Rehellisesti, en oikein tiedä, mistä aloittaisin tai mistä lähtisin tätä kaikkea purkamaan. Minulla on läjä aivan upeita kuvia, jotka haluan jakaa teidän kanssanne, mutta sanottavaa on vain vähän. Tämä on ehkä tuttu tunne joillekin kollegoille.
Lyhykäisyydessään juttu meni niin, että sain lapsivapaana viikonloppunani kutsun veneilemään tuohon lähisaaristoon. Ja minä, joka rakastan merta, vastasin tietysti kutsuun. Veneilykokemukseni rajoittuu lapsuuteen ja teinivuosiin, mutta onneksi toisella meistä löytyi kokemusta. Tarkoitus oli löytää kiva saari ja viipyä reissussa yön yli. Mikä oli ihan hyvä aloitus tällaiselle melkein ummikkoretkeilijälle.
Olen aina pitänyt valtavasti veneilystä. Siitä, kun vene kelluu meren aalloilla. Moottorin äänestä.
Tuulesta. Suolaisista roiskeista. Minulle matka on ehdottomasti paras osa tässä lajissa.
Niin tälläkin kertaa. Matkakumppanini taisi nähdä kasvoiltani sen, kuinka innoissaan olin.
Saari, jolle päädyimme, oli ehkä noin keskikokoinen. Tässä asiassa olen ehkä maailman huonoin arvioimaan, koska kokemusta minulla ei juuri ole. Se oli kuitenkin kaikin puolin ihastuttava.
Maisemat salpasivat hengen.
Ilta-aurinko saarella oli aivan uskomattoman kaunis. En saanut tarpeekseni siitä, miten aurinko
siivilöityi kultaisena puiden välistä.
Suurimman osan iltaa istuin kivellä ja katselin laskevaa aurinkoa. Sellaista zen-hetkeä saa harvoin
kokea nykypäivänä.
En muista milloin olisin julkaissut postauksen, joka olisi koostunut suurimmaksi osaksi kuvista, mutta välillä näinkin.
Kaiken kaikkiaan retki oli aivan ihana. Toivottavasti te saatte edes pienen palasen sitä tunnelmaa, jonka minä sain kokea viime viikonloppuna. Jos hyvin käy, saatan päästä toistekin veneilemään.