Hae
Big mamas home

Kun en haluakaan seksiä niin paljon, kuin olen ajatellut

Elän tällä hetkellä elämäni toisiksi pisintä parisuhdetta. Tämä on myös hyvin erilainen, kuin mikään aikaisemmista parisuhteistani. Minulla on ollut tapana aloittaa suhde aina saman tyyppisten, alistavien ihmisten kanssa, joita voin miellyttää. Minulta löytyy liuta tällaisia exiä. Nyt olen suhteessa hyvin erilaisen ihmisen kanssa. Niin erilaisen, että saan itse ajoittain varoa etten ole liian dominoiva. Tällainen suhde on siis minulle monella tapaa hyvin erillainen, kuin mihin olen suhdehistoriani aikana tottunut.

Nymfomaani ja huora

Olen saanut kuulla entisiltä kumppaneiltani sitä, miten epänormaalin kyltymätön olen seksin suhteen. Minua on haukuttu nymfomaaniksi ja huoraksi ja vaikka miksi. Vain siksi, että olen ollut suhteissa se aktiivisempi ja halukkaampi osapuoli. Minulle on lukuisat kerrat korostettu sitä, kuinka sairaanloisen halukas olen ja kehotettu menemään myymään itseäni, kun olen niin kyltymätön. Ja olen uskonut tämän kaiken. Olen uskonut olevani epänormaali tässä asiassa. Vaikka kyseessä on ollut vain yksi kontrolloinnin ja henkisen väkivallan muoto. Siitä huolimatta, kun on saanut kuulla riittävän monesti olevansa jotain, siihen on alkanut uskoa.

Tämä on myös asia, josta olin aikanaan todella avoin myös deiteilleni. Kerroin heille olevani epänormaali. Se hävetti minua, mutta halusin olla avoin sen suhteen. Olin avoin erosta ja lapsista, halusin olla avoin myös siitä, että olen seksuaalisesti poikkeava. Meni hetki ja tarvittiin muutama kumppani, ennen kuin opin ettei minussa sittenkään ollut mitään poikkeavaa. Muutamat nauroivat innolleni, mutta kukaan ei sanonut minun olevan epänormaali. Se oli hämmentävää.

Olenkin haluton - BMH - Big mamas home by Jenni

Haluton osapuoli

Nyt elän parisuhteessa ja seksielämä on muuttunut huomattavasti säännöllisemmäksi, kuin mitä se on ollut aiemmin. Ja olen jo kertaalleen kirjoittanut siitä, miten olen kokenut haluttomuutta  suhteen aikan. Nyt olen kokenut joitain kertoja sen etten olekaan automaattisesti se innokkaampi osapuoli, joka kiehnää kuin kissa kumppanin kyljessä. Ja tämä on minulle todella vieras tilanne. Niin vieras, että se on laittanut minut käsittelemään asioita.

Tunnen myös välillä aivan valtavaa syylisyyttä siitä, että en halua, koska minut on torjuttu niin monta kertaa. Muistan edelleen miten kamalalta se on tuntunut ja tuntuu etten halua kenenkään joutuvan kokemaan vastaavaa. Itseasiassa, en vielä tänä päivänäkään kykene tekemään konkreettisesti aloitetta torjumisen pelossa, vaikka olen ollut puoli vuotta turvallisessa suhteessa. Toki omassa tapauksessani se tapa, jolla minut torjuttiin oli pitkälti pahempi, kuin se että minut ylipäätään torjuttiin. Minulle ei tulisi mieleenkään torjua ketään vastaavalla tavalla.

Saamaan aikaan, kun joudun tutustumaan itseeni uudelleen tällä osa-alueella, minusta tuntuu nykyään enemmän ”normaalilta”. En olekaan epänormaali ja sairaanloisen seksuaalinen, kuten minulle on väitetty. Oikeissa olosuhteissa olen ihan tyytyväinen ja voin kokea myös haluttomuttaa, sen sijaan että pienikin ärsyke saa haluamaan. Minun kohdallani tämä haluttomuus on tuskin vielä mikään ongelma. Se on hyvin ajoittaista ja liittyy enemmän mielialaan, kuin mihinkään muuhun. Enkä ole varma voiko tässä kohtaan vielä puhua haluttomuudesta. Mutta minulle kontrasti edelliseen on todella iso.

-Jenni

 

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok

Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit

LUE MYÖS

Kun BDSM kiinnostaa

Eka kerta

Onko orgasmi edellytys hyvälle seksille?

Parisuhdetta etsivällä naisella ei saisi olla seksisuhdetta

Jos ”haluan panna sua” ei toimi, niin mikä toimii?

Penetraatiokeskeisyys

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.