Äitien mielenterveyspäivä
0
Eilen 5.5 vietettiin äitien mielenterveyspäivää. Päivän tavoitteena on lisätä tietoisuutta vanhempien ja erityisesti raskaana olevien ja synnyttäneiden äitien mielenterveydestä. Jokainen meistä on varmasti kuullut puhuttavan raskauden aikaisesta ja synnytyksen jälkeisestä masennuksesta. Mutta koetellaan sitä äitien mielenterveyttä muutenkin. Pyydän heti alkuun anteeksi sitä, että puhun tässä kirjoituksessa nyt lähinnä äitien mielenterveydestä, enkä esimerkiksi yleisemmin vanhempien mielenterveydestä. Lähinnä siksi, että minulla on kokemusta tästä äitiydestä ja siihen liittyvästä mielenterveydellisestä kuormituksesta. Mutta uskon, että joihinkin kokemuksiin myös isät voivat samaistua.
Oma masennukseni
Olen itse paininut mielenterveysongelmien kanssa jo ennen äitiyttä. Minulta löytyy nuoruudesta noin kymmenen vuoden masennusjakso, johon liitttyi sekä syvempiä aallonpohjia, että vähämmän vaikeampia hetkiä. Minä kuitenkin paranin ja sillä tiellä eletään edelleen. Masennus on kuitenkin sairaus, joka voi uusiutua. Ja sitä minä pelkäänkin aina säännöllisesti. Ensimmäistä kertaa mietin uusiutumista, kun tulin raskaaksi. Raskaudenaikainen masennus oli minulle isompi riski jo taustani vuoksi. Samoin synnytyksen jälkeinen masennus.
Tästä syystä kävin itse juttelemassa neuvolapsykologin kanssa ennen ja jälkeen synnytyksen. Oma masennukseni teki minut herkäksi oman henkisen hyvinvoinnin seurannalle ja kuuntelulle. En halua joutua samaan suohon toistamiseen, joten olen siitä syystä valmis tekemään kaiken mahdollisen ennaltaehkäisevästi.
Tyttöjen syntymän jälkeen elämässäni on tapahtunut monia asioita. Olen kokenut väkivaltaa, hallintaa, alistamista, vainoamista, olen pelännyt itseni ja lasteni puolesta. Olen kokenut eron ja kokenut vainoamista. Ja koko tämän ajan tyttöjen syntymän jälkeen, olen kokenut lapseni siksi kaikkein suurimmaksi voimavarakseni. Tyttäreni ovat kannatelleet minua ja saaneet minut jaksamaan ja yrittämään enemmän. Ilman heitä olisin varmasti luovuttanut jo.
Äitiys, varsinkin sinkkuäitiys kaikessa yksinäisyydessään, voi olla joskus raskasta. Jopa ihan äärimmäisen raskasta. Siinä, missä tyttäreni pitävät pääni pinnalla ja saavat minut taistelemaan, apua minulle tuovat ystävät, sekä säännöllinen keskusteluapu. Olen saanut tähän mennessä kriisi- ja väkivaltaterapiaa, vainoon keskittynyttä keskusteluapua, psykologin käyntejä ja tällä hetkellä saan käydä tunnelukkoterapiassa. Olen myös miettinyt, että hakisin kaiken kokemani jälkeen myös psykoterapiaan.
Psyykkinen sairaus saattaa puhjeta kenelle vain. Siinä on mukana, sekä altistavia tekijöitä, että myös sattumaa. Vaikka minä yritän kuinka toimia ennaltaehkäisevästi, niin ei ole mitään takeita sille ettei oma sairauteni puhkeaisi uudelleen. Kun tällainen sairaus sitten puhkeaa, oikean avun saaminen on kaiken a ja o. Avun pyytämistä ei pitäisi missään nimessä joutua häpeämään, eikä myöskään sitä, että on sairastunut. Kuten sanoin, siinä on mukana myös paljon sattumaa.
Haluaisin tähän loppuun kirjoittaa lauseen, joka minulle on sanottu. “Onnellisilla äideillä on onnellisia lapsia.” Kun äiti pitää huolta itsestään, hän jaksaa pitää myös huolta lapsistaan. Tästä syystä koen äärimmäisen tärkeänä, että jokainen äiti pitäisi huolta itsestään. Ottaisi omaa aikaa. Hakisi keskusteluapua. Tekisi sen, ihan minkä tahansa, mikä saisi tuntemaan olon hyväksi. Se äidin onni ja hyvä olo välittyy myös lapsiin.
-Jenni
Lue myös
Pienin askelin terveellisemmät elämäntavat
Millaista on henkinen väkivälta