Miten uskallettiin yrittää juuri nyt
8
Minun piti kirjoittaa jostain aivan muusta, mutta juuri nyt tämä postaus on pyörinyt enemmän tai vähemmän päässäni. Sain Instagramissa kysymyksen siitä, miten uskallettiin yrittää nyt kun en voi henkisesti niin hyvin. Olen viimeksi tänään käynyt lääkärissä keskustelemassa tilanteestani ja purskahtanut siellä taas itkuun. Vastasin tähän kysymykseen jo instassa, mutta haluasin vastata siihen pidemmin myös täällä blogissa.
Äitiys on parasta mitä olen elämältä saanut
Silloin kun päätimme ryhtyä yrittämään, tilanne ei tuntunut niin pahalta kuin se ehkä silloin jo oli. Mutta päätettiin ryhtyä yrittämään silti, eikä lopetettu yrittämistä. Ja tähän on muutamakin syy.
Ensinnäkin, mikään muu asia ei ole tuottanut minulle niin paljon iloa ja onnea, kuin äitiys. Lapseni ovat suurin ylpeyden ja ilon aiheeni. He ovat myös syyni taistella ja pitää itsestäni huolta. Koen lasten olevan itselleni enemmän voimavara, kuin taakka. Vaikka meidän arkeen sisältyy myös niitä raskaita hetkiä. Kuten ihan jokaisen lapsiperheen arkeen. Silti se kaikki hyvä peittoaa ne huonommat hetket mennen tullen ja palatessa.
Ja tähän liittyen, olen saanut kaksi lasta paljon vaikeammissa ja vaarallisimmissa olosuhteissa ja selvinnyt siitä. Olen kasvattanut kaksi uskomattoman upeaa pientä persoonaa samalla, kun olen ollut todella pahassa paikassa itse. Aika harva asia lapsen saamisessa ja äitiydessä pelottaa minua enää, kun olen selvinnyt sellaisesta helvetistä.
Traumani ovat muissa asioissa
En kiellä etteikö minulla olisi pahoja, toimintakykyyni vaikuttavia traumoja, mutta ne ilmenevät elämän muissa osa-alueissa. Tällä hetkellä teen myös kovasti töitä sen eteen, että saan asiat terapian puolesta etenemään. Lisäksi olen kokenut oman äitiyteni myös eheyttävänä asiana elämässäni.
Kolmanneksi, minulla on tällä kertaa rinnallani kumppani, joka haluaa olla tässä kaikessa mukana yhtä lailla kuin minäkin. Olen tottunut pärjäämään yksin ja tiedän selviäväni yksin. Joten uskallan veikata, että toisen osallistuvan aikuisen kanssa homma on ainakin puolet helpompaa.
Tässä yrittämisessä oli myös biologinen puoli. Minulla on takanani kaksi riskiraskautta ja kaksi hengenvaarallista synnytystä. Ikä lisää entisestään riskejä ja minä olen nyt 33-vuotias. Ei haluttu juurikaan aikailla, koska haluttiin kumpikin myös yhteinen lapsi. Tämän vuoksi mielummin ennemmin, kuin myöhemmin tuntui meistä paremmalta ajatukselta.
Tietenkään kaikkia riskejä ei voi itse ennakoida, eikä niihin voi vaikuttaa ja ihmiset ovat saaneet lapsia vanhempanakin. Siitä huolimatta tämä ajatus vaikutti ainakin omaan päätökseeni.
Terkuin,
-Jenni
KUVAT: Katri Konderla / EDITOINTI: Minä
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok
Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit
Kaikkea hyvää sinulle Jenni 😍
Kiitos paljon. <3
Mua kiinnostaa, että jos sulla on taustalla kaksi riskiraskautta ja hengenvaarallista synnytystä, niin miten uskallat vielä lähteä hommaan?
Toive vauvasta on pelkoa isompi. Ja luotto kätilöihin ihan valtava. Mulla ei ole jäänyt myöskään mitään isoja traumoja synnytyksistä, kiitos henkilökunnan. Mutta mielessä on käynyt nyt kerran jos toisenkin ajatus suunnitellusta sektiosta.
Onnea plussasta! <3 Vauvauutiset ovat aina iloisia uutisia. Onko aika koskaan täysin oikea? Joko työtilanne tai oma terveys saattaa olla vaakalaudalla juuri silloin, kun vauva ilmoittaa tulostaan. Uskon kuitenkin, että tämän vauvan oli tarkotus saada alkunsa nyt syystä 🙂
Tein itse myös raskaustestin keskellä työuupumusjaksoa. Vauva oli kuitenkin omalla kohdallani motivaatio saada oma pää parempaan jamaan, ja antoi paljon positiivisia ajatuksia, vaikka taustalla oli keskenmenoja jotka hieman kummittelivat päässä.
Tsemppiä odotukseen ja kaikkea hyvää sinulle!
Hei. Kiitos aivan ihanasta ja tsemppaavasta kommentista. Ajatukseni ovat hyvin samanlaisia. Koskaan ei ole hyvä aika vauvalle, jos syitä lähtee miettimään. Mutta kuten sanoin, mikään asia maailmassa ei ole tuonut minulle niin suurta onnea ja iloa kuin lapseni. Ja kyllä, he ovat kannustin laittaa oma pää kuntoon. Kaikkea hyvää ja ihanaa joulun odotusta sinulle.
Viiden lapsen äitinä sanon, että aina on oikea aika vauvalle 🙂
Siis sillä tavalla oikea aika, ettei elämä ole ikinä tarpeeksi valmis. Elämä on joka tapauksessa muuttujia täynnä. Nykypäivänä otetaan liikaa paineita siitä, mikä on juuri oikea hetki lapselle. Vanhemmuus on joka tapauksessa matka, ei siihen tarvita tiettyjä valmiita olosuhteita vaan valmiutta kasvuun ja vastuuseen.
Itse olen saanut ensimmäisen ja nuorimman lapsen opiskelijana. Ensimmäisen 25 -vuotiaana, nuorimman 38-vuotiaana alaa vaihtavana aikuisopiskelijana. Aika molempien kohdalla oli meille oikea.
Elämä kantaa, siihen voi luottaa. Aina ei ole helppoa, mutta ei kuulu ollakaan, koska se on elämää.
Lapset ovat elämäni suurin ilo ja rikkaus. On ihanaa, kun esikoinen on löytänyt opiskelupaikkansa ja voimme mennä hänen luokseen kylään toiseen kaupunkiin ja on ihanaa kun on vielä pikkuinen tokaluokkalainen pitkään kotona meidän ilona.
Iloa ja onnea odotukseen.
Nythän sinulla on siitä hyvä tilanne, että olet saanut apua mielen haasteisiin. On paljon äitejä, joille tulee synnytyksen jälkeen mielialan laskua, vaikka kaikki olisi kuinka hienosti järkeilty ja järjestelty. Elämä vaan on sellaista.
Olen itse työskennellyt neuvolassa ja jotenkin taipuvainen kokemuksieni myötä ajattelemaan, että jollain tavalla keskeneräiseen tai ei niin valmiiseen elämäntilanteeseen syntyneiden vauvojen vanhemmilla on jopa enemmän resilienssiä vauvakin tuomaan muutokseen. Vauvoja on kautta aikain syntynyt kaikenlaisiin perheisiin ja tilanteisiin. Lähes kaikki on ratkaistavissa ajan kanssa, paitsi liian vaikeat päihdeongelmat. Tärkeintä on, että omat haasteensa tiedostaa ja tarvittaessa hakee apua. Kaikilla meillä on haasteita, osa ei kerro niistä ja osa ei vielä tiedosta niitä.
Kiitos ihan mielettömän ihanasta ja kannustavasta kommentista. Olet ihan oikeassa ja ajattelen hyvin samalla tavalla. Mulla on kova luotto neuvolan tukeen ja itselläni myös motivaatio hoitaa mieli kuntoon. Ja itselleni lapset ovat todella se kaikkein suurin ilo ja onni.