Hae
Big mamas home

Vaaterakkaustarina ja päivän asu

Halusin kirjoittaa teille yhden pienen vaaterakkaustarinan, eli vähän jotain kevyempää asiapitoisempien postausten väliin. Vaaterakkaustarina on muuten sana, jonka olen kuullut Iinalta ja minusta se sopii tähän tilanteeseen oikein hyivn.

Olen aina ihan äärimmäisen iloinen, kun olen saanut ostettua jotain käytettynä. Erityisesti vaatteet ostan kaikkein mieluiten käytettynä. Mutta näin pluskokoisena se on välillä haastavaa. Kirppiksillä liikkuu tosi vähän vaatteita minun koossani. Mutta kun etsin itselleni vaatteita käytettynä, niin käytän yleensä Zadaata, joka on tässä mielessä ihan paras sovellus.

Vaaterakkaustarina ja päivän asu - Big mamas home by Jenni

Viime kesänä tilasin tämän kuvissa näkyvän NA-KD:n paidan. Kun se saapui minulle, se oli juuri sen verran tiukka, että tuntui epämukavalta päällä. Näin ollen se jäi käyttämättömänä kaappiin. Kunnes tänä keväänä sovitin sitä uudestaan ja nyt se oli juuri sopiva. Ette voi kuvitellakaan, kuinka innoissani olin tästä.

Second hand löytö - Big mamas home by Jenni

Rakastuin paidassa ensimmäisenä siihen miten klassinen se on ja siihen, että siinä on kuitenkin jotain, joka tekee siitä erikoisen. Minä oikeasti rakastan tämän paidan hihoja. Todella yksinkertainen juttu, joka tekee klassisesta paidasta sopivasti erikoisen.

NA-KD kauluspaita Pluskokoisten muoti - Big mamas home by Jenni

Kuvassa minulla on paidan kaverina on jumppalegginssit. Tykkään yleiseisti ottaen siitä, että urheilulegginssien materiaali on yksinkertaisesti parempaa, kuin joidenkin tavallisten kangaslegginssien, joista kuultaa ihon läpi. Tästä asusta on muuten ⅗ ostettu käytettynä. Paidan lisäksi myös laukku ja kengät ovat löytyneet Zadaasta.

Jotenkin ennustan, että tästä tulee kevään ja ehkä kesänkin käytetyin asu. Ihan vain, koska rakastan tätä paitaa.

Vaaterakkaustarina ja päivän asu - Big mama shome by Jenni

Paita NA-KD Second hand Zadaa

Aluspaita CUBUS

Legginssit SHEIN

Kengät SECOND HAND Zadaa

Laukku ZARA Second hand Zadaa

Pluskokoisten muoti - Big mamas home by Jenni

Sellainen vaaterakkaustarina. Onko teillä vastaavia?

-Jenni

 

Lue myös

4x Tämän kevään asua

Karanteeniajan kotiasuja

Syksyn käytetyin asu

Seuraa myös

Instagram

Facebook

Tiktok

3 kommenttia

  1. Tiina kirjoitti:

    Millaisia kokemuksia sinullakin on SHEINista? Haluaisin kovasti tilata sieltä muutaman vaatteen, mutta en tiedä uskallanko 😅 pelkään että koot eivät pidä paikkaansa ja laatu on huonoa 🤔

    • bigmamasblogoutlookcom kirjoitti:

      Moikka. Minun kokemukseni ovat ihan hyvät. Laatu on suurin piirtein samaa kuin H&M:ltä. Eli siihen nähden minun mielestäni vaatteiden hinta/laatu-suhde on ihan hyvä. Ei minulla ole mitään sen isompaa valittamista, kun niillä hinnoilla en odota mitään super laatua. Mutta niillä hinnoilla voisivat olla paljon huonompaakin. Minä tilaan H&M:ltä vaatteet yleensä koossa XXL, mutta Sheiniltä olen tilannut koossa XXXL. Tämä on toiminut hyvin ja tämä oli erään tuttavani neuvo, että tilaa kokoa
      isompana. Mutta esimerkiksi juuri nuo urheilulegginssit ja uikkarit tilasin koossa XXL, koska oletin niiden olevan joustavaa materiaalia. Ja toimi. Ainoa miinus on ehkä tosi pitkä toimitusaika, joka on useamman viikon.

  2. Tiina kirjoitti:

    Siis sinulla*

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *