Hae
Big mamas home
Kaupallinen yhteistyö

Persoonalliset ja nimikoidut lahjat You Name It

Kaupallinen yhteistyö: You Name It

Kesän juhlakausi starttaa ihan pian! Meille on tullut kutsut niin ylioppilasjuhliin, kuin rippijuhliin. Niiden lisäksi täytämme kumpainenkin vuosia kesän aikana ja suunnittelemme myös yhteisiä baby showereita, sekä loppukesän ristiäisiä. Joten juhlittavaa piisaa. Yksiäkään häitä ei kuitenkaan ole tänä kesänä tiedossa. Mihin juhliin sinut on kutsuttu?

Juhlat tarkoittavat yleensä sitä, että on hyvä miettiä jonkinlaista lahjaa, mikä voi olla välillä kinkkistä. Pääsin yhteistyössä You Name It:in kanssa vinkkaamaan sinulle persoonallisista lahjoista.

Lahjat

Minä mitein lahjoja yleensä aikamoisella antaumuksella. En halua antaa turhaa lahjaa. Sellaista, joka jäisi vain pölyttymään johonkin hyllyn nurkkaan, vaan jolle olisi konkreettista käyttöä, sekä iloa. Haluan lahjan ilahduttavan, hyödyttävän ja olevan samaan aikaan persoonallinen. Baarimestari puolisolleni ostin reilu vuosi sitten tuparilahjaksi muun muassa Gin Tonicilta tuoksuvan käsisaippuan, kun hän muutti Helsinkiin omaan kotiin.

You Name It

You Name It on suomalainen verkkokauppa, josta voit tilata lahjat lahjansaajan nimellä ja/tai omalla tekstillä. Jokainen tuote on yksilöitävissä kaiverruksella tai kirjailulla. Verkkokaupalla on myös avainlippu-merkki. Eli ostamalla täältä, voit osaltasi tukea suomalaista työtä, joka on näinä päivinä sellainen asia mitä kannattaa ehdottomasti tukea.

Pidän tästä ideasta. Nimikoiduissa kylpytakeissa, korurasioissa, kello- ja korttikoteloissa on mielestäni sellainen pieni luksusfiilis. Ja monet meistä haluavat hieman luksusta elämäänsä. Tällä sitä saa.

Pidin siitä, että You Name It:in valikoima on aika laaja. Sieltä löytyy muutakin, kuin kuksia ja viinilaseja, jotka tuntuvat olevan sellaisia suht yleisiä nimikoitavia tuotteita. Kategorioita on muun muassa Lahjat naiselle ja Lahjat miehelle. Mutta voit myös etsiä lahjoja kotiin, häihin tai liikelahjoiksi.

Myös lapsille löytyy ihania nimikoituja lahjoja. Me hankittiin tulevalle vauvalle itseasiassa tämä ihana pupu omalla tulevalla nimellä sen kunniaksi, että keksittiin nyt viimein koko nimi.

Me tilattiin pienet lahjat puolisoni vanhemmille. Tämä on kiitos siitä, miten lämpimästi he ovat ottaneet minut ja minun lapseni vastaan ja osaksi perhettään. Lapseni ovat saaneet heidän myötään kaksi ihanaa, turvallista, välittävää aikuista lisää omiin elämiinsä, mistä olen äärettömän kiitollinen.

Mummi ja pappa saavat kumpikin oman termosmukin, jotta kahvi pysyy vähän pidempään lämpimänä, siinä kun pitää juosta lastenlasten perässä. Mukeissa lukee tietysti Mummi ja Pappa. Sen lisäksi he saavat kahden tarjoilulaudan ja juustoveitsien setin, jota voivat hyödyntää, joko koko perheen joulupöydässä tai sitten ihan kahdestaan.

Lahjat tulivat todella nopeasti perille ja ovat valmiiksi kauniissa lahjapakkauksissa valmiina annettaviksi, joten voin suositella vilpittömästi lahjojen ostamista You Name Itistä, jos kaipaat persoonallista lahjaa läheisellesi.

-Jenni

 

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok

Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit

LUE MYÖS

Yhteiset baby showerit puolison kanssa

Vappubrunssi ja croisant buffet

4 vinkkiä vappubrunssin suunnitteluun

7-vuotiaan kissasynttärit

Isänpäivää viettämään

Kaupallinen yhteistyö: You Name It

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *