä hetkellä huomattavasti enemmän, kuin tummansävyiset.

Pluskokoisten muoti - BMH - Big mamas home by Jenni

…Kevät pukeutuminen. Olen kirjoittanut jo aiemmin siitä, että talvipukeutuminen nyppii jo todenteolla. Haluaisin hylätä jo toppatakit ja muut vastaavat ja siirtyä keväisempiin vaatteisiin. Ulkona olevat hanget korkeat nietokset eivät vielä varsinaisesti anna sitä kevään tuntua, mutta pikku hiljaa.

Syömään - Äitien tekemää kasvisruokaa keittokirja - Cozy pudlishing - BMH - Big mamas home by Jenni

…Kasvisruoka. Olin pitkästä aikaa PR tilaisuudessa, jossa julkaistiin uusi äitien tekemä kasvisruokakirja. Olen jo pitkään lisännyt pikkuhiljaa kasvisruokaa ruokavalioomme, mutta viime aikoina olen lusmuillut siitä hieman. Nyt sain uutta potkua kasvisruokien tekemiseen, sillä sain kyseisen Syömään-keittokirjan myös itselleni PR-lahjana ja pääsen kokeilemaan reseptejä kotona. Sain itse tilaisuudesse kirjan tekijöiltä myös muutamia pikku vinkkejä reseptien käyttöön.

Ihanaa maaliskuun viikonloppua teille ihanat!

-Jenni

 

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok

Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals

LUE MYÖS

Helmikuun suunnitelmia

Aikuisten yökylässä

Heinäkuun suosikit

Elämää korianteri-geenin kanssa

Mitä tein viikonloppuna

Olisipa jo kunnolla kevät

Tuskin olen ainoa, joka on ihan kypsä tähän talvipukeutumiseen. Itse ainakin haaveilen jo kukkamekkokeleistä ja takkien jättämisestä pois. Samaten haaveilen kovasti jo tennarikeleistä. Pientä toivonkipinää on toki havaittavissa, kun ainakin meidän pihateillä alkaa näkyä jo enemmän asfalttia, kuin jäätä. Vaikka paikoin ulkona on sellaisia jäätiköitä, että olen saanut auttaa ikäihmisiä niiden yli.

Vihreä neule - BMH - Big mamas home by Jenni Vihreä neule - BMH - Big mamas home by Jenni Pluskokoisten muoti - BMH - Big mamas home by Jenni Polkkatukka - BMH - Big mamas home by Jenni Olisipa kunnolla kevät - BMH - Big mamas home by Jenni

Haaveissa kevät

Tässä asussa on jo pientä toivetta keväästä. Muutenhan tämä toimisi näillä keleillä aivan loistavasti, mutta tennarit eivät kyllä pidä jäällä yhtään. Todellisuudessa olen kulkenut tiiviisti maihareissani, mutta josko sitä kohta.

Tämä puuteritakki on kyllä ihan ehdoton lempparini tällä hetkellä. Se sopii hyvin näille lämpöasteille, eikä ole liian kuuma, kuten toppatakki. Sen hempeä väri tuo kivaa kontrastia nahkapöksyihini ja vihreään neuleeseen. Vihreä neule on sama, jossa kerroin asuneeni tämän alkuvuoden.

Pluskokoisten muoti - BMH - Big mamas home by Jenni Pluskokoisten muoti - BMH - Big mamas home by Jenni XL muoti - BMH - Big mamas home by Jenni Käsilaukku - BMH - Big mamas home by Jenni Pluskokoisten muoti - BMH - Big mamas home by Jenni

Pääsin viimein myös kampaajalle lyhentämään hiuksiani. Hiukset olivat ehtineet kasvaa puoli vuotta ja latvani alkoivat olla sellaisessa harakanpesäkunnossa. Rakastuin viime kesänä mun polkkatukkaan ja halusin ehdottomasti sellaisen myös nyt. Rakastan tätä edelleen yhtä paljon, kuin silloin kesällä. Ostin myös samalla kampaamoreissulla hiuksilleni kosteussuojan, joka estää niitä aika hyvin kihartumasta. Katsotaan kuinka hyvin lämpösuoja pitää myös kesällä.

Kohta tulee muuten kuluneeksi neljä vuotta siitä, kun värjäytin hiukseni viimeistä kertaa. Koen, että tämä on yksi parhaista ulkonäkööni liittyvistä päätöksistä. Hiukseni voivat niin paljon paremmin ja latvat eivät ole parin kuukauden jälkeen harakanpesänä. Nyt riittää, että käyn kampaajalla noin puolen vuoden välein.

Olisipa kunnolla kevät - BMH - Big mamas home by Jenni Vihreä neule - BMH - Big mamas home by Jenni XL muoti - BMH - Big mamas home by Jenni Pluskokoisten muoti - BMH - Big mamas home by Jenni Vihreä neule - BMH - Big mamas home by Jenni

Päivän asu

Takki H&M

Neule H&M

Keinonahkalegginssit H&M

Laukku LINDEX

Converset ZADAA second hand

Korvakorut VORSSA INK

 

Pluskokoisten muoti - BMH - Big mamas home by Jenni Kotimaiset käsin tehdyt korvakorut - BMH - Big mamas home by Jenni

Mulla on tuleva viikonloppu täynä minä aikaa, kun poikaystävä hoitaa omaa muuttoaan, sekä yrittää siinä samalla selviytyä myös töistään. Mikä on oikeastaan ihan kiva. Minua ei introverttina haittaa yhtään, vaikka olisinkin yksin. Menen kuitenkin sunnuntaina poikaystäväni uudelle asunnolle yöksi ja me saamme siinä sitä yhteistä aikaa. Nyt kun hän on myös tavannut tytöt, niin voimme tavata huomattavasti vapaammin, kuin aiemmin.

Tytöt ovat muuten lähes yhtä ihastuneita häneen, kuin minäkin. He ovat nyt opettaneet hänelle muun muassa sen, mikä ihme on Ryhmä Hau. 😀

-Jenni

KUVAT: Katri Konderla / EDITOINTI: Minä

 

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok

Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals

LUE MYÖS

Asukuvat, jotka meinasivat jäädä julkaisematta

Treffiasu

Rento, mutta klassinen treffiasu

Kokomusta asu ja pari ajatusta ruuasta

Toivottavasti talven viimeiset asukuvat