Hae
Big mamas home

Viikon paras blogia koskeva päätös

Tällä viikolla viikon paras juttu on blogiin liittyvä päätös jonka tein. Kerron siitä teille, koska haluan tehdä tämän avoimin kortein.

Ikäväkseni olen nimittäin joutunut toteamaan, että kaikenlainen ikävä kommentointi on lisääntynyt blogissani valtavasti viime aikoina. Iso osa siitä liittyy varmasti kävijämäärieni nousuun. Yhä isompi osa teistä löytää blogini äärelle, mistä olen tietysti todella iloinen. Mutta ikävä kyllä, uusien lukijoiden joukossa on myös niitä mätämunia, jotka pitävät oikeutenaan kommentoida minulle suoraan sanottuna veemäisesti.

Big mamas home by Jenni S. Viikon paras blogia koskeva päätös

Juuri nyt elämäntilanteeni ei ole helpoin mahdollinen. Elämässäni on paljon muutakin käsiteltävää, joten olen päättänyt säästää itseäni näiltä kommenteilta. Ihan kaikkea paskaa, kun ei minunkaan tarvitse joutua suodattamaan. Joten valitettavasti blogiin kommentoiminen ei ole tällä hetkellä mahdollista.

Arvostan valtavasti jokaista teitä, jotka olette jättäneet kommentin blogiini hyvällä mielellä. Teidän kommentteja on aina ihana lukea. Mutta ikävä kyllä minun on luovuttava siitä ilosta, jotta voin hieman hallita sitä, mitä saan silmieni eteen.

Big mamas home by Jenni S. Viikon paras blogia koskeva päätös

Jossain vaiheessa, tilanteen helpottuessa voin avata blogin kommentoinnin uudestaan, mutta juuri tässä tilanteessa tämä tuntuu ehdottomasti parhaalta ratkaisulta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *