Ajatuksia Tinderistä
Erottuani, pohdin parinkin ystäväni kanssa, kuinka nopeasti eron jälkeen on ok ladata Tinder. Henkilökohtainen kokemukseni oli se, että olin kokenut vahvaa yksinäisyyttä jo kolme vuotta. Siitä huolimatta, että olin tämän ajan parisuhteessa. Haaveilin jo silloin läheisyydestä ja yhteydestä, joka meiltä puuttui. Kun ero sitten tuli, koin olevani valmis siirtymään eteenpäin. Taisin todeta, että en halua olla enää hetkeäkään yksin. Sitä lajia on ollut tähän asti jo ihan tarpeeksi.
Suurin osa ihmisistä on ollut sitä mieltä, että anna mennä. Toki pari tyyppiä on neuvonut odottamaan ja tasaamaan tunteita hetken aikaa. Itsestä tuntui kuitenkin siltä, että olin valmis menemään eteenpäin. Seurasin lopulta sitä tunnetta.
Silloin, kun olen ollut viimeksi sinkku, Facebook oli uusi juttu. Tinderistä ei ollut tietoakaan. En voi kieltää etteikö kyseinen sovellus olisi kiehtonut minua. Minulla, kun ei ole juuri aikaa lähteä etsimään ihmisiä ulkomaailmaan lasten ja vuorotyön ohessa. Toki, sovelluksen pinnallisuus, kuvan perusteella valitseminen, mietitytti. Mutta on muistettava, että Tinder on ehdottomasti tätä päivää. Ja siinä missä äitiystäviä voi nykypäivänä löytää Instagramista, elämänkumppanin voi hyvin löytää Tinderistä.
Ennen, kuin latasin koko sovelluksen, mietin sitä, millainen markkina-arvo kahden lapsen äidillä on treffimaailmassa, joka vilisee varmasti helpompiakin tapauksia. Tämä liittyy siihen kokemaani epävarmuuteen, mikä on uskoakseni täysin luonnollista. En halunnut kuitenkaan olla kokeilematta. Lopulta minulla ei ollut mitään hävittävää, vaikka onhan se aika raakaa asettaa itsensä sillä tavalla arvosteltavaksi. On yllättävän helppoa pyyhkäistä suuntaan tai toiseen. Ja varsinkin siihen toiseen.
Profiilissani luki suoraan; ”En tiedä mitä olen hakemassa, mutta kokeillaan.” Ensiksi svaippasin ihmisiä vasemmalle jo ihan siitä syystä, että koko homma tuntui liian jännittävältä. Sitten, hiljalleen aloin lukemaan ihmisten profiileja ja svaipata oikealle mielenkiintoiselta vaikuttavia tyyppejä. Välillä siitä tuli match ja siitä saattoi syntyä keskustelua. En kiellä etteikö meno deittisovelluksessa olisi aika villiä ajoittain. Noin 90% keskusteluista kuivuu kasaan nopeasti. 10% prosentin kanssa keskustelu jatkui ja siitä, ehkä 4% on edennyt treffeiksi asti. Sitten mietittiin synkkaako meillä, haluanko tutustua vastakkaiseen osapuoleen paremmin ja yhä uudestaan jouduin miettimään sitä, mitä minä oikeastaan täältä haen. Osan keskusteluista lopetin hyvin suoraan itse. En edelleenkään voi olla miettimättä, kenen mielestä on hyvä idea lähettää keskustelukumppanille kuva genitaalialueestaan. Näille tyypeille on aika suorasuokaisesti todennut: ”Kiva, kiitti ja moi.”
Eniten yllätti se, miten minun treffailuni voi olla oikeasti jollekin ongelma. Olen puhunut tästä avoimesti Instagramissa ja tämä on tuottanut ehdottomasti eniten vihakommentointia. Onhan se kuitenkin nykymaailmassa niin, että eronneen äiti-ihmisen kannattaa vaan laittaa ne jalat ristiin ja odotella ensin, että lapset lentävät pesästä. Sitä ennen on turha haaveillakaan uusista ihmissuhteista. Hitto. Aikuisiahan ihmisiä tässä kaikki ollaan. Se, että minä tutustun eron jälkeen uusiin mielenkiintoisiin ihmisiin, etsin sitä kadonnutta naiseuttani, ei ole keneltäkään pois. Ei edes lapsiltani. Se ei tee minusta vähemmän äitiä, vaikka löytäisinkin uuden ihmissuhteen.