Ahdistuneisuushäiriö pilasi viikonlopun
3
Olen ollut viime päivinä melko hiljainen. Niin täällä, kuin Instagramissakin. Niin hiljainen jopa, että ystäväni lähetti minulle jo Whatsappissa viestiä ja kysyi, että onko kaikki okei. Tavallaan huojentavaa, että poissaoloni huomattaisiin, jos jotain tapahtuisi. Samaan aikaan mietin, mitä tämä kertoo omasta somen käytöstäni. 😀 Toki minulle tämä on muutakin, kuin pelkkä harrastus.
Syy sille, miksi olen ollut niin hiljainen viimeiset pari päivää johtuu siitä, että olen kärsinyt todella kovasta ahdistuksesta. Jouduin perjantaina tilanteeseen, jossa koin että minua yritetään taas kontrolloida ja hallita. Minua on kontrolloitu, alistettu ja hallittu vuosien ajan, joten tällaiset tilanteet aiheuttavat minussa sekä voimakkaan vastareaktion, että myös kovaa ahdistusta. Ja koska minulla on diagnosoitu ja sairastan yleistynyttä ahdistuneisuushäiriötä, ahdistus jää hyvin helposti päälle.
Ahdistuneisuushäiriö ja sen tausta
Tietty määrä ahdistusta on normaalia. Niin me reagoimme uhkaaviin tilanteisiin. Yleistyneessä ahdistuneisuushäiriössä huoli ja ahdistus ovat yksilön elämäntilanteeseen nähden merkittävästi liiallisia. Ja ahdistuneisuuden täytyy kestää useita päiviä ja yli kuukauden ajan, jotta voidaan diagnosoida tämän tyyppinen häiriö. Osasyy oman häiriöni puhkeamiseen oli lähes kaksi vuotta jatkunut vainoaminen, jolloin elin koko ajan pelko, valmius ja ahdistus tilassa. Minusta tuntui koko ajan siltä, että minua tarkkailtiin, tein mitä hyvänsä. Pelkäsin silloin liikkuea julkisesti edellisällä asuinalueellani. Silloin mietin blogin lopettamista ja Instagramin muuttamista yksityiseksi. Vainoaminen on nyt helpottanut, mutta ahdistus, pelko ja tietynlainen turvattomuus jäivät.
Perjantaina tuli tilanne, joka sitten triggeröi näitä tunteita ja ahdistusta. Ahdistus sitten yltyi kovaksi, enkä saanut sitä katkeamaan. Iltani meni pilalle siinä. Tästä viikonlopusta piti tulla hauska. Omaa aikaa, ystävän seuraa ja niin edelleen, mutta torstai-ilta meni täysin ahdistuksessa. Yleensä uni auttaa minua näissä tilanteissa ja aamulla olo on parempi. Mutta tällä kertaa se jatkui aamullakin. Tilannetta helpotti ystävän seura, mutta nyt kun olen taas ollut illan yksin, huomaan ahdistuksen nostavan taas päätään. Voin kertoa, että tämä häiriö suoraan sanottuna vittuttaa. Olen ihminen, joka pääsääntöisesti pystyy ajattelemaan asioista positiivisesti ja sitten aivoni jäävät jumiin tällaiseen tunteeseen. Mikä sitten parhaimmillaan pilaa koko lapsivapaan viikonloppuni.
Ahdistuneisuushäiriö saattaa kulkea mukanani vielä vuosikaudet, joten sen kanssa on nyt vain opeteltava elämään. Lääkitys onneksi auttaa suurimman osan aikaa, mutta sitten tulee tällaisia tulanteita, joihin se ei vain tunnu purevan sitten millään.
Kuitenkin asia, josta olen älyttömän kiitollinen, on se ettei masennukseni ole uusinut. Tämä on jotenkin paljon helpompaa kestää, kun mieliala pysyy muuten perus positiivisena.
-Jenni
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok
Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals
LUE MYÖS
Mitä kuuluu kuukautisille koronan jälkeen?
Kaikki kertomasi kuulostaa tosi tutulle. Sinulla voisi ehkä diagnosoida (anteeksi keittiöpsykologijuttuni!) myös posttraumaattisen stressihäiriön. Siihen toki liittyy esim. tiettyjen paikkojen, ihmisten tai tilanteiden välttelyä. Eli vaikkapa tämä vainoaminen aiheena. Posttraumaattisessa stressissä ahdistus laukeaisi aina paikoissa, jotka muistuttavat siitä vainoamisesta.
Mutta joo, siis tosi tuttua itselle. Elän itsekin yleistyneessä ahdistuneisuudessa ja se on juuri sitä, että ahdistus jää päälle ja katastrofiajatukset syöttää sitä lisää. Kropalla kestää pitkään päästä jostain yli eikä se aina pääse.
Nyt on kaksi vuotta kulunut hyvin vaikean ahdistuksen kanssa – oikeastaan minulla puhkesi paniikkihäiriö ja tämä on nyt ollut ihan uutta 13 vuotta kestäneen ahdistuksen perään.
Luulisin, että kyse on aivojen opettamisesta siihen, että ”olet turvassa”. Jos olet noin pitkään elänyt jatkuvassa vireystilassa (vainoaminen syynä) niin olet tottunut olemaan virittynyt. Ja vaikka se uhka poistui, sun mielesi ei osaa olla rento. Kestää siis aikaa, että saat opetettua itsellesi, että uhka on oikeasti poissa.
Moikka. Olen miettinyt samaa, mutta en ole alan ammattilainen, eikä ihminen oikein voi näissä asioissa diagnosoida itseään.Toistaiseksi mun diagnoosit on ahdistuneisuushäiriö ja uupumus.
Jeps. Toisinaan nämä asiat muistuttavat paljon toisiaan tai limittyvät. Ja tosiaan, en voi minäkään diagnooseja enkä ole lääkäri – olen vain lukenut asioista paljon. Tuli vaan tuo PTSD mieleen tässä yhteydessä.
Voimia ja iloa loppuvuoteen 🙂