Hae
Big mamas home

Se aika kuukaudesta

Itkettää, kiukuttaa, ärsyttää, turvottaa, jomottaa ja kramppaa. Jokainen nainen osaa varmasti samaistua näihin tuntemuksiin. Ajattelin aluksi etteivät kuukautiset istu aiheena blogiini, mutta hetki sitten tulin toisiin aatoksiin. Hitto, minunhan pitäisi olla vaikuttajana esimerkin näyttäjä, eikä hyssytellä. Olenhan minä puhunut jo synnyttämisestä ja ehkäisystä, joten miksi tämä olisi erilaista. Sama värkki siinä on kyseessä ja aivan yhtä luonnollinen asia tämäkin. Ja olen pystynyt puhumaan jo vuosia kuukautisistani avoimesti, joten miksi en voisi niistä kirjoittaakin. 
Olisi hienoa, jos osaisin puhua tästä sillä tavalla voimaannuttavasti ja kaunopuheisesti, kuten jotkut tekevät. Niin, että postauksen lukemisen jälkeen jokainen teistä voisi sanoa ”just niin” ja haistattaa koko yhteiskunnalle kukkaset. Sen sijaan puhun tästä sellaisella lähes kaiken nähneen hoitajan reteällä asenteella.

menkat, kuukautiset,
Muistan elävästi hetken ammattikoulusta, ennen tunnin alkua. Silloinen tyttökaverini makasi luokan perällä lattialla, jalat tuolin päällä ja valitti kirkkaalla, selkeällä äänellä kramppejaan. Minä en olisi tehnyt seitsemäntoistavuotiaana niin. Häpesin muutenkin runsasta vuotoa, jonka vuoksi tuoliin saattoi koska tahansa ilmestyä muisto minusta. Nykyään minua ei hävetä. Minulla on jopa kauratyyny työpaikan pukuhuoneen kaapissa varmuuden vuoksi. Hieman tätä menkkazeniä saattaa auttaa myös uravalintani. Tässä työssä menkkavuoto ei ikävä kyllä ole se päivän ainoa eritevahinko. 
Ennen toista lastamme minulla ei ollut tietokaan siitä missä syklissä kiertoni kulkee, ellen seurannut sitä haukan lailla. Nykyisin kun alan tuntea kipua lantioni seudulla ja voisin vannoa, että siellä on jotain räjähtämispisteessä, tiedän ovuloivani. Annan kaiken empatiani niille, joilla kasvatellaan useampaa munasolua kerrallaan lääkityksellä, sillä oma ovulaationi tuntuu jo inhottavalta. En edes halua tietää, miltä tuntuu, kun munarakkuloita on siellä useampia. 
Ensimmäiset varoituskellot, ennen varsinaista h-hetkeä, alkavat soida, kun huomaan vollottavani taas kissanruokamainoksille tai muulle yhtä hupsulle ja haluan ahmia lounaaksi kolme Fazerin sinistä levyä. Olo on noin päivää ennen menkkojen alkamista alakuloinen, surkea ja väsynyt, sekä kiukkuinen ja sytytys herkkä. Itse asiassa kaikki itkettää. Myös se, kun sukassa on reikä tai kun työkaveri katsoo minua jotenkin eri tavalla. Jos joku on sitten ihan tarkoituksella mulkku, vollotan varmasti. Sen lisäksi kasvoihini ilmestyy yksi, iso ja kipeä finni. Yleensä joko keskelle otsaa tai nenää tai paikkaan, jossa se tekee todella kipeää kuten nenän pieleen. Toisen lapsen jälkeen olen huomannut olevani myös unohtelevaisempi päivää ennen menkkoja. Näistä tiedän varmasti, että seuraavana päivänä ollaan tositoimissa. 
Mutta aina en osaa lukea näitäkään merkkejä, vaan ne pääsevät yllättämään. 
Kuukautiseni muuttuivat hieman lasten saannin jälkeen. Ennen tulvin, kuin Tonava keväällä ja kivut saivat haluamaan käpertyä sikiöasentoon. Silloin mikään kaupasta saatava side ei ollut riittävä sitomaan kaikkea sitä vuotoa sisäänsä. Nykyisin vuodan kohtuullisesti, mutta yksittäiset ja yllättävät krampit saavat taipumaan aina hetkellisesti kaksinkerroin. Välillä iltaisiin jomottaa ikävästi, jolloin sitä haluaa vain halailla kauratyynyä. Mutta loppujen lopuksi en joudu kokemaan mitään, mistä ei kauratyynyllä ja särkylääkkeillä selviäisi. Tiedän paljon naisia, jotka joutuvat jäämään kovien kipujen vuoksi pois töistä, eikä sitä pidä yhtään vähätellä. 
Halusin pitkään ajatella, ettei minulla ole mitään PMS-oireita ole. Miehellenikin yritin kovasti vakuuttaa, että olen ennen menkkoja ”aika rento muija”. Totuus taitaa olla lähempänä sitä, että olen kireä kuin viulun kieli ja räjähdysherkkä. Olen rähissyt miehelleni ja lapsilleni pienistäkin asioista. Mistä en ole ylpeä, mutta jota tapahtuu. Hormoneita ja mielialanvaihteluita on vain joskus vaikea hallita. Onneksi anteeksipyyntö ja selitys auttavat yleensä. Tämä vaihe kestää yleensä yhden päivän, kuten kissanruokamainoksille itkeskely. 
Vaikka nykyään puhutaan kaikesta. On #metoo-kamppanjat sun muut, niin menkat ovat silti tabu. Niistä tiedetään, mutta niistä ei puhuta. Meillä muuten kolmevuotiaskin tietää, että kuukautiset tulevat kerran kuussa. Silloin aikuisen naisen alapäästä tulee verta, silloin käytetään suojia ja se on täysin normaalia. Välillä kun olen vessassa vaihtamassa sidettä, hän repäisee vessan oven sepposen selälleen ja astelee sisään todeten; ”Ai äiti. Onko sinulla ne kuukautiset?” Johon minä vastaan; ”Kyllä rakas.” Silloin käymme yleensä lyhyen keskustelun siitä, milloin hänellä tulisi olemaan ne tai sitten hän kävelee pois päätään pyöritellen. Ihana pieni asennemimmi. 
Mutta jos kipuja, vuotoa ja hormonien heittelyä ei oteta lukuun niin, hitto miten hienosta asiasta on kyse. Ilman tätä olennaista osaa naisen elämästä, me emme lisääntyisi. Meillä ei olisi mahdollisuutta kantaa lapsia. Minulle kumpikin raskaus on ollut jotain maata mullistavan hienoa, selkävaivoineen päivineen. Sen kokeminen hyvittää melkoisesti kuukautisten aiheuttamaa mielipahaa. Vaikka en minä hurrannut, kun ne taas alkoivat raskauksien jälkeen. 
Haluan tällä sanoa sitä, etteivät kuukautiset tee naisista likaisia tai saastaisia. Itse asiassa, kun ottaa huomioon, kuinka puhdas ja herkkä elimistömme on sisältä käsin, en käsitä miksi tätä ajatellaan jotenkin likaisena. Toki, jokaisen kuukautiset ovat oma, intiimi asia ja jokainen päättää itse, miten niistä puhuu tai puhuuko ollenkaan. Haluaisin kuitenkin omalta osaltani hälventää häpeää, ahdistusta ja muita negatiivisia tunteita tämän asian ympärillä. Tämä kun on maailman luonnollisin asia ja olennainen osa naiseutta. En missään nimessä halua, että omat tyttäreni joutuisivat häpeämään näitä asioita. Ehkä paras puolustuspuhe tälle ei ole menkkahymiön saaminen puhelimiin, mutta ei näitä asioita pidä missään nimessä hyssytellä. 
Olisi kiva kuulla teidän ajatuksia ja kokemuksia, koska tämä on asia, josta olisi hyvä puhua. Lisäksi haluan pyytää tässä lopussa anteeksi ettei maanantaina ilmestynyt postausta. Meidän kuopus on ollut kipeänä ja nyt myös minä, mikä hieman söi mahdollisuuksia kirjoittaa. Mutta näitä sattuu välillä. Postaustahti ei muutu, vaikka joskus siihen tulisikin tauko.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *