Hae
Big mamas home

Sisustus etenee: Sohvan sivupöytä

Kolmion sisustus etenee. Silloin, kun olen viimeksi muuttanut, meidän koti oli lähinnä sekava yhdistelmä minun ja exäni ja sukulaisten tavaroita. Minulla ei myöskään ollut mitään hajua todellisista tarpeista tai siitä, millaiseksi haluaisin kodin sisustaa. Tämä jälkimmäinen on hahmottunut vuosien myötä selkeämmäksi ja tarpeiden suhteen menen tilanne kerrallaan. Nyt tilanne on hyvin erilainen. Ensinnäkin, kaikki mitä kannettiin uuteen kotiin, oli sellaista, mitä halusin myös pitää. Oma tyylini on selkeytynyt ja tasapainoilen vahvasti klassisen ja boheemin välillä. Koen oman tyylini hyvin klassiseksi, sillä boheemilla tvistillä. En halua vaakakupin kallistuvan liikaa kumpaakaan suuntaan ja välillä tasapainoilu on haastavaa. Liian klassinen tyyli tuntuu itselleni tunkkaiselta ja mummomaiselta. Kun taas liian boheemi tyyli on liian rönsyilevä.

Sisustus: Sohvan sivupöytä - Big mamas home by Jenni Sisustus: Sohvan sivupöytä - Big mamas home by Jenni

Uusi koti on isompi, kuin edellinen, joten tänne on täytynyt hankkia asioita. Jotain olin miettinyt jo ennen muuttoa. Mutta nyt muutettuamme, olen huomannut vaihtohetoihin vaikuttavan paljon uuden kotimme lattia. Pidän siitä valtavasti. Se on tuo ihan omanlaistaan lämpöä ja kodikkuutta sisustukseen. Mutta se on myös melko tumma ja eläväkuvioinen. Pelkään, jos hankkisin puupintaisia kalusteita, että ne olisivat liian tårta på tårta lattian kanssa. Olin esimerkiksi suunnitellut, että vaihtaisin ruokapöydän kannen puiseen, mutta nyt en ole tästä yhtään niin varma. Joten todennäköisesti huonekaluissa mennään jatkossakin mustalla ja valkoisella.

Sisustus: Sohvan sivupöytä - Big mamas home by Jenni

Sisustus:  sivupöytä - Big mamas home by Jenni

Sisustus: Sohvan sivupöytä - Big mamas home by Jenni

Yksi, jo edellisessä kodissa listalla olevista, hankinnoista on ollut kiva, pieni sivupöytä sohvalle. Ja olen itseasiassa katsellut tätä kyseistä pöytää jo aiemmin Jyskin valikoimissa. Erityisesti pöydässä kiehtoo pelkistetty klassinen muoto ja juurikin valkoisen marmorin, sekä mustan metallin yhdistelmä. En ollut aiemmin pihiyttäni raaskinut ostamaan. Mutta edellisten black friday alennusten aikaan tämä pöytä oli niin hyvässä allennuksessa, että päätin ostaa sen viimein. Eikä ole kaduttanut. Vielä enemmän pidän pöydästä senkin vuoksi, että ostin sen niin halvalla.

Sisustus: Sohvan sivupöytä - Big mamas home by Jenni

Sivupöytä on lähinnä pieni sisustusalttari, mutta monesti se toimii myös kahvikupin paikkana. Ennen kaikkea se tuo lisää sitä kodikkuutta ja korostaa omaa tyyliäni entisestään. Oma klassisen boheemi tyylini ei ole missään nimessä pelkistetty, vaan asetelmia on pitkin poikin asuntoa, ikkunalaudasta lähtien.

Joskus minulta kysytään, pysyvätkö asetelmat paikoillaan. Suurimmaksi osaksi kyllä. Mutta etenkin nuorimmaiseni tykkää laittaa asetelmat aika ajoin uusiksi. Olen löytänyt esimerkiksi nuo marmoriset lasinaluset joskus kengästäni.

Ihanaa alkavaa viikkoa.

-Jenni.

Lue myös

DIY: Sisustushelmet

Blogihaaste: 8 kysymystä ja vastausta kodista

Uuden kodin esittely: Makuuhuone

Seuraa myös

Instagram

Facebook

Tiktok

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.