Sad beige mom ilmiö
4Minun aivoni nyrjähtivät, kun Tik tokissa tuli vastaan ”sad beige mom”-termi. En käsitä, miten tällekin asialle on pitänyt keksiä termi ja vielä näin negatiivinen. Tämän keskiössä ovat siis vanhemmat ja etenkin äidit, jotka pitävät rauhallisesta värimaailmasta niin sisustuksessa, kuin omassa pukeutumisessaan. Olen itsekin puhunut siitä, miten valitaan isoimmat vauvan tarvikkeet, kuten sänky, syöttötuoli, sitteri yms, neutraaleissa, kotiin sopivissa sävyissä. Meidän vauvan vaatteet ovat myös hyvin pitkälti neutraaleja ja yksivärisiä.
Ja on olemassa ihmisiä, joiden mielestä tämä on väärin ja vauvan kehitykselle haitallista. Omalla kohdallani tätä on puitu Ylilaudalla asti, miten pilaan lapseni, kun he eivät näe värejä.
En tiedä kumpi kiehuttaa enemmän, se että tästä jaksetaan jauhaa edelleen vai siitä, että tällaiselle asialle on pitänyt keksiä huono nimi ja tehdä siitä jonkinlainen ilmiö.
Ihan ensimmäiseksi voin paljastaa, että isommat lapseni ovat oppineet kaikki värit ja ovat oppineet jopa lukemaan ennen ensimmäistä luokkaa, vaikka meillä leikkimatto olikin beige ja iso osa bodyista valkoisia. Ja nykyään minulla ei juuri ole sananvaltaa siihen, mitä he pukevat päällensä. Voin kertoa, että isommat lapset pukeutuvat kyllä täysin oman mielensä mukaan. Vauvalla suosin hyvin pitkälti rauhallista, neutraalia värimaailmaa, joka miellyttää omaa silmääni, koska hänellä ei ole aiheesta vielä mielipidettä. Ihan pian hänellä tulee olemaan sellainen ja silloin mennään sen mukaan.
Aistiyliherkkyys
Olen löytänyt itsestäni aistiyliherkän ihmisen. Monet äänet, tuntoaistimukset ja värit tuntuvat minusta pahalta. Olen aina kaivannut sellaista siistiä ympäristöä, jossa ei ole minua ahdistavia triggereitä. Pidin nuorena huoneeni pääasiassa tarkassa järjestyksessä. Välillä sisarukseni torpeedoivat tätä järjestystä. Joka tapauksessa, minä voin itse paremmin järjestyksessä ja seesteisessä ympäristössä. Olisin stressaantunut ja ahdistunut värikkäässä ja sekavassa ympäristössä. Toki, lapsiperheessä se järjestys ei aina onnistu, mutta siihen pyrimme.
Se on yksi syy sille, minkä vuoksi meidän vauvan tarvikkeet ovat neutraaleissa väreissä. Olen aikanaan hormonihuuruissa itkenyt ahdistuneena värikkään sitterin vieressä, joten opin silloin kerrasta. Vauva ei mene rikki neutraalista ympäristöstä. Ja mitä tulee vaatteisiin, vauva ei edes näe omia vaatteitaan, joten värikkäiden vaatteiden pitäminen on se ja sama.
Sen sijaan meidänkin vauvalla on läjäpäin erilaisia värikkäitä leluja. Niissä on värejä ja kontrasteja. Ne helisevät, rahisevat, vilkkuvat ja soivat. Sen lisäksi, maailma on täynnä värejä. Vaikka lapsien kotona olisikin rauhallinen värimaailma, ei yksikään lapsi kasva mustavalkofilmissä.
Tämä ”sad beige mom” on taas yksi naurettava tapa syyllistää äitejä. Aivan samalla tavalla, kun syyllistetään niitä jotka antavat lapsilleen korviketta. Yksikään äiti, joka oikeasti yrittää parhaansa, ei ansaitse syyllistämistä. Historia tietää niitä oikeasti huonoja äitejä, mutta jos vanhemman ainoa rikos on se, että hän sisustaa beigellä, vauvalla ja lapsilla on todennäköisesti kaikki paremmin kuin hyvin.
Minusta tämä keskustelu ottaa oikeasti naurettavia mittasuhteita ja tässä voitaisiin oikeasti keskittyä johonkin muuhun, kuin ihmisten sisustamiseen. Ja varsinkin unohtaa tuo täysin turha termi ja syyllistäminen.
-Jenni
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok
Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit
LUE MYÖS
Mikä on muuttunut kolmannen lapsen myötä?
Mikä on muuttunut kolmannen lapsen myötä? Tätä kysymystä olen kuullut jonkin verran kuopuksen syntymän myötä. Jos ollaan ihan rehellisiä, niin Toten mukaan kuvioihin tuleminen muutti paljon enemmän, kuin kolmas lapsi. Totte on kumppanina ja vanhempana aivan omaa luokkaansa. Kun kahden ensimmäisen lapsen kanssa sain olla enemmän tai vähemmän yksin. Myös silloin kun vanhempien lasen isä oli kuvioissa. Erokaan ei ollut niin isona shokkina kuin toisen aikuisen mukaan tuleminen. Olin ennen eroa niin tottunut toimimaan yksin, että erilleen muuttaminen ei muuttanut arkea.
Oli vaikeaa ottaa toinen aikuinen mukaan arkeen, kun olin tottunut tekemään kaiken yksin.
Mutta mikä on oikeastaan muuttunut kolmannen lapsen myötä… Esikoisen kanssa olin todella epävarma. Ei ollut kerta tai kaksi, kun menetin yöuneni stressatessani asioita. Ja ne olivat välillä todella pieniä. Muistan ikuisesti hetken, kun vauva oli ihan vain pari päivää vanha ja imetyksen kanssa oli ongelmia. Siihen päälle hormonimyrsky, sektiosta toipuminen, raskaan synnytyksen käsittely ja vähät unet. Tämän kaiken seurauksena itkeä ulvoin sairaalahuoneessa, että en saa pidettyä vauvaa elossa, kun en pysty imettämään. Eikä tämä epävarmuus ja tunteiden vuoristorata loppunut tähän.
Kahden ensimmäisen lapsen kohdalla elämäntilanne ei myöskään ollut kaikkein helpoin. Pärjäsin kuitenkin hyvin kahden pienen kanssa. Isommilla on sen verran pieni ikäero, että olin ehtinyt tottua pikkulapsivuosien intensiivisyyteen. Pärjäsin heidän kanssaan kuitenkin hyvin. Me oltiin vuosia kolmen tiimi. Tehtiin oikeastaan kaikki kolmestaan. Arki helpottui sitä mukaan kun lapset kasvoivat.
Sitten kaikki muuttui
Kuten sanoin, elämä muuttui isoimmin silloin, kun Totte alkoi raivata omaa paikkaansa meidän perheessä. Sanon raivata, koska olin aluksi aika vastahakoinen. Yhtäkkiä minun ei tarvinnut tehdä kaikkea yksin. En ollut yksin. Totte otti koko ajan enemmän ja enemmän vastuuta lapsista. Yleensä tämä meni niin, että minä olin kaulaani myöten jossain tilanteessa ja hän tuli apuun. Näin hänen vastuunsa kasvoi pikku hiljaa. Kun vauva syntyi, hän oli jo valmiiksi ihan tasaveroinen vanhempi.
Vauva hetti kyllä hetkellisesti koko paletin ympäri. Meillä oli kuitenkin ihan tutut rutiinit ja tavat, jotka toimivat isompien lasten kanssa. Vauva-arki on hyvin erilaista. Mutta shokki ei ollut läheskään niin iso, kuin esikoisen kanssa. Saatiin paletti kasaan aika nopeasti ja muistan miettineen vain yhtenä iltana, että tämä on ihan hullun hommaa.
Uskallan väittää, että kaikki on melkeinpä helpompaa näin kolmannen lapsen, kuin yhden lapsen kanssa. Olen viimeisessä reilussa kahdeksassa vuodessa saanut roppa kaupalla varmuutta. Lisäksi olen saanut tähän palettiin myös tasaveroisen ja osallistuvan kumppanin. Sen lisäksi isommista lapsista on iso apu nuorimmaisen kanssa, mitä en olisi uskonut. Vauvan tulo on saanut isommat itsenäistymään entisestään, mikä oli myös positiivinen yllätys. Eli sanotaanko, että vaikka lapsiluku on kasvanut, niin asiat ovat muuttuneet ainoastaan helpommiksi.
Neuvo, jonka antaisin tuoreille vanhemmille on, että jakakaa vastuuta. Olkaa tasavertaisia. Perhearki voi oikeasti olla mukavaa, kun vastuu jakautuu tasaisemmin. Sen olen ainakin itse oppinut. Siitä on hyötyä ihan koko perheelle.
-Jenni
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok
Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit