Hae
Big mamas home

Keittiön sisustus viimein valmis

Meidän keittiö on ollut muutosta lähtien käytännössä tyhjillään, koska päädyin sijoittamaan vanhassa kodissa olleen ruokapöydän olohuoneeseen. Siitä lähtien olen etsinyt keittiöön täydellistä ruokapöytää, sitä löytämättä. Pöydän valintaan on vaikuttanut muun muassa hinta, mutta myös ulkonäkö. Minulla oli selkeä visio, mutta kukaan ei ole vielä toteuttanut sitä visiota. Päädyin muuttamaan visiota. Nyt keittiön sisustus alkaa olemaan pieniä silauksia lukuunottamatta valmis. Viimeinkin.

Keittiön sisustus - BMH - Big mamas home by Jenni Viherkasvit - BMH - Big mamas home by Jenni Keittiön sisustus - BMH - Big mamas home by Jenni

Pluskokoisten muoti - BMH - Big mamas home by Jenni

Pidän ajatuksesta, että meillä on kaksi pöytää. Omissa mielessäni olohuoneen pöydän ääressä syödään vähän paremmin ja keittiön pöytä on sellainen meidän perheen aamiaispöytä. Lisäksi päässäni pyörii mielikuva kotoisista illallistreffeistä keittiössäni. Treffikumppanini istumassa pöydän ääressä juttelemassa kanssani, samalla kun minä kokkkaan. Sen lisäksi, olen saanut keittiönpöydän myötä itselleni niin sanotun työhuoneen. Pystyn tekemään koulutehtäviä keittiössä hieman paremmassa omassa rauhassa, kuin olohuoneessa istuessa.

Keittiön sisustus - Iittala Ultima Thule Crown - BMH - Big mamas home by Jenni

Keittiön sisustus - BMH - Big mamas home by Jenii

Keittiön sisustus

Kirjoitin hetki sitten postauksen keittiön sisustuksen suunnittelusta. Avasin teille hieman uutta visioitani keittiöstä. Koska en löytänyt haluamaani pöytää, omassa budjetissani, niin päädyin tosiaan vaihtamaan ideaani. Erään Ikeassa vierailun päätteksi päädyin valitsemaan valkoisen klaffipöydän. Tämä kyseinen pöytä on Ikean Ingatorp. Se on todella perinteinen ja simppeli klaffipöytä, mistä tykkään todella paljon. Tällä hetkellä tuntuu, että klaffipöytä, jonka kokoa voi vaihdella mieluiseksi, sopii meidän keittiöömme paljon paremmin kuin se pyöreä mitä olin aluksi ajatellut.

Keittiön sisustus - Klaffipöytä - BMH - Big mamas home by Jenni Keittiön sisustus - BMH - Big mamas home by Jenni

Ruokapöydän tuoli - Keittiö - BMH - Big mamas home by Jenni

Pöydän ääressä on kolme mustaa, kahvilahenkistä Idolf-tuolia. Tuolien suhteen olin huomattavasti epävarmempi, kuin pöydän suhteen. Mietin jossain vaiheess perinteisiä pinnatuoleja, mutta kärsivällisyyteni ei lopulta riittänyt niiden metsästämiseen. Kärsivällisyyteni tietyissä asioissa ei todellakaan ole hyveeni. Pidän kuitenkin tuolien kahvilahengestä ja musta tuo kivan kontrastin valkoisen pöydän kanssa.

Ikea Billy - BMH - Big mamas home by JEnni Ikea Billy-kaappi - BMH - Big mamas home by Jenni Keittiön sisustus - BMH - Big mamas home by Jenni Keittiön ykstyiskohdat - BMH - Big mamas home by Jenni

Kaappi on Ikean Billy-sarjaa, joka on samaa, kuin olohuoneessa oleva vitriini. Olen tutustunut ja ihastunut Billyihin Homevialauran ansiosta. Kaappi tuo lisää kaivattua säilytystilaa. Saan sinne kätevästi kaikki keittokirjani piiloon, sekä kynttiläni pois tyttöjen askartelukaapista. Sen lisäksi sain tason yrteille. Haaveilen tällä hetkellä kovasti Plantuin-älypuutarhasta. Meillä syödään todella usein basilikaa, joten sen kasvattaminen saattaisi tulla taloudellisemmaksi. Samoin haaveilen omista kirsikkatomaateista leivän päällä. Asettaisin älypuutarhan nimenomaan kaapin reunalle, jos sellaisen hankkisin.

Pidän meidän keittiöstä tällä hetkellä todella paljon. Olen iloinen siitä, että rykäisin sen sisustuksen viimein valmiiksi. Nyt täältä puuttuu enää pelkkiä pikku juttuja, kuten ne surullisen kuuluisat valaisimet. Jossain vaiheessa aion vaihtaa myös olohuoneen ruokapöydän toiseen, sillä nykyisen pöydän pinta on jo aikaa sitten parhaat päivänsä nähnyt. Mutta se välttää vielä.

-Jenni

 

Lue myös

Puoli vuotta uudessa kodissa

Eteisen sisustus

Uuden kodin esittely: Makuuhuone

Seuraa myös

Instagram

Facebook

Tiktok

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.