Hae
Big mamas home

Viimeisimpäni

En ole ylpeä tilanteesta, mutta niin kävi. Ihanneminä olisi tietysti tarjonnut yksivuotiaalle muuta virikettä ohjaamaan mielenkiinnon pois pyykeistä.

viimeisimpäni, viimeisimmät, viimeisin, blogihaaste

Viimeisin viesti 
Watsappissa viesti mieheltäni; ”Joo ei ne väärässä oo.” Ja ketkä eivät ole väärässä; Työkaverini. Kerroin miehelleni, miten ihastuneita kollegani ovat esikoiseemme, jonka ovat muutamaan kertaan tavanneet. 
Viimeisin ruoka 
Söin lounaaksi keittoa, josta olin saanut kaadettua puolet ensin mikroon. Not my day. Hetki sitten tein kotona päivälliseksi spagettia ja jauhelihakastiketta. 
Viimeisin nauru 
Nauroin meidän yksivuotiaalle taaperolle, kun hän hivuttautui mäkeä alas takaperin, vatsallaan. Sen sijaan, että olisi voinut laskea peppuliukua. Tutkimattomia ovat taaperon tiet. 
viimeisimpäni, viimeisimmät, viimeisin, blogihaaste

Viimeisin hermostuminen 
Hermostuin taaperolle, kun hän oli vetänyt neljä kertaa viikkaamani pyykit lattialle. En ole ylpeä tilanteesta, mutta niin kävi. Meidän pieni ymmärtää hienosti puhetta, mutta nyt kiellot menivät kuuroille korville. Ihanneminä olisi tietysti tarjonnut yksivuotiaalle muuta virikettä ohjaamaan mielenkiinnon pois pyykeistä. 
Viimeisin ostos 
Barebels-patukka iltavuoroon, kun kiirettä piti ja sokerit olivat matalalla. 
Viimeisin muutos sisustuksessa 
Kerroin aikaisemmin sisustushepuleista, joilloin valkoinen lipasto siirtyi sohvan viereen ja sivupöytänä toiminut lasipöytä pääsi sohvapöydän kaveriksi. Sen lisäksi meillä siivottiin joulu pois, jonka myötä kodin ilme raikastui. 
viimeisimpäni, viimeisimmät, viimeisin, blogihaaste

Viimeisin lukemani blogiteksit 
Iinan postaus heidän kotinsa kevätsisustuksesta. Iinan koti on todella kiva ja ihan heidän perheensä näköinen. 
Viimeisin suunnitelma 
Suunnittelen nykyään paljon työpäiviä ja sitä, miten päivästä selviäisi kaikkein joutuisammin. Tunnen asiakkaita sen verran huonosti vielä, että organisoiminen on hankalaa, mutta kehityn koko ajan. Onneksi perehdytysjaksoni jatkuu edelleen, eikä minun tarvitse tuntea itseäni vielä konkariksi. Saan olla luvan kanssa vähän pihalla.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.