Introvertti parisuhteessa
4
Jos jotain olen parisuhteessani oppinut, niin sen että todella olen introvertti. En usko täydelliseen lokerointiin. Varsinkaan, kun puhutaan ihmisyydestä. Ihmisten kanssa mikään ei ole niin mustavalkoista, että se olisi ehdottomasti joko tai.
Henkilökohtaisesti tunnustan olevani sosiaalinen introvertti, mutta silti introvertti. Vaikka pidänkin sosiaalisista tilanteista, ne uuvuttavat minua. Ja minua ei useinkaan harmita, jos joku peruu tapaamisen. Ennemmin olen tyytyväinen, jos sosiaalisia tilanteita on yksi vähemmän. Vaikka rakastan ystäviäni, niin silti myös heidän kanssaan vietetty aika vaatii minulta extra kapasiteettia. Oma tila on minulle äärimmäisen tärkeä. Ja mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän tarvitsen sitä sekä, rauhaa ja hiljaisuutta. Vetäydyn mielelläni yksinäisyyteen ja kuormitun herkästi siitä, jos viikonloppu on täynnä tekemistä.
Introvertti parisuhteessa
Sinkkuna oli paljon helpompaa säädellä omaa tilaa ja sitä milloin ihmisiä tapasi. Jos koin kaipaavani rauhaa ja hiljaisuutta lapsivapaillani, niin sitten en vain mennyt treffeille. Parisuhteessa suhteen ylläpito vaatii enemmän työtä ja se vaatii myös säännöllistä näkemistä. Se vaatii myös yhteydenpitoa, kun ollaan erillään. Eli se on taas asia, joka vaatii minulta sitä ekstraa, vaikka teenkin sen mielelläni, koska rakastan poikaystävääni ja haluan olla hänen kanssaan. Välillä se on helpomaa ja välillä vaikeampaa ja välillä kaipaan kipeästi sitä hiljaisuutta, joka puolestaan tarkoittaa sitä, että kumppanini pitäisi antaa sitä.
Tämä on asia, jossa olemme poikaystäväni kanssa selkästi erilaisia. Poikaystäväni esimerkiksi puhuu taukoamatta, kun minä kaipaisin hiljaisuutta. Tämä korostuu ihan selkeästi, kun toisen kanssa viettää enemmän aikaa yhdessä. Varsinkin aamut ovat minulle vaikeita, kun minun pitäisi saada toimia silloin täysin omaan tahtiin. Kaipaan rauhaa ja hiljaisuutta, enkä ole kovin puhelias. Joku sanoisi minua varmasti aamuäreäksi. Poikaystäväni on aamusta heti puhelias ja kaipaa enemmän läheisyyttä kuin minä. Kun hän lähestyy aamulla, minä vetäydyn.
Toisen ihmisen päästäminen elämään ja omaan tilaani on selkeästi vähän vaikeaa. Nyt huomaan, kuinka kauan olen oikeastaan ollut yksin. Enkä edes tarkoita pelkkää sinkkuutta, vaan myös edellistä pitkää parisuhdetta. Parisuhteesta sinkuksi siirtyminen ei aiheuttanut minkäänlaista kriisiä rutiineiden suhteen. Olin tottunut olemaan ja toimimaan yksin, joten sinkuksi jääminen ei muuttanut sitä. Huomattavasti vaikeampaa, on kaiken tämän jälkeen päästää elämääni haluava ihminen osaksi arkeani ja rutiineitani.
Nämä ovat kuitenkin niitä asioita, jotka muotoutuvat ajan kanssa. Täytyy pyrkiä muistamaan, että tässäkin parisuhteessa on kaksi erilaista ihmistä, joilla on omat tarpeensa. Niiden yhteensovittaminen tarvitsee oman aikansa ja kärsivällisyytensä. Meillä on kuitenkin paljon yhteistä ja yhteisiä mielenkiinnonkohteita. En usko meidän yhteensovittamisen olevan mikään mahdoton tehtävä. Se todennäköisesti tulee sisältämään jonkin verran kasvukipuja, mutta uskon meidän löytävän meille oikean tavan olla yhdessä. Tämä alun haparointi ja tutustuminen on kuitenkin äärimmäisen tärkeä osa kehittyvää parisuhdetta.
-Jenni
KUVAT: Katri Konderla / EDITOINTI: Minä
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok
Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals
LUE MYÖS
Onko aktiivisesti deittaileva automaattisesti epätoivoinen?
Parisuhteen kolmen kuukauden kriisi
Olen suht uusi lukija. Hienosti osaat jäsennellä ajatuksiasi! Itsekin oivalsin vasta nykyisessä suhteessa olevani introvertti ja mies puheliaampi. Vaikka olemme olleet yhdessä pian 8 vuotta, edelleen toisinaan törmäilemme oman hiljaisuudentarpeeni suhteen. Itselleni auttoi latautumiseen, kun olen pyytänyt esim. 1h hiljaisuushetkiä, jolloin toinen antaa olla itsekseen eikä tule puhumaan, vaikka olisimmekin samassa huoneessa ?
Onnea, armoa ja ymmärrystä, oivaltavaa parisuhdeaikaa teille kevääseen!
Kiitos todella kivasta kommentista. Ja uskon, että me ollaan myös varmasti vielä monet kerrat törmäyskurssilla tämän asian suhteen. Mutta uskon myös, että löydetään varmasti aikanaan myös omat tapamme, miten kummankin tarpeet täyttyvät. Nyt tämä on toki helpompaa, koska asutaan vielä eri osoitteissa, mutta ollaan puhuttu aikanaan muuttavamme yhteen. Kiitos kun luet ja ihanaa kevättä sinulle ja kumppanillesi.
Hyvä kirjoitus!
Meillä on sama tilanne eli minä olen se selkeästi introvertimpi. Puolisoni on puhelias, saa energiaa sosiaalisista tilanteista ja on mielellään seuran keskipiste. Minun pitää pakottautua kaikkiin sosiaalisiin tilanteisiin ja olen jälkeenpäin aivan lopussa. Minulla on tasan yksi ystävä, jota tapaan ”helposti” (tosin nykyään välimatkan takia harvoin). Aamuisin olen äkäinen kuin kesken talviunien herätetty karhu ja puoliso puhua pulputtaisi koko ajan.
Ihmeesti kuitenkin olemme saaneet kaiken toimimaan! Kumpikin kunnioittaa toisen erilaisuutta ja ymmärtää, että se on ihan jees. Itse menen iän myötä yhä vaan introvertimmaksi, mutta puolisoni on päinvastoin vaikuttanut tulevan enemmän ”minun suuntaani”. Hänkin saattaa todeta esim. että onneksi ne työporukan iltajuhlat peruuntuivat, en olisi yhtään halunnutkaan mennä.
Uskon, että Tekin opitte parhaat tavat juuri Teille ja särmät hioutuvat molemmilta. Meillä on takana nyt 25 yhteistä vuotta, joista 22 naimisissa. 🙂
Kiitos kommentista!
Uskon nimenomaan, että ajan kanssa löydämme meille sopivat tavat toimia. Kuten kirjoitin, olen ollut vuosia yksin ja tottunut siihen, että saan olla omassa rauhassa. Mutta sitten olen huomannut, että minä olen kuitenkin aktiivisempi, kuin poikkikseni. Päiväsaikaan en juuri ole paikallani, vaan koko ajan tekemässä jotain. Turhaudun paikoillani. Poikaystäväni ei ole ihan niin aktiivinen. Jännä nähdä miten tämä meidän kuviomme tästä ajan kanssa muotoutuu. Vastahan tässä on oltu neljä kuukautta kimpassa.