Köyhän naisen kranssit

Uusavuttomien askartelukerhosta päivää. Uskon maininneeni jo aiemmin, että en ole kummoinenkaan askartelija. Intoa ja taitoa riittää kyllä, mutta viitsimistä ei. Jos minulle laitetaan kaikki nenän eteen valmiiksi ja sanotaan, että tee, niin aika moni juttu onnistuu. Ongelmana onkin se etten viitsi tai jaksa lähteä tekemään mitään itse. En saa askartelusta niin paljoa mielihyvää, että jaksaisin nähdä vaivaa.

Mutta välillä, kun tilaisuus sattuu kohdille, saatan tehdä itse jotain…

Haaveilen nyt toista vuotta kransseista meidän vitriinien oviin. En vain ole löytänyt sopivia. Haluaisin runsaat kranssit, jotka olisivat kuitenkin riittävän pienet, enkä ole vielä löytänyt vastaavia.

Kun asettelin viime viikkoisen the Floral Societyn kukkalähetystä maljakoihin, minulla jäi reilusti yli pieniä eukalyptyksen ja orjanlaakerin oksia yli. Siis sellaisia, jotka olen leikannut irti isommista oksista, jotta ne mahtuvat maljakkoon. Laitoin näitä pienempiä oksia myös minimaljakoihin, mutta niitä jäi silti yli. Ei mennyt lopulta kauaakaan, kun keksin mitä niistä voi.

Hain ompelulaatikosta valkoista lankaa, kieputin sillä nipun kiinni. Jätin langan sen verran pitkäksi, että se toimisi myös ripustusnaruna kasvinipuille. Sen jälkeen kaivoin kätköistäni esiin vaaleanpunaista, leveää puuvillanauhaa ja solmin nippuihin rusetit. Lopuksi ripustin niput kaapinoviin. Aikaa meni ehkä kaksi minuuttia per nippu ja kaikki tarvikkeet löytyivät kotoa. Tällainen tekeminen minulta sujuu hyvin.

Nyt köyhän naisen kranssini ovat ilahduttaneet minua useamman päivän. Esikoiseni esittelee niitä vieraille ja kertoo ylpeänä, että äiti on tehnyt ne itse. Ihanaa olla tyttären ihailun kohde näinkin pienellä vaivalla.

Omistan tämän postauksen kaikille teille kaltaisilleni, jolla ei riitä viitseliäisyys itse tekemiseen. Ei aina tarvitsekaan. Ei kannata ottaa stressiä tällaisesta asiasta, johon maailma ei todennäköisesti kaadu. Ohjataan se energia johonkin sellaiseen, joka meitä miellyttää.