Hae
Big mamas home

Raskausviikko 18 (17+0 – 17+6)

Beben koko: Bataatti

Oireet:  Liitoskivut, ensimmäiset harjoitussupistukset.

 

Raskausviikko 18

Raskaus sen kun vain etenee. Tällä viikolla minulla oli ensimmäinen neuvolalääkäri. Tajusin myös, että se kaikkein hulluin nälkä on jäänyt taakse. Siis se, kun et syö kolmen tunnin välein ja nälkä yllättää heti sellaisena älyttömänä pahana olona ja heikotuksena. En muista tasan tarkkaan, missä vaiheessa näin on käynyt, mutta tämä on helpottavaa. Ei tarvitse olla ihan koko ajan syömässä.

Tällä viikolla olen tuntenut vauvan liikkeitä selkeästi vähemmän. Jossain vaiheessa aloin stressaamaan sitä. Vaikka totuushan on se, että vauvalla on vielä todella hyvin tilaa liikkua vatsassa ja hän on todennäköisesti ollut kääntyneenä niin etteivät potkut osu tuntoherkälle alueelle. Olen makoillut sohvalla ja yrittänyt tuntea vauvan liikkeet. Olen yrittänyt myös töniä ja tuuppia häntä, jos vaikka hän sillä suostuisi kääntymään ja potkaisemaan minua. Mutta ei. Tyyppi vaikuttaa varsin oma päiseltä. Olen yrittänyt toitottaa myös itselleni, että kaikki eivät tunne vielä edes satunnaisia liikkeitä, että vielä ei kannata olla huolissaan ajoittaisesta hiljaisuudesta, koska viikot ovat kuitenkin aikaisia. Liikelaskentaakin aletaan tekemään vasta viikkojen päästä.

Liikkeitä on kuitenkin ollut tämän viikon aikana, vaikka selkeästi vähemmän kuin aiemmin. Tämä vahvistaa sitä ajatusta, että hän on todennäköisesti kääntyneenä niin ettei suurin osa liikkeistä tunnu.

Olen innostunut tekemään joitain hankintoja vauvalle. Tähän mennessä, omaksi ilokseni, kaikki hankinnat on löytyneet käytettyinä. Meidän ei ole tarkoitus ostaa ihan kaikkea second handina, mutta olen iloinen jokaisesta tavarasta, jonka onnistun löytämään. Tullaan siis ostamaan tarvikkeita myös uutena.

Ollaan myös saatu palautetta siitä, että ei kerrota vauvan sukupuolta. Kun ihmiset ei tiedä, pitääkö osataa pinkkejä vai vaaleansinisiä juttuja lahjaksi. Tähän olen todennut, että suurin osa meidän vauvanvarusteista tulee olemaan valkoisia, beigeja ja harmaita, koska ne miellyttävät meidän silmäämme kaikkein eniten. Minusta myös tämä tyttöjen vaaleanpunainen ja poikien sininen väritys on täysin naurettava ja vanhanaikainen, kun väreillä ei ole todettu olevan sukupuolta. Onneksi puolisoni on samoilla linjoilla kanssani tässä. On muuten ihanaa odottaa vauvaa ihmisen kanssa, jolla on samat arvot ja näkemykset. Silloin väittelyt ovat sitä luokkaa, että sopiiko oranssi meidän vauvan garderobiin vai ei. Mikä on aika vähäpätöistä.

Neuvolalääkäri

Kuten kirjoitin alussa, minulla oli tällä raskausviikolla myös neuvolalääkäri. Menin sinne yksin, koska lääkärinkäynneillä en koe puolison läsnäoloa tarpeelliseksi. Juteltiin siellä raskauden lisäksi omasta tämän hetkisestä voinnistani ja ahdistuksen tilanteesta. Sen lisäksi oli ne perus raskausjutut. Kerroin, että synnytys pelottaa minua, enkä ole varma siitä miten haluan synnyttää. Lääkäri oli samaa mieltä kuin oma terveydenhoitajani, että viimeinen lääkärinkäynti olisi hyvä olla synnytystapa-arvio. Kuunneltiin käynnillä myös vauvan sydänäänet. Ne kuuluivat hyvin ja selkeästi. Tämä vahvisti sitä tunnetta, että kaikki on varmasti hyvin ja hän on vain kääntyneenä niin etteivät liikkeet tunnu niin selkeästi.

Seuraava tutkimus onkin sitten rakenneultra muutaman viikon päästä. Sitä odotellessa. Katsotaan saadaanko siellä vahvistus sukupuolelle.

-Jenni

 

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok

Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit

LUE MYÖS

Raskausviikko 17 (16+0 – 16+6)

Raskausviikko 16 (15+0 – 15+6)

Raskausviikko 15 (14+0 – 14+6)

Seksi alkuraskaudesta

Raskausviikko 14 (13+0 – 13+6)

5 kommenttia

  1. Sari kirjoitti:

    Hei, ei liity postaukseen, mutta saisiko sulta suosituksia Porvooseen liittyen (lähinnä ravintoloita/kahvilat, mutta muutkin käy)? Ollaan suuntaamassa puolison kanssa sinne elokuussa ja vinkit olisi tervetulleita 🙂 Vaikka ihan oma postauskin aiheesta olisi kiva, muitakin varmaan kiinnostaisi 🙂 Vai löytyykö jo sellainen?

    • Jenni - BMH kirjoitti:

      Moikka. Runo Hotellia ja sen aamiaista suosittelen lämpimästi. Aamiaiselle voi mennä, vaikka ei hotellissa yöpyisikään. Toinen hotellisuositus on Hotelli Onni. Nämä siis sitä varten, jos vaikka haluaisi viettää Porvoossa yön. Tee- ja Kahvihuone Helmi on todella persoonallinen ja ihana kahvila. Suosittelen sitä todella lämpimästi. Voi olla, että vinkkejä tulee kesällä vielä lisää tänne blogiin. Me kun haluttaisiin mennä Porvooseen kesäretkelle perheen kanssa. 😀
      Porvoossa on ollut myös sellainen paikka kuin Ani’s cafe. Ihan mieletön vegaaninen kahvila. Se on juuri nyt remontissa tulipalo-onnettomuuden vuoksi, mutta kannattaa ehkä kesällä tarkastaa olisiko se saanut jo avattua ovensa. Sinne menisin ehdottomasti, jos se on auki.

    • Jenni - BMH kirjoitti:

      Piti tulla viellä suosittelemaan Sicapelle nimistä ravintolaa, jos haluaa syödä ihan ravintolassa.

  2. Sari kirjoitti:

    Kiitos vinkeistä 🙂 Runoa sun suosituksesta ensin katselinkin, mutta päädyttiin kuitenkin PariisinVilleen 🙂

    • Jenni - BMH kirjoitti:

      Pariisin Ville on Hotelli Onnin sisarhotelli, joten uskon teidän viihtyvän siellä varmasti. Itse olin todella tyytyväinen Hotelli Onniin, kun vierailin siellä vuosi sitten. Ihanaa reissua teille. <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *