Hae
Big mamas home

Huppari ja treenilegginssit – eli perus arkiasu

Olen huomannut näin raskaana, että arvostan yhä enemmän sitä, että vaatteet eivät purista ja ovat mukavat. Kun muuten on koko ajan vähän epämukava olo, niin vaatteiden ei ainakaan halua lisäävän sitä epämukavuutta. Hyvin varhaisessa vaiheessa en kestänyt yhtään sitä, jos housut painoivat vatsaa ja siksi päädyinkin hankkimaan aika ajoissa muutamat äitiyshousut. Ja siksi arjessa käytän hyvin pitkälti legginssejä, äitiyshousuja ja hameita.

 

Huppari / H&M

Takki / H&M

Laukku / Zadaa second hand

Kengät / Vagabond second hand

Korvakorut / Valla koru uniikit

 

Musta hupparini menee vielä nippa nappa vatsani yli niin, että en näytä ihan Nalle Puhilta tai Tuhkimon Huli-hiireltä. Yksinkertainen musta huppari on minulle nimenomaan arkivaate. Olen vuosia hieman vieratanut huppareita, mutta hankkinut lopulta itselleni yhden kotona hengailua ja lenkkejä varten. On se ollut välillä myös päiväkotimatkalla päällä, mutta jos lähden lähiseutuja pidemmälle ihmisten ilmoille, niin valitsen päälleni jotain muuta. Arki- ja kotivaatteena tämä on kuitenkin erinomainen.

Tämä asu onkin varsinainen malliesimerkki sille, missä vaatteissa lapseni päiväkodin aikuiset minut monesti näkevät. Tässä tai jossain neuleistani.

Haluan jakaa näitä ihan perus arkiasuja myös tänne blogiin sen mahdollisen inspiraation lisäksi. Toki myös se kukkamekko on minulle arkiasu, mutta näin kylmään vuodenaikaan, arkisin viiletän nimenomaan tällaisissa tamineissa. Toki samaan aikaan pyrin tarjoamaan myös sitä pukeutumisinspiraatiota. Mutta tähän toimii hyvin ajatus siitä, että tarjolla on vähän kumpaakin.

Tässä asussa kivasti ryhtiä huppariin ja legginsseihin tuo skarpimpi takki.

Sellainen asu tällä kertaa. Uskon, että kevättä kohti nämä asupostaukset hieman monipuolistuvat, kun tarkenee muussakin kuin neuleessa ja paksussa takissa.

-Jenni

KUVAT: Katri Konderla / EDITOINTI: Minä

 

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok

Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit

LUE MYÖS

Asukuvaukset

Varaslähtö kukkamekkokauteen

Poncho osana kevätasua

Viimeiset talvitakkikuvat tälle keväälle

Lyhyt trenssi, jonka luulin olleen hutiostos

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *