Olen jaksanut viimein olla parempi äiti lapsilleni

Kukaan tuskin halua lähtökohtaisesti olla huono vanhempi lapsilleen. Jokainen varmasti pyrkii parhaimpaansa, kun on kyse omista lapsista. Minä myös. Mutta olen ollut suurinpiirtein viimeiset kolme vuotta niin uupunut, että en ole jaksanut olla niin hyvä äiti, kuin olisin halunnut olla. Olen ollut väsynyt, äreä, hajamielinen ja en ole jaksanut olla läsnä. Ja tämä on ollut asia, jota olen harmitellut monet kerrat. Olen tuntenut alemmuuskompleksia ja huonommuutta, kun Instagramissa niin monet näyttivät olevan parempia vanhempia kuin minä.

Vaikeat vuodet

Viimeiset vuodet ovat olleet äärimmäisen rankkoja, kun huolehdin kahdesta lapsesta, yritin selvitä väkivaltaisessa parisuhteessa ja myöhemmin erosta, sekä eron jälkeisestä vainoamisesta. Samaan aikaan rakensin parhaani mukaan uutta elämääni lasteni kanssa. Burn out taisi olla viimeinen niitti. Sen jälkeen elämä on ollut aika vaihtelevaa.

Nyt kuitenkin huomaan, että voimani ovat palautuneet ja minä ihan oikeasti jaksan olla parempi äiti. Voimani riittävät leikkimiseen, touhuamiseen ja pelaamiseen lasten kanssa. Jaksan maalata ja opettaa ja askarrella heidän kanssa. Jaksan olla tunteenpurkauksissa kärsivällinen ja rauhallinen. Jaksan yrittää ymmärtää tunteita uhman takana. Jaksan olla johdonmukainen. Ja tämä tuntuu aivan äärettömän hyvältä. Olen todella onnellinen siitä, että jaksan olla lasteni kanssa.

Hyvinvoiva vanhempi, hyvinvoiva lapsi

Muistan ikuisesti, kun Helka sanoi minulle kerran, että hyvinvoivalla vanhemmalla on hyvinvoivat lapset. Ymmärsin jo silloin, mitä se tarkoitti, mutta olen ehkä kuitenkin sisäistänyt sen vasta nyt. Kun olen nähnyt miten paljon parempi äiti pystyn olemaan näin tällä tavalla hyvinvoivana.

Minulle diagnosoitiin syksyllä yleistynyt ahdistuneisuushäiriö, jonka kanssa opettelen parhaani mukaan elämään. Ahdistun herkästi pienistäkin asioista, mutta minulla on lääkitys ja opettelen parhaani mukaan toimimaan ahdistuneisuuteni kanssa. Uupumuksesta uskon toipuneeni nyt aika hyvin. Unentarpeeni on normalisoitunut, enkä väsy normaalista toiminnasta normaalia enempää. Mikä tekee todella paljon. Vuosi sitten tähän aikaan tunsin taistelevani koko ajan oman jaksamiseni kanssa. Olin aivan lopussa. Kun voimat olivat muutenkin lopussa, ei niitä ollut myöskään lapsille.

En enää uhraa itseäni

Vaikka koen, että minulla on aina ollut hyvä suhde lapsiini. Olen puhunut heille avoimesta, meillä on halattu ja yöllä, jos pelottaa, niin minun vieressäni on ollut aina paikka. Mutta nyt se on parantunut entisestään. Jaksan olla entistä paremmin läsnä lapsilleni, mikä on ihanaa.

Nyt kun olen konkreettisesti huomannut, miten iso merkitys omalla jaksamisellani on vanhemmuuteeni, aion pitää siitä jo lasteni vuoksi parempaa huolta. Tässähän on yksi syy, miksi en valmistumisen jälkeen hingu työllistymään hoitoalalle. Minut on pumpattu loppuun jo yhdessä työpaikassa, joten en varsinaisesti toivo samaa kohtaloa seuraavassa. Siksi jatko-opinnot aivan eri alalla kiinnostavat.

Ja näin erovanhempana, minulla on säännöllisesti omaa aikaa, kun lapseni ovat viiden päivän sykleissä toisessa kodissa. Sinä aikana minä palaudun siitä, että olen ollut intensiivisesti lasten kanssa yksin. Eron myötä vanhemmuudesta tuli heti paljon tasapuolisempaa, sillä hyvin stereotyyppisesti minä olin edellisessä suhteessa, joka hoiti aivan kaiken lapsiin liittyvän. Lasten isän vastuualue rajoittui tasana siihen hetkeen, kun hän oli fyysisesti läsnä lasten kanssa. Ja tämä on jako joka tuntuu tulevan luonnostaan todella moniin perheisiin. Uuden kumppanin kanssa aion pitää henkilökohtaisesti huolen siitä, että meidän vanhemmuus menee alusta asti tasan 50/50. Eli jatkossa lapseni eivät ole isällään vain hoidossa, vaan lapset ovat ihan yhtä lailla hänenkin. En uhraa itseäni enää vaan haluan jaksaa lasteni kanssa niin hyvin, kuin olen nyt jaksanut. Koen sen äärimmäisen arvokkaaksi asiaksi sen, että jaksan esimerkiksi maalata lasteni kanssa ilman, että se tuntuu ylimääräiseltä ponnistukselta. Koska se voi selkeästi olla myös muuta.

Haluan ehdottomasti kannustaa myös muita vanhempia ajattelemaan omaa jaksamistaan ja itseään. Pikkulapsivuodet ovat haastavia ja intensiivisiä, mutta yhteispeli kumppanin kanssa voi oikeasti tehdä niistä myös helpompia.

-Jenni

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok

Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals

LUE MYÖS

Yksin lasten kanssa

Minusta tuli ihan erilainen äiti kuin ajattelen

MILF ja ylpeä siitä

Varpajaiset on naisilta pöllitty perinne

Ihmiset, joilla ei ole lapsia, mutta on paljon mielipiteitä

Miten käsitellä uutisia lasten kanssa?