Hae
Big mamas home

Metsäravintola Nielu Nuuksion metsässä

Minua seuraavat tietävätkin, että sain kokea viime viikolla aivan mielettömän elämyksen. Ensinnäkin, pääsin ensimmäiste kertaa kokeilemaan fine diningia. Enkä ihan missä tahansa miljöössä, vaan keskellä Nuuksion metsää. Heidi kutsui minut seuralaisekseen viiden ruokalajin illalliselle ja kuuntelemaan Vestan keikkaa metsäravintola Nieluun. Minua ei tarvinnut kahdesti pyytää, kun oli luvassa tällainen kokemus.

Metsäravintola Nielu sijaitee tosiaan Nuuksion metsässä. Ravintolasali siis sijaitsee kirjaimellisesti metsässä. Sadesäihin on varauduttu, mutta ravintola on auki näin kesällä pienellä säävarauksella. Meidän pöytämme sijaitsi aivan kallion reunalla, josta oli mieletön näkymä kansallispuistoon.

Metsäravintola Nielu

Metsäravintola Nielu Metsäravintola Nielu Metsäravintola Nielu Metsäravintola Nielu Metsäravintola Nielu

Nielun takana on keittiömestari Valtteri Sinkkonen. Viiden ruokalajin menu rakentuu villiyrttien ja kotimaisten raaka-aineiden ympärille. Minä pääsin maistamaan ensimmäistä kertaa myös natuviinejä, jotka ovat olleet minulle ihan yhtä vierasta maaperää, kuin fine dining. Suurin osa viineistä, varsinkin valkoviinit olivat aivan ihania. Punaviini ja rosee eivät lähtökohtaisesti ole missään vaiheessa olleet suosikkejani, mutta siihen nähden nämä olivat ihan hyviä.

Metsäravintola Nielu Metsäravintola Nielu Metsäravintola Nielu Metsäravintola Nielu Metsäravintola Nielu Metsäravintola Nielu Metsäravintola Nielu Metsäravintola Nielu

Heidin kanssa ulkona käyminen on parasta senkin vuoksi, että siinä tulee samalla väkisinkin kokeiltua erilaisia vegaaniruokia. Heidi on kasvissyöjä ja itse nirso sekasyöjä. Toisen ihmisen kanssa on niin paljon helpompaa kokeilla vegeruokia. Nytkin meillä oli vegemenu, sillä erotuksella, että saimme vaihtaa pääruuan kuhaan. Enkä kokenut, että olisin jäänyt jostain paitsi, vaikka söinkin kasvisruokaa. Ruoka oli kerrassaan herkullista.

Metsäravintola Nielu Metsäravintola Nielu Metsäravintola Nielu Metsäravintola Nielu Metsäravintola Nielu Metsäravintola Nielu Metsäravintola Nielu Metsäravintola Nielu Metsäravintola Nielu

Tämän postauksen tarkoituksena on toimia ennemmin kuvafiilistelynä, kuin minään sen kummempana infona. Rakastin meidän metsäravintolakokemusta ja voin suositella sitä kaikille. Tämä kausi päättyy elokuuhun, mutta toivon todella, että metsäravintola Nielu toteutetaan myös ensi vuonna.

Metsäravintola Nielu Metsäravintola Nielu Metsäravintola Nielu Metsäravintola Nielu Metsäravintola Nielu Metsäravintola Nielu Metsäravintola Nielu Metsäravintola Nielu

-Jenni

 

Lue myös

Helsingin parhaat ravintolat

Døck – Viiniä ja bao buneja pelastusveneessä

Relove Stockmann

Seuraa myös

Instagram

Facebook

Tiktok

2 kommenttia

  1. villananna kirjoitti:

    Meillä on suunnitelmissa mennä myös tuohon ravintolaan. Mun ehdottomasti paras fine dining kokemus on Krakovasta Trzy Rybki ravintolassa Vanhassa kaupungissa. Yleensä en siellä syö, mutta jouluna 2019 varattiin pöytä sieltä. Ihan paras kokemus ikinä.

    • bigmamasblogoutlookcom kirjoitti:

      Tämä on aivan ihana. Teille tulee varmasti elämys. Kerroin tarjoilijalle, että tää on mun ensimmäinen fine dining kokemus ja hän vaan totesi silleen nauravasti; ”Et sitten aloittanut perinteisimmästä päästä.” 😀 Mutta oli niin ihanaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.