Hae
Big mamas home

Mona Visuri – Menesty lempeästi

Koko sairaslomani ajan olen haaveillut työnteosta. Alussa se oli yhdenlainen tulevaisuuden haave. Ajattelin; ”Sitten keväällä.” Nyt tässä viimeisten viikkojen aikana olen paininut sen kanssa, että haluaisin tehdä töitä, mutta ajatus palkkatöistä ja lasten sairastamiskierteistä nostavat paniikin ja kylmän hien pintaan. Olen käynyt lukuisia keskusteluja ystävieni kanssa aiheesta. Olen yrittänyt löytää ratkaisua tilanteeseen. Ollaan pohdittu, että vaikka en olisi todennäköisesti valmis palaamaan palkkatöihin, intohimotyön tekeminen voisi olla minulle jopa kuntouttavaa ja palauttavaa. Mutta miten minä yhtäkkiä hyppään intohimotyöhön. Tämän vuoksi olen miettinyt yrityksen perustamista. Ajatus omana työnantajana olemisesta kiehtoo. Se ratkaisisi monia niitä ongelmia, joista ahdistukseni kumpuaa.

Menesty lempeästi

Näitä asioita pohtiessani, sattumalta, Instagram-feediini nousi Mona Visurin julkaisu, jossa hän etsi hyvinvointialan yrittäjiä ja vaikuttajia mukaan Menesty lempeästi mentorointiohjelmansa pilottiin. Postauksen chek-list näytti sellaiselta, että se vastasi omiin viimeaikaisiin mietteisiini. Niinpä, sen enempää miettimättä, laitoin Monalle viestiä. En ollut ihan varma siitä, olisinko juuri sitä mitä Mona etsii pilottiohjelmaansa, mutta sehän selviäisi varmasti juttelemalla.

Mona laittoi viestiä saman päivän aikana ja me alettiin jutella. Seuraavalle päivälle sovittiin puhelintreffit ja puhuttiin lisää. Siinä puhelun aikana varmistui se, että tämä voisi olla oikeasti oikea seuraava steppi minulle. Olen miettinyt vakavasti yrittäjyyttä. Tähän mennessä olen toiminut jo kevytyrittäjänä ja minulla on kaikelle todella hyvä pohja valmiina. Nyt hommaa nopeuttaisi hyvin se, että saisin henkilökohtaista ohjausta alan ammattilaiselta. Niinpä minä päätin lähteä mukaan tähän Monan pilottiin.

Ajattelin, että nimenomaan tämä Menesty lempeästi, oma hyvinvointi huomioiden on minulle se oikea konsepti juuri nyt. Uskon tämän olevan itselleni sekä eheyttävää, että kuntouttavaa, mutta en kiellä ettenkö kamppailisi edelleen ahdistuksen kanssa. Mutta minä ihan todella haluaisin päästä sairaslomalta pois töihin, kuntoutua ja olla riippumaton Kelan ja lääkärin päätöksistä. Ihan parasta olisi, jos pystyisin tekemään sen itsenäisesti.

Joten, olen ihan oikeasti innoissani tästä. Sain aikanaan jo Vaikuttajamedian intensiiviryhmästä paljon eväitä itselleni. Koska tämä on mentorointiohjelma ja töitä tehdään tiiviisti yhdessä oman mentorin kanssa, niin uskon saavani tästä vielä enemmän irti. Ja ihan oikeasti, kuka voisi olla parempi mentori, kuin ihminen joka on ollut rakentamassa vaikuttajamarkkinointia ja omaa vaikuttajamarkkinointitoimistoa?

Odotan innolla mitä seuraavat kuukaudet tuovat tullessaan ja olen malttamaton aloittamaan.

-Jenni

 

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok

Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit

LUE MYÖS

Äitimyytti

Puoliso ei juo alkoholia minun raskausaikanani

Tilinpäätös vuodesta 2022

Hei hei mitä kuuluu?

Kävin lukemassa kommentteja

6 kommenttia

  1. Susanna kirjoitti:

    Mä mietin kans tähän mukaan hyppäämistä, mutta valitettavasti se kaatui taloudelliseen tilanteeseen. Ihanaa, jos jaat myös matkan varrelta fiiliksiä miltä mentorointi on tuntunut ja mitä oot saanut siitä irti.

    Itse oon kans vähän ahdistuksissa palkkatöihin menemisestä. Mulla on ihana kausityöpaikka aina joulun alla, mutta harmillisesti se ajoittuu vaan parille kuukaudelle vuodesta. Siksi olisi ihanaa jos voisi työllistää itsensä yrittäjänä ja voisi sitten aina hypätä puikkoihin, kun kausityö on taas tulossa. Oon niin lopen kyllästynyt työkkärin hakemuksiin ja suoraan sanottuna kyttäämiseen. Nyt kun opiskelen työkkärin tuella tradenomin opintoja loppuun, on mun silti haettava joka ikinen kuukausi myös töitä.

    Ihanaa kun oot löytänyt sun juttusi ja parasta on seurata mitä kaikkea ihanaa teet!

    • Jenni - BMH kirjoitti:

      Mulla mun puoliso mahdollisti täysin tähän osallistumisen, mistä olen äärimmäisen kiitollinen hänelle. <3 Muuten tämä olisi jäänyt multakin välistä, mikä olisi ollut tosi harmi. Kyllä varmasti jaan fiiliksiä myös matkan varrelta.

      Ja ymmärrän. Mä olen täysin loppu tähän sairasloma ja kela rumbaan.

  2. H kirjoitti:

    Onko lääkäriksi puhunut sinulle ammatillisesta kuntoutuksesta tai työkokeilusta? Tai osasairauspäivärahasta?
    En tiedä kuuluuko työterveyden piiriin vai onko lääkäriksi terveyskeskuslääkäri, joka ei ehkä tunne näitä työhön paluun tukikeinoja. Jos sinulle ei ole puhuttu näistä, niin kannattaa ehdottomasti ottaa selvää. Työterveydessä on usein käytettävissä myös työvalmentaja, jonka kanssa sosiaalipuolen etuudet jatkon osalta selvitetään.
    Kuulostaa näin työterveyshoitajan korvaan, että alat olla valmis osittaiseen työhön paluuseen 🙂
    Nykyään linja on se, että työhön paluu toteutetaan usein kevennettynä tai vaikka työkokeilun muodossa, pitkiä sairausloma ei niin enää suosita vaan työkykyä tuetaan juuri osittaisella työskentelyllä. Olet selvästi itse päätynyt juuri tähän ajatukseen 🙂
    Valmennus kuulostaa sopivalta tavalta virittäytyä tulevaisuuden suunnittelemiseen.

    • Jenni - BMH kirjoitti:

      Mä olen ihan perus terveyskeskushoidon piirissä, eikä mulla ole varsinaisesti edes työpaikkaa mihin palata. Plus alan oikeasti olla sitä mieltä, että en todellakaan palaa enää hoitoalalle. Sitä mun psyyke ei enää kestä. Ja tämän päälle tuleva vauva, jonka syntymän myötä työnteko katkeaisi. Tuntuu, että nyt haluaisin ensisijaisesti kokeilla tätä yrittäjyyttä ja tehdä sitten jonkinlaisen plan B:n, jos se ei toimi. Eli näillä mennään.

  3. H kirjoitti:

    Ymmärrän hyvin. Tarkoitin tuolla sitä, että terveyskeskuslääkärillä ei välttämättä ole tiedossa nämä kaikki mahdollisuudet. Itse toki työskentelen työterveydessä ja oma tietoni perustuu työterveyden näkökulmaan. Mutta näitä työkokeiluita ja ammatillisia kuntoutuksia voi hyödyntää juuri silloin, kun miettii alan tai työpaikan vaihtoa, jos omaan työhön paluu ei syystä tai toisesta toimi. Sitä en tiedä, ovatko riippuvaisia siitä, onko varsinaista vakipaikkaa olemassa vai ei, uskoisin että ei ole siitä kiinni. Nykyään TE – keskuksissa työskentelee työhönvalmentajia, joiden kanssa voi selvitellä näitä ja niihin liittyviä tukia.
    Sitten kun se on ajankohtainen asia 🙂

    • Jenni - BMH kirjoitti:

      Joo. Tutkin näitä vaihtoehtoja itseasiassa itsenäisesti silloin, kun pohdin näitä asioita. Ja TE-toimisto on todennäköisesti sitten seuraava etappi, jos sinne asti etenen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *