Uusperheiden viikko
0
Viime viikolla vietettiin uusperheiden viikkoa. Minun piti itseasiassa julkaista tämä postaus jo eilen, mutta vauva ja tämä muu uusperhe piti käteni melko täynnä koko päivän, niin tämä tulee julki vasta kun kyseinen viikko on jo ohi. Mutta ehkä tämä sopii tavallaan myös teemaan. Instagramissa tosin toivottelin viikkoa jo hyvissä ajoin, joten annettakoon tämä anteeksi.
Joka tapauksessa hyvää uusperheiden viikkoa siis kaikille muille uusperheellisille!
Olen kirjoittanut avoimesti siitä, että olen itse kasvanut uusperheessä. Vanhempani erosivat minun ollessani yhdeksän vanha. Siitä sitten aika nopeasti meille muodostui uusperhe. Kumpikin vanhemmistani löysi uudet kumppanit ja kumpikin on saanut lapsia näiden uusien kanssa. Minulla on siis seitsemän pikkuveljeä, kaksi heistä on täyssisaruksia. Meillä ei ole koskaan puhuttu sisaruspuolista vaan nimenomaan, kaikki ovat minulle pikkuveljiä, ilman etuliitteitä.
Yksi iso perhe
Uusperheellisyys on tuonut elämääni bonusvanhempien ja veljien lisäksi myös niitä bonusisovanhempia ja -tätejä. Meihin vanhempiin lapsiin on suhtauduttu aina lämmöllä bonusisäni puolelta. Meidän juhliin on aina tultu ja minä olen viettänyt aikaa jopa Turussa erään bonustätini apuna. Minulle uusperheessä kasvaminen on ollut siis kaikin puolin rikkaus. Se oli minulle myös täysin normaalia. Meille lapsille oli myös aika nopeasti selvää, että vanhemmat eivät palaa yhteen, joten ei oikeastaan osattu edes ajatella muuta vaihtoehtoa kuin tämä uusperhe.
Ja oman uusperheen asiosta omilla lapsilla on riittänyt välittäviä ihmisiä ympärillä. Niitä enoja on vaikka muille jakaa. Ja isovanhempia on kerta heitolla ollut kuusi kappaletta. Nyt eron ja tämän meidän uusperheen myötä, mummujen ja pappojen määrä on kasvanut entisestään. Enkä voi muuta kuin ajatella, miten onnekkaita omat lapseni ovat. Heillä on jo perhepiirissä aivan valtavasti heitä rakastavia ihmisiä. Puolison vanhemmat ovat ottaneet minunkin lapseni omiksi lapsenlapsikseen, mikä on aivan ihanaa.
Erilaiset perheet
Monesti kuulee puhuttavan siitä, miten ero on epäonnistuminen ja miten lapset jäävät paitsi jostain, jos eivät saa sitä ydinperhettä. Mikä on minusta kaikin puolin aivan potaskaa. Ensinnäkin, lapsen etu on onnellinen koti ja joskus se tarkoittaa sitä, että niitä onnellisia koteja on kaksi. Yksikään lapsi ei ole onnellinen tai koe oloaan turvalliseksi, jos koti ja vanhempien välinen suhde on onneton. Ja siinä kohdassa kasvatuksessa on menty pieleen, jos lapsi ajattelee, että on vain yhdenlaisia perheitä, kun se ei pidä paikkaansa.
Eikä ero ole koskaan epäonnistuminen. Se on yhden aikakauden loppu ja uuden alku. Se on osa elämää. Koko elämän kestävä rakkaus on yhteiskunnan asettama epärealistinen vaade, eikä mikään ainoa totuus. Onnekkaita ovat ne, jotka löytävät yhden elämänkumppanin. Mutta realistisempaa on, että niitä elämänkumppaneita mahtuu pitkään ihmiselämään useita. Ja niistä jokaisesta voi oppia. Kaikki merkitykselliset suhteet eivät ole pitkiä ja kaikki pitkät suhteet eivät välttämättä ole merkityksellisiä. Minulle ja perheelleni, ero on ollut parasta mitä olen kokenut. Se antoi elämälleni kokonaan uuden suunnan, mistä olen äärimmäisen kiitollinen.
Uusperheissä voi olla sellaista rikkautta, mitä ydinperheessä ei vain saa. Mutta muistetaan se, että kaikki perheet ovat erilaisia ja aivan yhtä arvokkaita. Uusperheiden viikko on jo ohi, mutta uusperheet eivät häviä mihinkään.
-Jenni
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok
Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit
LUE MYÖS
Reilussa vuodessa suurperheen vanhemmaksi
Viikonloppu kuulumisia ja ajatuksia meidän uudesta arjesta