Miltä masentunut ihminen näyttää?
6
Puhuin Instagramissa (@bmhjenni) hieman mielenterveysongelmista ja ulkonäöstä. Sain kimmokkeen ihanan Sinin (@ketunpoikia) stooreista. Sain kyseisessä kanavassa jo aivan ihanaa palautetta, mutta halusin ottaa asian täälläkin esille vähän perusteellisemmin jo senkin vuoksi, että blogin seuraajat eroavat hieman Instagramista.
Oma tilanteeni on tällä hetkellä se, että mielenterveysongelmieni vuoksi olen työkyvytön. Minun diagnoosini ovat ainakin tällä hetkellä ahdistuneisuus ja uupumus. Minulla on viimein hyvä hoitosuhde lääkäriin, joka oikeasti edistää asioitani. Teemme tällä hetkellä yhdessä asioita sen eteen, että pääsisin mahdollisimman pian psykoterapiaan.
Tällä hetkellä ahdistun valtavasti pienistäkin asioista. Minun ei tarvitse kuin ottaa puheeksi esimerkiksi opintojeni edistäminen, niin ahdistun ja alan itkeä. Kaikissa viimeisimmissä tapaamisissa koulussa olen itkenyt niin etten ole saanut sanaa suustani tai kunnolla henkeä. Tämä oli yksi syy, miksi opintojen väliaikainen keskeyttäminen tuntui järkevältä. Jos en pysty edes puhumaan opinnoista saamatta paniikkihäiriötä, miten voin opiskella?
Masentunut ihminen ei näytä masentuneelta
Suurin kysymys kuuluu kuitenkin, että pitääkö ongelmien näkyä ihmisestä myös ulospäin? En ole ainoa, joka saa kuulla siitä, että miten voin kamppailla mielenterveysongelmien kanssa, kun jaksan kuitenkin meikata? Moni tuntuu odottavas oikeasti sitä, että mielenterveysongelmista kärsivä ihminen on automaattisesti epäsiistin ja rähjäisen näköinen. Tai että tämän otsassa lukee selkeästi erottuvin kirjaimin: ”Olen masentunut!”
Minukin viimeisimmässä lääkärinlausunnossani luki ”ulkonäkö siisti”. Ja itse hoitoalalla olleena tiedän, miksi hotohenkilökunta silmäilee ihmisen ulkonäön. Joku voi väittää kirkkain silmin, että kaikki on hyvin, hän pystyy huolehtimaan itsestään ja siitä huolimatta tämän ihmisen vaatteet ovat likaiset ja olemus merkittävän epäsiisti. Silloin ulkonäkö kertoo jotain muuta, kuin ihmisen sanat. Mutta tämä ei ole asia, mihin pitäisi takertua tai minkä pitäisi vaikuttaa avun saantiin. Silti, esimerkiksi minä, en todellakaan meikkaa, jos olen menossa lääkäriin, etten vahingossakaan näytä liian hyvinvoivalta. Joku seuraajistani kertoi poistavansa myös kynsilakat ennen lääkäriin menoa samaisesta syystä.
Minulle meikkaaminen on meditatiivista. Pukeutuminen on minulle ilo. Ja epäjärjestyksessä oleva koti ahditaa minua vain entisestään. Jos olen kotona jatkuvasti ahdistunut epäjärjestyksestä, niin se ei varsinaisesti auta tilannettani. Samoin meidän kuvausreissut Katrin kanssa on sellaisia, että saan siinä kuvaamisen ohella purkaa monen tunnin ajan tuntojani läheisen ystävän kanssa. Toki olen väsynyt kuvausten jälkeen, mutta yleensä minulla ei ole sitten muita suunnitelmia sille päivälle ja voin levätä.
Kaiken lisäksi, yleisin neuvo, jonka vaikeassa tilanteessa oleva saa muun muassa siltä hoitohenkilökunnalta, on: ”Tee kaikkea kivaa ja sellaista, joka tuottaa iloa.” Minulle nämä asiat ovat some, kuvaaminen, meikkaaminen ja pukeutuminen. Sekä siivoaminen siinä mielessä, että epäsiistissä kodissa olisin vain entistä ahdistuneempi. Minulle myös se, että saan keskittyä esimerkiksi juuri siihen meikkaamisen hetken ajan ja saan ajatukset pois niistä ahdistavista ajatuksista, tuovat minulle sen kaivatun lepohetken siitä kaikesta vaikeasta.
Ei tuomita
Joten olisiko mahdollista, että lopetetaan ihmisten syyllistäminen. Vaikea elämäntilanne ei näy aina ulos päin. Ihmiset ovat erilaisia ja vaikeudet ovat erilaisia. Vieläkään, kukaan ei tiedä sitä, millaisten asioiden kanssa jotkut kamppailevat. Esimerkiksi, omalla kohdallani väkivaltaista parisuhdetta oli mahdotonta nähdä ulospäin, koska siihen kuului kulissien ylläpito. Itsemurha saattaa yllättää täysin, koska ei sen tehneestä ihmisestä välttämättä ole nähnyt ulospäin sitä, mitä hän on mielessään hautonut.
Parasta mitä voit tehdä, kommentoinnin sijaan, on kuunnella ja ymmärtää. Ja tärkeintä on muistaa se, että mielenterveyden sairaudet ovat oikeita sairauksia, siinä missä vaikka korona. Suhtaudutaan niihin sairauksina.
-Jenni
KUVAT: Katri Konderla / EDITOINTI: Minä
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok
Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit
LUE MYÖS
Myös kiva tekeminen voi olla kuormittavaa
Hei Jenni,
Hyvä teksti. Mielenterveysasiat eivät näy välttämättä lainkaan ulospäin. Oon samaa mieltä sinun kanssasi, että esim. meikkaaminen voi olla tapa saada ajatukset muuhun ja lisäksi se luo sellaista hallinnan tunnetta kenties. Ne ovat masentuneelle henkilölle keinoja luoda struktuuria ja saada just sitä iloa.
Minua on ihan hoitohenkilökuntakin arvioinut ”ei riittävän masentuneeksi”, koska olen pukeutunut siististi. Pitäisi siis varmaan mennä alasti vastaanotolle, että uskottaisiin masentuneeksi. 😀 Ja olen tehnyt tuon saman, että menen meikkaamattomana lääkäriin, koska tiedän, että se lisää sen ”uskottavuutta”, että olen masentunut.
Hyvää loppuvuotta. <3
Yt. Sini
Hei, kiitos ihanasta kommentista. Olen saanut läjäpäin viestejä siitä, miten ihmiset yrittävät näyttää lääkärin vastaanotolla ”riittävän huonosti voivalta”, eikä sen pitäisi mennä niin. On todella kurjaa, että ihmiset joutuvat pelkäämään, että heidän vointiaan ei oteta riittävän vakavasti.
Asiaa!!! Niin hyvin kirjoitettu! Masennus ja muut mielenterveyden ongelmat eivät todellakaan näy (aina) ulospäin. Olin aikanani aivan hirveässä elämäntilanteessa ja voin sanoa toivoneeni kuolemaa poispääsyksi kaikesta. Silti hymyilin asiakaspalvelussa ja olin aina kaikille ystävällinen. Kotimatkalla bussissa purin hammasta ja vasta kotioven sulkeuduttua takanani pudotin laukun, takin, kaikki lattialle ja puhkesin itkuun, josta ei tullut loppua. Mutta aamulla taas meikkasin, pukeuduin ja vedin ”kaikki ok-naamarin” kasvoilleni.
Voimia Sinulle ja kaikkea hyvää elämääsi! Hali! <3
Kiitos ihanasta kommentista. Ja hyvin sanottu. Niin moni pitää yllä niitä omia kulissejaan, eikä meillä ole todellakaan mitään keinoa ymmärtää, mitä toisen pään sisällä tai edes kotona tapahtuu.
Ihanaa syksyä sinulle.
Tsemppiä sinulle <3 Yhtään sinun harkintakykyäsi aliarvioimatta, tiedäthän totuuden, mille alalle olet kouluttautumassa? Oikeasti, en millään pahalla tätä sinulle sano =) Itse työskentelen lähärinä terveydenhuollossa, raskasta kuin mikä. Vaikka tykkäänkin alasta ja hoidettavista potilasta, meinaa käydä välillä voimille. Jatkuva uuden oppiminen ja vaatimuslistakin osattavista asioista kasvaa nopeammin, kuin viivan alle jäävä palkka.
Itse siis jonkinlaisen loppuunpalamisen koin jokunen vuosi sitten. Silloin koitteli pahasti, en tiennyt miten pääsee eteenpäin ja takaisin "työn makuun".
Moikka. Tiedän ja olen päättänyt jo etten kyseiselle alalle jää. Olen ehtinyt sen verran kauan tekemään jo hoitotyötä, vaikka olen vasta valmistumassa, että tiedän mitä se on. Vaikka asiakaskohtaamisista tykkään, niin se arvostus mitä ala saa, plus tämän hetkiset työolot, niin minua ei saa alalle jäämään. Tarkoitus on heti valmistumisen jälkeen hakeutua muihin töihin tai opiskelemaan toista alaa. Mutta koen, että tarvitsen paperit tästä alasta, että voin tavoitella muita unelmia.