Miltä syyskuu on näyttänyt
2Tuntuu, että viimeiset pari viikkoa ovat olleet todella tapahtumarikkaita, vaikka ollaan pääasiassa eletty sitä ihan perusarkea. Siihen on kyllä mahtunut myös tavalliset syksyn sairastelut, kun ollaan oltu kaikki vuoron perään kipeänä. Samaan aikaan oma kalenterini on täyttynyt pikkuhiljaa syksyn tapahtumista, kuten kirjamessuista yms. Olin myös itse kipeänä viime viikolla ja douppasin itseni kaikilla mahdollisilla flunssalääkkeillä, jotta olin terveenä sovituissa tapaamisissa.
Tärkeitä tapaamisia
Meillä oli lukupiirin tapaaminen, jolloin keskusteltiin Hanne Kettusen Orkideahuijauksesta (mainos/arvostelukappale*) ja ratkottiin minun kirjoittamani murhamysteeri. Kirjoitan tästä oman postauksensa hieman myöhemmin.
Sen lisäksi minulla on ollut kaksi tapaamista kirjakäsikirjoitukseen liittyen; ensimmäinen oli mentoritapaaminen ja toinen oli lounas esilukijan kanssa. Mentorinani toimii kirjailija Aurora Sainio, joka bongasi projektini somen kautta ja tarjosi palveluaan. Aurora on lukenut käsikirjoitustani ja antanut aivan loistavaa rakentavaa palautetta.
Yksi esilukijoistani on Aalo Vanamo, jonka esikoiskirja Jään kutsu ilmestyy ensi vuonna Otavan alla. Aalo on nyt lukenut käsikirjoitukseni ja omien sanojensa mukaan rakasti sitä. Sain häneltä kullanarvoista palautetta liittyen käsikirjoituksen rakenteeseen.
Parisuhteen hoivaamista
Me päästiin Toten kanssa viime viikolla myös yhden yön parisuhdelomalle, joka oli kaikin puolin aivan ihana. Tuntui todella hyvältä viettää vähän vajaa vuorokausi kahdestaan ja keskittyä toisiimme 100 %. Arjessa meillä on kuitenkin niin monta palikkaa hallittavana, että helposti se parisuhde saattaa jäädä sen kaiken jalkoihin.
Koetaan, että meillä on hyvä tilanne. Me pystytään puhumaan ihan kaikesta. Me ei juurikaan riidellä, silloin kun riidellään siihen on jokin konkreettinen syy, kuten väsymys. Vaikka meillä on moni rakennuspalikka kohdillaan ihan luonnostaan, niin silti tällainen pieni panostus teki todella hyvää. Sitä muisti taas, miten upean tyypin olen onnistunut löytämään rinnalleni.
Lasten kanssa me hämmästellään joka päivä miten isoja ja upeita tyyppejä meillä on. Olen varmaan sanonut tämän ennenkin, mutta etenkin nämä isommat saavat minut hämmästymään monta kertaa siitä miten viisaita ajatuksia heillä on. Olen tavattoman ylpeä jokaisesta.
Samaan aikaan sekoilun määrä kolmen lapsen kanssa on ollut aikalailla vakio. Oon kuskannut unohtuneita uimakamoja uimahallille, ollaan etsitty avaimia ja täyttänyt jos jonkinlaista lippulappua, yleensä vähän liian myöhään. Oon kuulustellut molemmilta koululaisilta espanjaa ja he ovat korjanneet mun ääntämystä. Ei ole muuten ihan helppoa kuulustella sellaista kieltä, josta osaa ehkä kaksi sanaa ja nekin tulee lausuttua päin v**tua. 😂
Puhuttiin Toten kanssa, että kohta tuo meidän nuorin on saman ikäinen kuin keskimmäinen silloin kun Totte tuli meidän elämään. Enää lapsiarki ei ole niin uutta ja ihmeellistä kuin näinä kuopuksen ensimmäisinä vuosina. Hänkin muuttuu koko ajan omatoimisemmaksi ja taitavammaksi. Tämän hetken uusin hitti on Ryhmä Hau. Onnistuttiin löytämään kirppikseltä Vainu-pehmolelu, joka kulkee tällä hetkellä mukana ihan joka paikkaan.
Sen lisäksi taaperoa kiinnostaa valtavasti kokkaaminen ja leipominen ja hän on aina valmiina auttamaan. Tässä on saanut itse harjoittaa melkoisesti kärsivällisyyttä ja luovuutta, kun pienet sormet on yrittäneet tunkea milloin mihinkin sekaan.
Olen tosi iloinen, että olen saanut kirjoitettua tässä kuussa blogia enemmän kuin kertaakaan tänä vuonna! Rytmi on alkanut viimein löytyä uudelleen. 💖 Tästä on hyvä jatkaa seuraavaan kuukauteen.
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok / YouTube
Podcast: Kaverin kanssa
LUE MYÖS
Miltä meidän viikonloppu näytti
MAINOS/POSTAUKSESSA NÄKYY SAATUJA TUOTTEITA*
Miten ihana viikonloppu meillä olikaan! Sää oli aivan ihana, lämmin, mutta ilmassa oli selvästi jo syksyn tuntua. Meillä oli yhden lapsen viikonloppu ja Totte ehti olla päivisin enemmän kotona, joten minä käytin tämän ajan suurimmaksi osaksi kirjoittamiseen. Teen nykyisin alkuviikosta, taaperon ollessa päiväkodissa, sometöitä ja loppuviikosta kirjoitan. Tällä hetkellä kirjoitan romantasiasarjan toista osaa. Voisin tehdä oman blogipostauksen kirjoituskuulumisista.
Tällä hetkellä lasten kanssa tuntuu, että eletään jokaisen kanssa sitä parasta aikaa. Tältä on toki tuntunut varmaan jokaisessa kehitysvaiheessa. Meidän isot on niin upeita, taitavia, kekseliäitä ja hauskoja, ja niin omanlaisia persooniaan, että ihmetellään sitä joka päivä.
Taaperon myös tosi osaava ja hauska tyyppi. Viikonloppuna hän muun muassa kasteli meidän kukkia paloautollaan. Hänellä on siis paloauto, jolla voi ruiskuttaa oikeasti vettä. Siinä sivussa hän kävi kastelemassa myös minut.
Huomaan, että ollaan hänen kanssaan nyt todella siinä kolmen ikävuoden pisteessä, kun elämä alkaa oikeasti helpottamaan. Kolmevuotias alkaa olemaan jo aika itsenäinen. Hän ei tarvitse vanhempia ihan koko ajan ja monesti riittää, että me ollaan lähellä ja läsnä, mutta hänellä on omat juttunsa. Se vaikuttaa arkeen suunnattomasti. Hänellä on myös valtava halu tehdä asioita itse, mikä tarkoittaa välillä ekstrasotkua sen ohella, että taidot kehittyvät.
Tämän lisäksi Ryhmä Hau-fanituksen uusi aalto on saapunut viimein meille. Isot eivät ole välittäneet sarjasta pitkään aikaan, mutta nyt se vaihe on alkamassa uudelleen. Hei hei Bluey, terve Vainu ja Riku! Meillä on katsottu viikonloppuna kerran jos toisenkin Ryhmä Haun Mahtipennut erikoisjaksoa. Se oli myös isojen lemppari.
Ristiriitaisia tunteita
Ja siis, vaikka on maailman siisteintä millaisia tyyppejä näistä lapsista on kasvanut ja kasvaa koko ajan, aina välillä sitä toivoisi että ainakin tämä pienin pysyisi ikuisesti pienenä. Tänäkin aamuna hän on unisena kömpinyt tiukemmin kainaloon nukkumaan, jolloin olen saanut hetken aikaa nuuhkia hänen lapsen tuoksuaan. Hetken päästä hän on sanonut vähän ajan päästä ”äiti herätään”.
Samaan aikaan mietin, miten upeaa on nähdä millainen tyyppi hänestä lopulta kasvaa ja toivon, että saan kasvatettua hänestä empaattisen, tunnetaitoisen aikuisen.
Uskon, että moni vanhempi samaistuu tähän tunteeseen.
Tällä hetkellä luen
Luen tällä hetkellä WSOY:lta arvostelukappaleena saatua Hanne Kettusen Orikideahuijausta (mainos*). Olen ollut aina sitä mieltä, että Hanne on tosi taitava kirjoittaja ja tarinankertoja. Valeäiti-blogi on yksi suosikkejani vuosien ajalta.
Kirja on ollut mukaansa tempaava ja viikonloppuna luin Leena-nimisen hahmon ensimmäisen luvun ja rakastuin päätä pahkaa. Haluan olla Leena 30 vuoden päästä. 💖
Luin myös kirjastosta lainaamaani kirjoitus opasta, joka on Liken kustantama Anders Vacklin ja Janne Rosenvallin Käsikirjoittamisen taito. Minulle kehuttiin tätä ja toistaiseksi tämä on vaikuttanut tosi hyvältä. Luin viikonlopun aikana osuuden, jossa käsiteltiin pahisten kirjoittamista.
Rakastan hyvin luotuja pahiksia, jotka eivät ole yksiselitteisesti pahoja. Hyvänä esimerkkinä Marvelin Thanos, joka haluaa pelastaa koko universumin tuhoamalla puolet sen väestöstä. Näen hyvää hänen tavoitteessaan, mutta en keinoissa, joilla hän sen toteuttaa. Olen tämän vuoksi käyttänyt paljon aikaa miettien omien pahisteni taustoja ja motiiveja.
Kävin lauantaina myös mun perus noin kuuden kilsan lenkin, jonka aikana kastuin kunnolla, koska sade yllätti. Sunnuntaina sen sijaan pidin tietoisesti lepopäivän urheilusta. Mulle on tullut vähän paha tapa puskea väkisinkin se kuusi kilsaa, joten jos saisin edes kerran viikossa annettua itselleni luvan levätä, se olisi jo iso juttu.
Ja tähän väliin on hyvä muistuttaa, että poistan kaikki sellaiset kommentit, jotka tulkitsen epäasiallisiksi tai jotka on laitettu epämääräisistä sähköposteista. 😊 Mun kanavat on viha- ja arvosteluvapaita vyöhykkeitä, koska ikävien kommenttien lukeminen ei tee hyvää mulle, eikä myöskään seuraajille, jotka lukee niitä.
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok / YouTube
Podcast: Kaverin kanssa