Hae
Big mamas home

Kohti viikonloppua

Ihanaa perjantaita! Mitä kuuluu? Tässä mennään kovasti kohti viikonloppua. Omalta osaltani tämä perjantai alkoi ajoissa, kun riensin lapseni päiväkodille äitienpäiväkahveille. Lapseni ovat aloittaneet päiväkodin korona-aikana, joten sattuneista syistä nämä olivat minulle ensimmäiset äitienpäiväkahvin päiväkodilla. Ja olihan se ihanaa. Se oli myös lapselleni selkeästi äärimmäisen tärkeää, sillä hän varmisteli jo yli kuukautta aiemmin, että olenhan minä varmasti tulossa. Tällä viikolla hän varmisti monta kertaa päivässä sen, että olen varmasti tulossa. Pikku murunen. <3

 

Trenssi / H&M

Mekko / H&M

Laukku / New Look

Kengät / Second hand

Korvakorut / Nomble

 

Teen nyt paljastuksen. En tähän asti pitänyt yhtään Suomen euroviisuedustajasta Käärijästä tai Cha cha cha-biisistä. Se osui johonkin sellaiseen kohtaan, joka näin alkoholistin exänä treggeröi hyvin syvältä. Mutta sitten koululainen ilmoitti pitävänsä siitä ja halusi kuunnella sitä kotona. Käänsin takkini hetkessä. Jos lapseni siitä pitää, niin ehkä minäkin voin. Sen jälkeen olen löytänyt myös erilaisia näkemyksiä kyseisen biisin taustalta ja todennut ettei se ole läpeensä paha. Nyt voin vain todeta, että tie äidin sydämeen käy lapsen kautta.

Lauantaina meidän olisi tarkoitus käydä vähän kuvailemassa puolison kanssa ja sen jälkeen yritän selättää meidän kodin silitysvuorta, joka ei tunnu loppuvan koskaan. Silitettävää tuntuu tulevan sitä mukaa lisää, kun ylipäätään silitän. Mutta minulla on tavoitteena saada ylipäätään viikonloppuna siivottua makuuhuone niin, että saadaan hoitopöytä jo tulevalle paikalleen odottamaan. Kesäkuussa ajateltiin sitten tilata vauvalle ne tavarat, mitä ei olla vielä muuten saatu hankittua. Nyt tosin näyttäisi siltä, että isoimmista hankinnoista ainoastaan vaunukoppa joudutaan ostamaan uutena.

Sunnuntaina vietetään sitten äitienpäivää ihan vain meidän perheen kesken. Nyt alkaa olemaan oikeasti sellainen fiilis, että en malta odottaa. Tiedän ettei tämä äitienpäivä mene niin kuin menneet vuodet. Se rentouttaa.

Nyt, ihanaa viikonloppua!

-Jenni

 

KUVAT: Katri Konderla / EDITOINTI: Minä

 

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok

Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit

LUE MYÖS

Kesämekko ja farkkutakki

Hellepäivän asu

Yksin kotona

Mitä sain kumppaniltani syntymäpäivälahjaksi

College ja shortsit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *