Hae
Big mamas home

Kesän lapsivapaa osuus alkoi

Lapset lähtivät eilen viettämään lomaa toiseen kotiin.  Me vietetään seuraavat kaksi viikko aikuisten aikaa poikaystävän kanssa. Juhlitaan minun syntymäpäivääni ja reissataan yhdessä. Samaan aikaan minulla todennäköisesti on koko ajan ikävä lapsia, vaikka olen myös odottanut tälläista pidempää paussia. Mutta tämä on se osa vanhemmuutta, jota ei ymmärrä ennen kuin on vanhempi. Omaa aikaa kaipaa, mutta samalla ei osaa olla erossa lapsista.

Aikuisten ajassa on kuitenkin puolensa ja minulle oma aika on tärkeä osa palautumista. Kun on omaa aikaa, jaksan olla myös parempi äiti lapsilleni.

Hellepäivän asu - BMH - Big mamas home by JenniKesän lapsivapaa osuus alkoi - BMH - Big mamas home by Jenni

Toppi / H&M

Shortsit / H&M

Laukku / ZADAA secondhand

Kengät / VANS Zadaa secondhand

Korvakorut / ANNIDIUDIY

Hellepäivän asu - BMH - Big mamas home by Jenni Kesän lapsivapaa osuus alkoi - BMH - Big mamas home by Jenni

Hellepäivän asu

Nämä kuvat on otettu yhtenä todella kuumana päivänä Katrin kanssa. Kevytkin meikki on tähän mennessä sulannut pois kasvoilta, lukuunottamatta kulmia, veden kestävää eyelineria ja ripsiväriä. En käsitä, miten olen pärjännyt tähän asti ilman vedenkestäviä tuotteita. Niiden pois putsaaminen ei kuitenkaan ole niin vaikeaa ja pito on kuitenkin ihan toista luokkaa. Varsinkin eyelinerin vaihtaminen vedenkestävään on ollut oikeasti käänteen tekevää, koska viimeiset vuodet toinen silmäni on vuotanut aina meikatessa.

Kesän lapsivapaa osuus alkoi - BMH - Big mamas home by Jenni Kesän lapsivapaa osuus alkoi - BMH - Big mamas home by Jenni

Asun toppi on jo useamman vuoden vanha. Se on ihana, super kevyt, kesätoppi. Sen printti on mielestäni hauska. Shortsit ovat tämän kesän ostos, sillä olen vasta viime ja tänä vuonna uskaltautunut näyttämään kunnolla jalkojani. Olen aina pitänyt valtavasti sääristäni, mutta reisiäni olen mieluummin piilotellut selluliitin ja suonikohjujen vuoksi. Nykyään en enää välitä. Mun nätit sääret tasapainottaa reisien muhkuroita. 😀 Joten shortsit ja lyhyet mekot vaan niskaan ja menoksi. Suosittelen muillekin.

Kesän lapsivapaa osuus alkoi - BMH - Big mamas home by Jenni Kesän lapsivapaa osuus alkoi - BMH - Big mamas home by Jenni

Tästä tuli enemmän sillisalaattipostaus, kuin perinteinen asupostaus. Rehellisesti sanottuna kirjoittaminen on ollut vähän vaikeaa viimeakoina ja se näkyy. Ajatukset kirjasta pyörivät mielessä eneämmän, kun blogipostaukset. Kuumat ilmat todennäköisesti vaikuttavat myös, sillä voin yleensä huonosti kovien lämpötilojen aikaan. Onneksi nyt vähän viilenee ja lämpötilat näyttävät sellaisilta itselle optimaallisilta.

-Jenni

 

KUVAT: Katri Konderla / EDITOINTI: Minä

 

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok

Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit

LUE MYÖS

Valkoinen kauluspaita ja lainalaukku

Juhannussuunnitelmia

Kirppishuivi ja kesäinen asu

Väsynyt mutta onnellinen

Kevätuniformu

 

Kesän lapsivapaa osuus alkoi - BMH - Big mamas home by Jenni Pluskokoisten muoti - BMH - Big mamas home by Jenni Hellepäivän asu - BMH - Big mamas home by Jenni

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.