Tämä on aivan ihana vaihe
0
Jokainen vanhempi tietää, että lapsuus sisältää vaiheita toisensa perään. Jotkut vaiheet ovat raskaampia, kuin toiset. Itse muistan äärimmäisen hyvin vaiheen pienen vauvan kanssa, kun lapseni eivät suostuneet nukkumaan missään muualla kuin sylissäni. Meni siis pari viikkoa, kun toimitin lapselleni patjan virkaa päiväunien ajan. Nyt vaiheet eivät viittä vailla viisi- ja seitsemänvuotiaan kanssa ole samanlaisia. Meillä on muun muassa ollut vuoden sisään vaihe, kun päiväkotiin menenminen on ollut äärimmäisen vaikeaa. Siis niin vaikeaa, että minulla on meinannut välillä uskoa loppua aamulla eteisessä. Jossain kohtaan oli myös vaihe, kun rajoja kokeiltiin valehtelemalla. Sekin on onneksi helpottanut.
Elämä alle kolmevuotiaan kanssa
Ja vaikka vaiheet välillä kiristää vanhempien hermoja, niillä on monesti tarkoitus lapsen kasvussa. Lisäksi iän myötä vaiheet hieman muuttuvat.
Elämä alle kolmevuotiaiden lasten kanssa on todella intensiivistä ja hektistä. Koko ajan saa olla silmät selässä vahtimassa ettei utelias taapero onnistu satuttamaan itseään jollain tavoin. Vaikka itse nautin kyseisestä iästä suunnattomasti. Kuten jokaisessa kehitys vaiheessa, myös taaperovaiheessa on omat ihanat puolensa. Taitojaan opetteleva taapero on kerrassaan hurmaava. Mutta toki myös ihan eri tavalla vahtimista vaativat, kuin koko ajan hiljalleen itsenäistyvä neljävuotias.
Itse voin sanoa, että se kolmen vuoden ikä oli merkittävä muutos. Varsinkin, kun kuopus saavutti sen. Olin siinä vaiheessa jo yksin lasten kanssa, joten eron huomasi. Erityisesti siinä, että sain aamuisin nukkua tunnin pidemäpään kuin lapset, koska he menivät katsomaan itse lastenohjelmia telkkarista. Noin tunnin päästä he tulivat herättämään ja pyytämään aamupalaa.
Omat lapseni ovat täyttämässä seuraavaksi viisi ja seitsemän vuotta. Tämä nykyinen vaihe on pääsääntöisesti aika helppoa. Lapset ovat monessa asiassa tosi itsenäisiä. Minun tehtäväkseni jää lähinnä ohjeistaa, neuvoa ja auttaa. He pystyvät ulkoilemaan myös jonkin verran keskenään meidän aika suojaisalla pihalla (minun kytätessä nenä kiinni ikkunassa). Elämää on helpottanut myös se, että esikoinen pystyy olemaan myös lyhyitä aikoja yksin kotona. Mikä on tosi jees. Omaa, massiivista huolta helpottaa se, että hänellä on kellopuhelin, jolla saan hänet kiinni tarvittaessa.
Sitten aina välillä, esimerkiksi kun ovat kipeinä, he muistuttavat minua siitä, että he ovat kuitenkin vielä pieniä. Kipeänä kumpikin kaipaa vielä läheisyyttä minulta. Mikä on aivan ihanaa. Minusta on ihanaa halailla heitä myös heidän ollessa kipeänä. Vaikka he ovat tietyllä tavalla jo isoja tyttöjä, niin kuitenkin he ovat edelleen pieniä lapsia.
Oman vauvakuumeiluni keskellä mietin aina välillä sitä, että mikäli meitä onnistaisi sen suhteen, tämä vuosien varrella syntynyt helppous ja tietty vapaus olisi taas joiksikin vuosiksi mennyttä. Edessä olisi taas niitä intensiivisiä vuosia, kuin silmät pitää olla selässäkin. Toki, kuten sanoin, niissäkin on puolensa. Minä olen niitä ihmisiä, jotka ovat nauttineet vanhemmuudesta alusta asti, vaikka välillä on ollut rankkaa. Loppujen lopuksi, lapset ovat pieniä häviävän vähän aikaa.
-Jenni
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok
Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit
LUE MYÖS
Lisäävätkö lapset onnellisuutta