Minulla on vauvakuume

Minulla on vauvakuume. Se ei tosin ole mikää uusi juttu. Poden kroonista vauvakuumetta. Olen aina potenut. Olen aina haaveillut lapsista ja perheestä. Siis oikeasti aina.

Nyt vauvakuumeeni on kuitenkin erityisen kova. Asiaa ei varsinaisesti auta se, että oma somekuplani on täynnä vauvoja. Ja niitä tulee lisää. Kun yksi on synnyttänyt, niin seuraava ilmoittaa olevansa raskaana. Välillä tarve on kovempi ja välillä sen pystyy unohtamaan. Poikaystäväni on välillä helisemässä kanssani. Hän on tässä asiassa paljon pidättäytyväisempi, jos niin voi sanoa. Ei yhtä tunteella menevä kuin minä.

Lapsilukuni ei ole vielä täysi

Tiesin jo ennen eroa ettei lapsilukuni ole vielä täysi. Samaan aikaan olen yrittänyt myös valmistautua siihen mahdollisuuteen, että lapsilukuni on tässä. Koska lapsia saadaan ja koska loppujen lopuksi voin itse vaikuttaa tähän asiaan hyvin, hyvin vähän. Mutta siitä huolimatta koen, että kaipaan elämääni vielä ainakin yhtä vauvaa. Seitsemän vuoden lapsettomuus opetti kuitenkin tietynlaista nöyryyttä. Olisin surullinen, jos tämä olisi tässä. Mutta uskon, että osaan olla myös kiitollinen siitä, mitä olen saanut. Olen kaikesta huolimatta saanut kokea äidiksi tulemisen kahdesti.

Äitiys on ollut ehdottomasti elämäni hienoin ja merkittävin asia. Lapseni ovat maadoittaneet minut, antaneet minulle tarkoituksen ja kaikkein vaikeimpina aikoina, pitäneet minut kiinni arjessa. Raskaudet ja äitiyslomat ovat olleet yksiä elämäni hienoimmista vaiheista. Ja haluaisin kokea sen ajan uudelleen edes kerran elämässäni.

Lisäksi, toivoisin saavani eräänlaisen revanssin ja eheyttävän kokemuksen. Haluaisin kovasti saada lapsen ihmisen kanssa, joka haluaa olla ihan yhtä lailla mukana kaikessa, eikä yritä kontrolloida minua. Olen miettinyt lukuisia kertoja, millaista olisi saada lapsi ihmisen kanssa, joka ei tieten tahtoen halua jättää minua yksin.

Pelkäsin olevani raskaana

Armottomasta vauvakuumeesta huolimatta, säikähdin tässä kertaalleen ihan todella. Olimme olleet noin kaksi kuukautta yhdessä poikaystäväni kanssa, kun minulla alkoi tiputteluvuoto ja epämääräiset alavatsan nippailut. Kun kyttäsin menkkakalenteriani vuoto ajoittui viikkoa ennen menkkojen arvioitua alkamisaikaa. Eli periaatteessa se olisi voinut olla tiputteluvuotoa. Eli toisin sanoen se olisi voinut olla kiinnittymisvuotoa. Sain sätkyn ja menin paniikkiin.

Vauvakuumeesta huolimatta en voinut olla ajattelematta, että tällä aikataululla se olisi ihan liian aikaista. Ahdistuneisuushäiriöni heitti lisää vettä myllyyn ja itkin asiaa poikaystävälleni puhelimessa. Raskaustestit näyttivät negatiivista. Mutta koska kuukautisiini oli virallisesti vielä viikko, oli mahdollista että ne näyttäisivät sitä vielä monta päivää. Epätietoisuus oli aivan kamalaa. Tunteeni heittelivät laidasta laitaan toivon, ilon, paniikin, pelon ja ahdistuksen välillä. Tunnevaihteluilla oli väliä ehkä puoli minuuttia, joten tilanne tuntui senkin vuoksi entistä rankemmalta.

Epätietoisuuttaa, jota en meinannut kestää, kesti onneksi vain vajaat pari päivää, kunnes menkkani alkoivat reilusti etuajassa. Olin todella helpottunut kun niin kävi. Aika ei tuntunut oikealta. Vaikka loppujen lopuksi tiedän, että olisin ollut äärimmäisen onnellinen jos olisinkin ollut raskaana.

Kunhan aika on hieman parempi, haluaisin vielä vauvan ja toivon, että elämä kuljettaa minut siihen suuntaan, että sellaisen saan. Siihen asti jatkan vauvakuumeilua ja iloitsen kaikkien muiden puolesta. Lapset eivät ole itsestäänselvyyksiä.

-Jenni

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok

Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals

LUE MYÖS

Haluan uskoa, että rakkauteni lapsiani kohtaan riittää

Olen jaksanut viimein olla parempi äiti lapsilleni

Vappuviikonloppu

Lapsimessut 2022

Yksin lasten kanssa