You Tubessa: Syyskuun luetut, sekä asiaa kanavan tulevaisuudesta
Hei ihana! 💖 Meillä vietetään tällä viikolla lasten syyslomaa. Kaikki lapset saavat lomailla taaperoa myöten. Alkuviikosta ollaan pienimmän kanssa keskenään ja loppuviikosta saadaan myös isot meidän kanssa. Minäkin aion ottaa vähän rennommin, vaikka jonkin verran pitää edistää työprojekteja ja käsikirjoitusta.
Viime viikolla YouTuben puolelle on ilmestynyt uutta katseltavaa. Julkaisin videomuodossa Syyskuun luetut ja kerroin vähän kanavan tulevaisuudesta. Olen huomannut, että tykkään todella paljon sisällön tuottamisesta myös YouTubeen, mutta koska aika on rajallista, olen viettänyt kuukausikaupalla aikaa sen vuoksi kipuillen. Minulla on aika monta kanavaa ylläpidettävänä ja sisällön tuottamisen lisäksi pitäisi tehdä myyntiä ja kirjoittaa käsikirjoitusta. Paletti on melkoinen.
![]()
Pääset katsomaan uusimman videoni tästä linkistä.
En ole kuitenkaan valmis luopumaan videoiden tekemisestä, joten jonkinlainen kompromissi tässä on pitänyt kehitellä. Kaiken lisäksi minulta pyydetään jatkuvasti uusia videoita, mikä on ihan super ihanaa. Kiitos siitä. 💖 Nyt tuntuu, että olen keksinyt kultaisen keskitien sisällöntuotannon suhteen.
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok / YouTube
Podcast: Kaverin kanssa


0

