Hae
Big mamas home

Rento asukokonaisuus – Mom jeansit ja helmicollege

Huh huh, mikä viikonloppu. Ihan rehellisesti sanottuna, poden täällä harvinaista krapulaa. En ole kovin krapulaan taipuvainen ja osaan juoda niin, että yleensä selviän ilman oloja. Nyt juhlahumu ja se, että Vaikuttajamedian pikkujouluissa ja 3-vuotissynttäreillä joku oli jatkuvasti täyttämässä lasiani. Bileet olivat kaikin puolin aivan huiput. Oli ihanaa nähdä kaikki ihanat blogikollegani livenä ja ylipäätään päästä bilettämään livenä ensimmäistä kertaa pariin vuoteen. Olen myös ensimmäistä kertaa blogini kanssa sellaisessa paikassa, että se tuntuu todella hyvältä ja oikealta. Olen ylpeä saadessani olla osa Vaikuttajamediaa.

Nyt toivon, että olot helpottavat huomiseen mennessä, sillä huomenna aloitan työharjoittelun. Vietän taas viisi viikkoa sairaalaympäristössä keräämässä kokemusta ja ammattitaitoa. Kerroin IG-stooreissa, miten edellisen harjoittelun kanssa kävi hieman köpelösti, kun ohjaajani yritti perusteettomasti hylätä harjoitteluni. Tilanne selvitettiin koulun ja silloisen harjoittelupaikan kanssa ja lopulta sanoin etten halua suorittaa näyttöä paikassa jossa en koe saavani reilua arvostelua. Minulla on kuitenkin jatko-opiskelusuunnitelmia ja en halua ottaa todistukseen ykköstä sen vuoksi ettei naamani miellytä. Joten huomenna alkaa uusi yritys eri sairaalassa. Alustavasti harjoitteluun on sovittu viisi viikkoa, mutta mikäli koen olevani nopeammin valmis näyttöön, voin lyhentää jaksoa itse. Toivottakaa onnea!

Rento kokonaisuus farkut ja helmicollege - Pluskokoisten muoti - BMH - Big mamas home by Jenni Korvakorut Smiling Design - BMH - Big mamas home by Jenni Helmicollege - BMH - Big mamas home by Jenni

Tämä helmicollege on ostos suurin piirtein neljän vuoden takaa. Pidän siitä suunnattomasti, mutta en ole osannut oikein käyttää sitä. Isoksi osaksi siksi, että olen yrittänyt peittää vatsaani pitkillä paidoilla. Nykyään olen yhä enemmän sinut vatsani kanssa ja uskallan käyttää myös lyhyempiä paitoja. Tämä kyseinen pusero on ollut jo pariin kertaan kirppispinossakin juuri käyttämättömyyden vuoksi, mutta onneksi en ole myynyt sitä ja olen löytänyt uudelleen rohkeuden pukeutua siihen.

Mom jeansit ovat samat, jotka ovat näkyneet täällä aiemminkin, esimerkiksi tässä postauksessa.

Korvakorut ovat Smiling Designin Elyse-malli helmiäisminttu sävyssä. Nämä ovat aivan ihanat ja keveät. Tupsukorvakoruilla on oma erityinen paikkansa sydämessäni ja nämä lämmittävät juuri sitä paikkaa. Kiinnostaisiko teitä muuten postaus, jossa esittelisin hieman korvakorujani? Niitä on ehtinyt toden totta kertyä jo jokuset sen jälkeen, kun löysin suomalaisten käsityöntekijöiden korvakorut.

Rento kokonaisuus farkut ja helmicollege - Pluskokoisten muoti - BMH - Big mamas home by Jenni XL muoti - BMH - Big mamas home by Jenni Pluskokoisten muoti - BMH - Big mamas home by Jenni Pluskokoisten muoti - BMH - Big mamas home by Jenni Helmicollege - BMH - Big mamas home by Jenni

Asu

Helmicollege LINDEX (2017)

Mom Jeans H&M (2021)

Laukku ZADAA SECOND HAND (2021)

Kengät ZADAA SECOND HAND (2021)

Korvakorut SMILING DESIGN (2021)

Pluskokoisten muoti - BMH - Big mamas home by Jenni Rento kokonaisuus farkut ja helmicollege - Pluskokoisten muoti - BMH - Big mamas home by Jenni Rento kokonaisuus farkut ja helmicollege - Pluskokoisten muoti - BMH - Big mamas home by JenniXL muoti - BMH - Big mamas home by Jenni

Aivan ihanaa alkavaa viikkoa ja toivottakaa onnea harjoitteluuni! Toivottavasti teillä on hyvä viikko tulossa.

-Jenni

KUVAT: Katri Konderla / EDITOINTI: Minä

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok

Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals

LUE MYÖS

Kukkia, röyhelöitä ja nahkahousut

Muka pariisilainen – Neule, mekko ja hattu

Haalari stailattuna syksyyn

Poncho ja farkut

2 kommenttia

  1. Ankrylik kirjoitti:

    Iso peukku ihanille korviksille ja niitä esittelevälle postaukselle! 😊👍

    • bigmamasblogoutlookcom kirjoitti:

      Kiitos. Enköhän minä sen kirjoita tässä, kunhan on aikaa napata kuvat päivänvalossa. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *