”Kaikki vauvat ovat syntyneet!”
2
Olen jakanut Instagramissa (@bmhjenni) hyvin avoimesti loppuraskauden fiiliksiä. Jotka eivät ole olleet aina niitä kaikkein positiivisimpia. Loppuraskaudesta olo on monilla turhautunut. Se auttaa myös omalta osaltaan synnytykseen valmistautumiseen. Synnyttäminen ja siihen asennoituminen on huomattavasti helpompaa, kun sen vauvan haluaa ulos. Kun alkuraskaudessa vauvaa haluaa suojella ja pitää sisällä. Eli näistä tunteista on myös hyötyä.
Samaan aikaan nämä tunteet ja fiilikset ovat kuitenkin myös aika raskaita. Jokainen viimeisillään raskaan ollut tietää nämä tunteet. Samaan aikaan esimerkiksi itseäni harmittaa se, että juuri nyt kun pitäisi olla rento ja zen, jotta oksitosiinia erittyisi, niin olen kireänä kuin viulunkieli. Tämä on siis varsinainen oravanpyörä.
Kommentti, joka olisi pitänyt jättää sanomatta
Moni on kiitellyt siitä, että jaan myös tämän puolen raskauttani. Se on tarjonnut monelle samassa tilanteessa olevalle vertaistukea. Sain kuitenkin Instagramin kysymysboksiin tällaisen kommentin: ”Toivon rauhaa loppuodotukseen, tuo hermoilu ja negatiivisuus ei auta. Kaikki vauvat ovat syntyneet.” Nostin tämän kommentin myös IG-storeissani esille, sillä tämä ei ollut mielestäni kovinkaan asiallinen ja tämä auttaa tilanteeseen ihan yhtä vähän kuin tämä oma hermoiluni. Oikeastaan tämä oli kommentti, joka olisi pitänyt jättää kokonaan sanomatta.
Tuntuu, että edelleen tänä päivänäkin raskaanaolijat ovat vapaata riistaa kaiken maailman möläyttelijöille. Milloin kommentoidaan vatsan kokoa ja milloin muistututetaan ”ei kukaan ole jäänyt syntymättä”. Pahimmassa tapauksessa nämä möläytykset voivat aiheuttaa odottavalle äidille monen viikon turhan stressin. Nämä ovat ehdottomasti kommentteja, jotka pitäisi jättää sanomatta. Näistä ei ole mitään hyötyä kenellekään. Eikä näitä ole aina edes tarkoitettu hyvällä.
Kun jaoin tämän kommentin Instagramissa, sain seuraajiltani useita viestejä, joissa he kertoivat kokeneensa samaa turhautumista raskauden loppumetreillä. Moni myös komppasi, että vastaava kommentti olisi pahoittanut oman mielen, eikä olisi mitenkään auttanut tilanteessa.
Raskaana olevat naiset ovat muutenkin monella tapaan hyvin herkillä. Itselläni näitä viimemetrejä värittävät niin menneisyyden traumat, kaltoinkohtelu ja hylkäämiskokemukset, kuin myös synnytyspelko. Mielessä käy monta kertaa päivässä se, että lähtisin vielä vaatimaan sektiota alatiesynnytyksen sijaan, kun pelko meinaa ottaa vallan. Kyllä, eivät ne vauvat ole jääneet syntymättä, mutta se ei poista sitä tosiasiaa, että äideilläkin on tunteet. Ja kuten sanottu, siitä turhautumisesta on myös hyötyä siinä vaiheessa, kun vauva pitää ponnistaa ulos.
Joten jälleen kerran, kukaan ei tiedä miten asiat todellisuudessa ovat, edes somen perusteella. Joten jälleen kerran kehottaisin kaikkia meittimään sanomisiaan kahdesti. Kaikkea ei tarvitse sanoa ääneen. Muistetaan hyvät käytöstavat.
-Jenni
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok
Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit
LUE MYÖS
Pyytämättä annettu neuvo on moite
Minäkin olin synnytyspelkoinen. Ensimmäinen syntyi perätilan vuoksi sektiolla ja oli sovittu, että tämä kuopuskin tulisi sektiolla.
Rv 36+4 yöllä klo 5 meni vedet (ehdin onneksi kylppäriin, kun vedet lojahti lattialle). 6.30 oli Päijät-Hämeen keskussairaalassa ja siinä kätilö teki tarkastuksen ja totesi, että alkavat valmistelemaan leikkaussalia.
Jonkin aikaa kului (en kyllä osaa sanoa kuinka kauan) ja kätilö tuli sanomaan, että menee vielä jonkin aikaa, kun tuli hätäsektio mun ”eteen”.
Kätilö katsoi mun ilmettäni, kun roikuin ilokaasussa (on muutes hyvä aine 😉 ) ja teki tarkastuksen. Kuului vaan ”ohhoh, nyt ei ehditäkään leikata vaan tulee alatiesynnytys” ja lähti viemään. synnytyssaliin.
Epiduraali jäi vajaaksi, koska mulla on lievä skolioosi siinä kohtaa selkärangassa, mihin puudute laitetaan.
Alatiesynnytys meni hyvin ja pidän sitä nyt parempana tapana synnyttää, koska siitä toipui paljon nopeammin kuin sektiosta. Ja olin tuolloin jo 42 (esikoisemme syntyessä olin 39). Nyt olen 46 ja vaihdevuosien esioireet ovat alkaneet 😢
Muistan erittäin hyvin nuo molempien raskauksien loput, kun oli niin tuskainen olo ja lopen kyllästynyt siihen plussapallona taapertamiseen.
Tsemppiä kovasti ❤️
Luota itseesi ja kroppaasi ❤️
Synnytyspelko on tuonut tähän raskauteen kyllä oman mausteensa. Synnytyksestä on hyvin vaikeaa puhua itkemättä. Samaan aikaan tämä turhautuminen ja vauvan toivominen antaa kuitenkin sellaista tiettyä taisteluntahtoa tulevaan. Ja onneksi en tule olemaan synnytyksessä yksin, vaan paikalla on puolison lisäksi myös meidän doula tukemassa meitä.