Miten voin tällä hetkellä
2
En ole kirjoittanut hetkeen mielenterveyden ongelmistani. Ne eivät ole kuitenkaan kadonneet mihinkään, vaikka en niistä koko ajan puhukkaan. Minulta myös kysytään säännöllisesti miten voin, niin somessa, kuin lähipiirissänikin. Mikä on täysin ymmärrettävää tässä tilanteessa.
Kävin tässä juuri lääkärikäynnillä, jossa arvioitiin tämän hetkistä työkykyäni. Minulla on ollut pidemmän aikaa kova hinku töihin. Mutta minulla on ollut koko kaksi vuotta myös todella kova hinku puskea töitä viimeisillä voimillani näyttääkseni muille, että minä jaksan ja pystyn. Joten en ole ollut täysin varma siitä, onko tämä yhä sitä näyttämisen tarvetta vai sitä, että olisin oikeasti hiljalleen taas työkunnossa.
Lääkärinkäynti antoi perspektiiviä omasta kunnostani. Itkin ja hyperventiloin lähes koko lääkärinkäynnin. Vahva ahdistus nousi pintaan, kun puhuin lääkärin kanssa työstä ja opinnoista. Mieleen nousi ne kerrat, kun olin saanut paniikkikohtauksia kesken luentojen tai kun olin itkenyt läpi ruotsinkokeen. Tuon ruotsinkokeen ajan olin muuten vakuutellut koko ajan, että olen kunnossa, vaikka itkinkin. Sanoin itkun johtuvan jännityksestä. Vaikka tuossa vaiheessa olisi ehkä pitänyt omien hälytyskellojen soida. Lääkäri oli suoraan sitä mieltä, että en ole vielä työkykyinen. Sairaslomaa jatkettiin suoraan kolme kuukautta.
Olin tämän lääkärikäynnin jälkeen todella uupunut. Minun oli vaikeaa saada itseäni liikkeelle. Tunsin voimattomuutta ja väsymystä. Tunteet olivat pinnassa. Samaan aikaan molemmat lapset olivat kotona kanssani. Toinen vapaapäivällä, toinen kipeänä, joten lepäämiselle ei ollut juurikaan aikaa. Tämä uupumus antoi minulle kuitenkin perspektiiviä omaan vointiini. Jos olen näin uupunut lääkärikäynnistä, miten jaksaisin oikeaa työarkea viisi päivää viikossa?
Miten voin arjessa?
Arki meillä sujuu hyvin. Raskaushormonit ovat vaikuttaneet mielialaani, mutta en koe vieläkään olevani esimerkiksi selkeästi masentunut. Jaksan hyvin lasten kanssa. He ovat olleet minulle aina enemmän voimavara, kuin taakka. Saan valtavasti iloa lapsistani ja heidän seurastaan. He myös pitävät minua arjessa liikkeellä, mikä on hyvä juttu. Kuten olen lääkärin ja psykologin kanssa jutellut, on hyvä, että arjessani on ohjelmaa, joka tarjoaa minulle tekemistä.
On ajoittain todella hämmentävää, kun arki sujuu aika hyvin, mutta silti en selkeästi ole täysin kunnossa. Toki minulla on myös arjessa aika ajoin valtavaa ahdistusta, mutta lääkkeillä se pysyy aika hyvin kurissa.
Omat ajatukset ovat todella ristiriitaiset. Tunnen noin 70 % ajasta voivani hyvin ja koen, että minulla on asiat hyvin. Mutta sitten on se loput 30 %, joka vaikuttaa pahimmillaan 90 %:lta. En oikein osaa kuvailla tätä paremmin, mutta kun voin huonosti, voin todella huonosti. Haluaisin kovasti päästä psykoterapiaan. Mutta jos pelkkä lääkärinkäynti, jossa ei mennä edes hirveän syvälle asioihin, vetää minut ahdistuneeksi ja voimattomaksi, niin mitä psykoterapia tekisi? Alan todella ymmärtämään, mitä psykiatrinen sairaanhoitaja tarkoitti sanoessaan, että en ole vielä riittävän hyvässä kunnossa siihen. En ehkä ole se kaikkein stereotyyppisin mielenterveyspotilas, mutta kuten näkyy, en voi vieläkään hyvin.
Aina välillä huomaan itsessäni katkeruutta siitä, että miksi minulle piti tapahtua näin. Miksi minun piti päätyä väkivaltaiseen parisuhteeseen, joka loi pohjan tälle tilanteelle. En halua katkeroitua. Se ei hyödytä ketään, kaikkein vähiten minua. Joten yritän muistuttaa itselleni, että historialle ei voi mitään. Tulevaisuudelle voi.
Eli sairaslomani jatkuu kevään. Katsotaan sitten, mitä tapahtuu ennen äitiyslomaa. Tällä hetkellä tilanne on tämä.
-Jenni
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok
Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit
LUE MYÖS
Miten uskallettiin yrittää juuri nyt
Kävin itse kolme vuotta psykoterapiassa ja muistan, että ensimmäinen vuosi oli järjettömän rankka kun kaikki menneisyyden traumat tulivat hyökyaaltona päälle. Ymmärrän oikein hyvin, että pitäisi olla henkisesti ja myös elämäntilanteen kannalta oikeassa pisteessä, jotta siitä on enemmän hyötyä kuin haittaa. Toipuminen saa edetä ihan sun oman elämän ja hyvinvoinnin ehdoilla, se on tärkeintä!
Kiitos ihanasta kommentista. Ja joo, niinhän se saa edetä. Joku on vaan vähän malttamaton itse. 😀 Plus toki tässä tuntuu samalla meidän yhteiskunnan paineet siitä, että pitäisi olla koko ajan tekemässä ja luomassa uraa. Onneksi meillä on ammattilaisia kuuntelemassa ja auttamassa.