Hae
Big mamas home

Raskausviikko 23 (22+0 – 22+6)

Beben koko: Greippi

Oireet: PMS oireita muistuttavat mielialan heittelyt, liitoskivut, närästys

 

Raskausviikko 23

Se olisi taas uusi raskausviikko, joka toivottavasti olisi hieman tasaisempi mielialojen puolesta, kuin edeltäjänsä. Voin siis muuten hyvin, mutta mielialojen heittelyt ovat muistuttaneet PMS oireita. Yksi päivä itkin vartin välein ilman sen kummempaa syytä. Kaikki myös ärsytti ja tuntui pahalta. Puolisonikin ihmetteli hieman, mistä nyt tuulee kun vuoroin itkin, vuoroin nauroin ja vuoroin huusin jostain pikku jutusta. Kyseinen päivä ei ollut se kaikkein helpoin vuoristorata.

Seuraava neuvola meillä on edessä ensi viikolla. Tuntuu, että näitä tarkastuksia on ollut nyt tosi harvakseltaan tässä kolmannessa raskaudessa. Mutta niin kai se menee uudelleensynnyttäjillä. Toisaalta, ne raskaushepatoosiviikot lähestyvät koko ajan ja silloin noita tarkastuksia tulee viikottain. En siis yhtään odota sitä, että kutinat alkavat, mutta olen jotenkin nyt sisäistänyt sen, että todennäköisesti ne alkavat. Jos kahdessa aiemmassa raskaudessa on ollut raskaushepatoosi, niin uusiutuminen seuraavilla kerroilla on hyvin todennäköistä. Eli tämä on todennäköisesti minun osani raskauksissa. Itsellä kutinat ovat loppuneet ja maksa-arvot palautuneet normaaleiksi jo pari tuntia synnytyksen jälkeen, joten tiedän ainakin milloin oireet loppuvat.

Tällä hetkellä vauva potkii ja touhuilee paljon. Vatsassa käy varsinkin iltaisin melkoinen mylläys. Ja nyt liikkeet ovat alkaneet hiljalleen tuntumaan ulos päin. Mutta kun lapset tai puoliso laittaa käden vatsalleni, niin tyyppi lakkaa saman tien liikkumasta. Hän on vissiin sitä mieltä, että ei ole mikään esiintyjä, mitä voi ihmetellä porukalla. Mutta viikko viikolta liikkeet muuttuvat selkeämmiksi, joten uskon myös muun perheen pääsevän pian tuntemaan kunnolla vauvan liikkeet.

Ollaan aloitettu nyt kunnolla vauvan tarvikkeiden etsiminen ja kerääminen. Vaatepolitiikka on aika hyvällä mallilla, kuten eilen kerroin. Syöttötuolia etsitään parhaillaan käytettynä. Stokken tuoleja ollaan mietitty, kun niitä liikkuu kuitenkin tosi hyvin käytettynä. Haaveilen myös siitä, että syöttötuoliin saa myös sitterin. Vauvan saisi samalle tasolle ruokapöytään ja myös pois noiden siskojen jaloista aina välillä, mikä helpottaisi elämää kummasti.

-Jenni

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok

Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit

LUE MYÖS

Raskausviikko 22 (21+0 – 21+6)

Raskausviikko 21 (20+0 – 20+6)

Raskausviikko 20 (19+0 – 19+6)

Raskausviikko 19 (18+0 – 18+6)

Raskausviikko 18 (17+0 – 17+6)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *