Hae
Big mamas home

Vaikuttajamedian intensiiviryhmä

Olen kirjoittanut blogia nyt karvan verran yli kuusi vuotta. Kun aloitin sen, minulla ei ollut kunnollista käsitystä blogeista tai esimerkiksi vaikuttajamarkkinoinnista. Aloitin homman täysin ummikkona ja yritin räpiköidä menemään. Tämän myös näkee siitä, millainen blogini oli silloin, kun aloitin. Ilokseni voin todeta, että olen tullut pitkälle siitä, mistä olen lähtenyt.

Nyt olen kuitenkin tullut siihen pisteeseen, että minusta tuntuu etten voi oppia enää yksinään enempää. Tähän mennessä olen etsinyt tietoa itse ja kysynyt muilta vaikuttajilta. Mutta kun itsellä on tunne siitä, että voisin tehdä tämän kaiken vielä paremmin, niin haluan myös lisää tietoa. Ja tässä vaiheessa oikeastaan ainoa mahdollisuus on kouluttautua. Niinpä päätin ilmoittautua Vaikuttajamedian intensiiviryhmä -valmennukseen.

Vaikuttajamedian intensiiviryhmä - BMH - Big mamas home by Jenni Tisut - Tissimuki - Bellalice - BMH - Big mamas home by Jenni Vaikuttajamedian intensiiviryhmä - BMH - Big mamas home by Jenni

Tämä intensiiviryhmä kestää 5kk. Siihen kuuluu koulutuspäiviä, henkilökohtaista sparrausta ja ”kotitehtäviä”. Eniten odotan näitä henkilökohtaisia neuvoja ja sitä, mitä juuri minä voin tehdä paremmin. Olen miettinyt tätä kouluttautumisasiaa pitkään, koska olen tiedostanut sen, kuinka hyviä vaikuttajille suunnitellut koulutukset voivat olla. Ja loppujen lopuksi jokaisessa ammatissa kouluttaudutaan myös lisää ammattitaidon ylläpitämiseksi. Mutta näin kevytyrittäjänä mietin sitä, kuinka paljon minulla on oikeasti varaa pulittaa koulutuksesta. Loppujen lopuksi pienen tutkimustyön jälkeen totesin, että Vaikuttajamedian intensiiviryhmässä vaikutti olevan paras hinta / sisältö suhde ja vielä hetken miettimisen jälkeen päätin ilmoittautua. Päätökseen vaikutti toki se, että kun olen saanut jo Vaikuttajamedian bloggaajana maistiaisen Monnan ja Johannan ammattitaidosta, en usko roposteni menevän hukkaan.

Sita Salminen lukuvuosikalenteri - BMH - Big mamas home by Jenni Vaikuttajamedian intensiiviryhmä - BMH - Big mamas home by Jenni

Odotan innolla mitä tuleman pitää. Ensi viikolla on ensimmäinen koulutuspäivä ja on itseasiassa ihanaa päästä ulos ja koulutukseen. Kun olen tätä ammattitutkintoakin suorittanut nyt etänä ja nähnyt luokkakaverini kerran. Nyt pääsen näkemään ihmisiä livenä! Ja sen lisäksi pääsen syventämään tätä omaa osaamistani vaikuttajana ja bloggaajana.

Voin kertoa viiden kuukauden päästä millainen intensiiviryhmä oli ja että opinko mitään näin kuuden vuoden itse tekemisen jälkeen.

-Jenni

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok

Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals

LUE MYÖS

Blogivuosi 2020

Vuoden 2020 luetuimmat

Huono blogivuosi

Mitä ajattelen sosiaalisesta mediasta

Kesätyöt on loppu

Nyt se on ohi. Nimittäin allekirjoittaneen kesätyö. Tein eilen viimeisen työvuoron ja sanoin heipat niin asiakkaille, kuin työkavereilleni. Jätin myös nimen keikkalistaan ja työvuorokordinaattori kyseli jo haluaisinko tulla tekemään viikonloppuna pari vuoroa. Tällä kertaa kieltäydyin kohteliaasti, sillä minulla on viikonloppusuunnitelmia ystävieni kanssa.

Kulunut kesä on ollut älyttömän kiireinen ja tuntuu, että olen ollut töissä kellon ympäri. Huomasin, että en selkeästi ole vielä toipumunut uupumuksestani kunnolla. Työnteko oli välillä äärettömän raskasta. Onneksi työpaikka oli ihana ja työkaverini olivat ihania. Minulla oli alusta asti sellainen olo, että olin tervetullut töihin. Alan kuitenkin ymmärtää niitä, joilla menee vuosia palata töihin burn outin jälkeen. Välillä mietin, miten ihmeessä olen onnistunut kaikesta huolimatta pärjäämään näin hyvin.

Kesätöiden loppu - Kesätyöt - Pluskokoisten muoti - BMH - Big mamas home by Jenni

Oman uupumukseni taustalla oli ero, yksin jääminen lasten kanssa, eron jälkeinen vainoaminen ja sen lisäksi se, että edellisessä työpaikassani ei tuettu minua. Koin, että minusta tuli ongelma ja taakka firmalle siinä vaiheessa, kun jäin yksin lasten kanssa. Kun erosin ja otin kolmen viikon sairasloman asioiden selvittämistä varten, oppisopimukseni yrityksessä yritettiin purkaa viikon jälkeen. Stressi ja työpaikan menettämisen pelko alkoi siitä hetkestä. Samaan aikaan yritin käsitellä todella isoa elämänmuutosta, sekä sitä kun tajuan sen millaista väkivaltaa olen kokenut.

En myöskään pystynyt enää joustamaan, jäämään ylitöihin tai tekemään extravuoroja. Esimies nimesi tämän suoraan ongelmaksi. Kun huomautin monien hoitoalalla työskentelevien naisten olevan yksinhuoltajia ja kysyin, miten he tekevät tämän kaiken, hän totesi ettei tiedä ja kehotti minua vaihtamaan alaa. Siinä vaiheessa työstä tuli vain yksi taakka lisää.

Vorssa Ink korvakorut - Sydän - Pluskokoisten muoti - BMH - Big mamas home by Jenni

Viime vuoden lopulla minua lopulta ahdisti tulla töihin. Minusta alkoi tuntua, että työkaverini juorusivat minusta selkäni takana. Olin todella ahdistunut. Lopulta totesin, että tilanteelle oli tultava loppu. Silloin keskeytin itse oppisopimukseni ja jättäydyin päiväopiskelijaksi. Elämäni parhaimpia päätöksiä. Vaikka elämä helpottui monella tapaa töistä lähdön jälkeen, olin edelleen uupunut ja olen toipunut uupumuksesta samalla, kun olen opiskellut. Pariin otteeseen olen miettinyt, olisiko ollut järkevämpää aloittaa sairaslomalla. Mutta ryhmäni aloitti pian töissä lopettamiseni jälkeen, joten oli helpompaa aloittaa suoraan opiskelut.

Olen kuitenkin toipunut siitä huolimatta, koska en ollut enää kuormittavassa ympäristössä ja vainoaminenkin helpotti.

Vorssa Ink korvakorut - Sydämet - Pluskokoisten muoti - BMH - Big mamas home by Jenni

Nyt kun kesätyörupeama on ohi, huomaan olevani todella väsynyt. Olin ehtinyt sopia yhtä, jos toista tekemistä tälle vapaalle viikonlopulle. Mutta kun ehdin hetken istahtaa, nukahdin käytännössä pystyyn. Joten yritän kuunnella nyt kroppaani ja levätä parhaani mukaan pari päivää. Tiistaina alkaa taas koulu.

-Jenni

Kuvat: Mortianna / Editointi: Minä

 

Lue myös

Äitien mielenterveyspäivä

Uupumus

Aina ei tarvitse jaksaa

Seuraa myös

Instagram

Facebook

Tiktok