Ilmat lämpenee, kesä tulee
Huh huh, mikä viikko. Tällä hetkellä päässä vilisee noin miljoona erilaista ajatusta, joihin yhteenkään en osaa kunnolla tarttua. Viikossa on tapahtunut todella paljon kaikkea varsinkin somessa. Noin kuukausi sitten päätin aloittaa uudelleen videoiden tekemisen Instagramiin, koska algoritmi suosii niitä. Ajattelin, että jos saisin vähän nostetta Instagramiini tällä tavalla. No, tämä videoiden tekeminen toimi yli odotusten. Olen onnistunut kasvattamaan tiliäni melkoisesti.
Tämä on tuonut mukanaan myös kaikenlaisia huutelijoita kanavalleni. Olen viimeisen parin päivän aikana blokannut niin monta tyyppiä, että en pysy enää laskuissa. Menin sekaisin jossain 40 kohdalla ja näitä on riittänyt senkin jälkeen. Kovin omaperäisiä he eivät ole ja suurin osa heistä on poikia tai hyvin nuoria miehiä. Mikä on lähinnä surullista. Mikä saa pojat huutelemaan toiselle somessa ”läski”? Ja miksi lihavuus triggeröi ihmisiä niin paljon? Se on hämmentävää.
Onneksi itselläni on elämä sen verran hyvin kasassa ja kunnossa, että pystyn jättämään huutelevat teinit omaan arvoonsa.
Kesä tulee
Me ollaan otettu alkava kesä vastaan iloiten. On ihanaa, kun ilmat ovat lämmenneet. Vaikka omasta puolesta tämä riittäisi itselleni vallan mainiosti. Enempää ei tarvitsisi lämmetä.
On joka tapauksessa ihanaa, kun esimerkiksi vauvaa ei tarvitse pukea haalariin aina ulos lähtiessä. Auringolta suojaaminen on toki oma lukunsa. Vauvallakaan ei itseasiassa mene niin herkästi hermo lähtöihin, kun häntä ei pueta haalariin. Isommatkin nauttivat, kun ulos lähtemiseen riittää, että vetäisee kengät jalkaan ja lippiksen päähän. Minä olen myös päässyt kuluttamaan puhki uutta, ihanaa kesämekkoani, jonka Totte minulle osti. Ihanaa. Olen käynyt nyt myös lenkillä joka päivä, ihan vain siitä ilosta, että näillä ilmoilla lenkkeily on ihanaa.
Totte muuten osti minulle tässä hetki sitten aktiivisuusrannekkeen. Mietin tovin, että onko se uhka vai mahdollisuus, kun näen jatkuvasti stressikäyräni ja huono yöunet kellosta. Mutta ranneke onkin ollut enemmän hyvä juttu. Olen esimerkiksi miettinyt aika ajoin, että tuleekohan sitä kuitenkaan liikuttua päivän aikana tarpeeksi. Teen nykyään töitä kotona ja pääasiassa tietokoneen ääressä. Mutta tässä hetken aktiivisuusrannekkeen tuloksia seurattuani, olen voinut todeta liikkuvani nimenomaan riittävästi. Eivätkä ne stressitasot ole mitenkään hälyttävät ja siitä huolimatta, että minulla on vauva edelleen yöimetyksellä, nukun yllättävän hyvin. Joten ainakin toistaiseksi tämä kello on ollut ihan kiva kapine.
Olen ollut myös innoissani siitä, että Bridgettonin uuden kauden ensimmäiset jaksot löytyvät Netflixistä. Bridgetton on ollut hömppää parhaimmillaan ja vaikuttaa siltä, että tämä kausi on myös sitä. On aivan ihanaa keskittyä välillä tällaiseen romanttiseen hömppään ja laittaa aivot narikkaan. Vähän harmittaa, että tämäkin kausi julkaistaan kahdessa erässä ja välissä joutuu odottamaan monta viikkoa ennen viimeisiä jaksoja. Katsotko sinä muuten Bridgettonia?
Tässä oli hieman kuulumisia näiltä lämpimiltä päiviltä.
-Jenni
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok
Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit
LUE MYÖS
Kukkia hameessa ja kukkia meikissä
Hei ihana! Mitä kuuluu? Meillä täällä on aika väsynyt meininki. Meillä on lapsi kipeänä, mikä on tarkottanut äärimmäisen katkonaisia öitä. Tänään Totte passitti minut päiväunille, kun sekoilu alkoi olla sen verran kestämätöntä. Minkä kyllä ymmärrän. Lisäksi ne tunnin päiväunet tulivat kyllä tarpeeseen. Toivon todella, että tämä pöpö on pian taltutettu ja me päästäisiin nukkumaan öisin. Väsymys ja liian vähät unet ovat varsinainen vitsaus lapsiperheessä.
Mutta tämäkin on niin paljon helpompi kestää, kun meitä on tässä kaksi jakamassa tätä arkea. Muistan menneiltä vuosilta, miten itkin toinen vauva sylissäni, keittiön lattialla väsymystä ja rukoilin, että pääsisin hetkeksi nukkumaan. Nyt minun ei tarvitse edes pyytää. Olen tästä äärimmäisen kiitollinen.
Takki / Ulla Popken
Toppi / H&M
Hame / Vinted second hand
Kengät / Vans second hand
Laukku / Kidia second hand
Vappuna kukkasissa
Totte auttoi minua tämänkin asun kuvaamisessa. Lähdettiin vappuaattona etsimään kivaa kuvauspaikkaa. Päivä oli todella lämmin ja aurinkoinen. Jälkimmäinen tuotti hieman ongelmia, kun ei meinattu alkuun löytää passelia kuvauspaikkaa. Lopulta löydettiin yksi varjoisampi paikka, jossa saatiin kuvattua. Se vaati kuitenkin monen mutkan kautta kävelemistä.
Olin muuten tuolloin jo sen verran väsynyt vauvan yöllisten seikkailujen vuoksi, että lähdin liikkeelle ilman korvakoruja ja kotiavaimia. Kun asian tajusin, en tiennyt pitäisikö itkeä vai nauraa. Onneksi oltiin liikkeellä yhdessä, niin ei tarvinnut soitella vara-avaimien perään. Mutta ilman korvakoruja lähteminen oli itselle ehkä kovempi pala. 😀 En yleensä lähde minnekkän ilman korvakoruja. Onneksi meikki oli mintissä.
Olin saanut tähän vappumeikkiin inspiraation Instagramissa @beautjuuliful-tililtä. Minulla on meikkaamsen suhteen melko tarkka oma tyyli, jota harvoin lähden muuttelemaan, mutta joskus on kiva repäistä. Tästä syystä päädyin liimailemaan kukkia luomiini. Oli kiva pitkästä aikaa leikitellä meikillä.
Asu on mielestäni söpö. Järjestin Instagramissa pienen äänistyksen omasta vappuasustani. Tämä asu voitti, sillä erotuksella, että varsinaisessa asussa oli mukana neule. Mutta tuolloin oli sen verran lämmintä, että pärjäsin ihan vain topilla. Mikä oli aivan ihanaa. En malta odottaa, että tämä viime päivien koleus helpottaa.
Nyt toivottelen omasta puolestani hyvää yötä. Minä nimittäin menen tästä seuraavaksi nukkumaan.
-Jenni
KUVAT: Muru / EDITOINTI: Minä
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok
Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit
LUE MYÖS
Vihreä neuletakki ja kellohame