Hae
Big mamas home

Juhlatunnelmia

synttärit, syntymäpäivät, juhlat, perhejuhlat, lastenjuhlat, juhlakausi
Loppuvuoden juhlakausi kolkuttelee aivan oven takana. Meidän perheessämme se ei tarkoita pelkästään pikkujouluja, joulua ja uutta vuotta, vaan myös tyttäriemme merkkipäiviä. Kummatkin tyttömme ovat loppuvuoden lapsia. Kuopuksemme syntyi marraskuussa ja esikoisemme joulukuussa. Joten tavallisten loppuvuoden juhlallisuuksien lisäksi, kalentereissamme on omat merkintänsä lastenjuhlille. 
synttärit, syntymäpäivät, juhlat, perhejuhlat, lastenjuhlat, juhlakausi
Tämän vuoksi meillä oli vuosi sitten tiukka, kuukauden juhlaputki, kun kuukauden ajan joka viikonloppu oli jotain. Ensin oli Little E:n synttärit, sitten joulu, sitten uusi vuosi ja lopulta loppiaisena vauvan ristiäiset. Kun olin kuukauden päivät järjestellyt juhlia toisensa perään, ilmoitin etten ikinä enää halua vastaavaa putkea. Vaikka nautinkin juhlista, niiden järjestäminen tuppaa käymään voimille. Varsinkin, kun toivuin silloin synnytyksestä. 
synttärit, syntymäpäivät, juhlat, perhejuhlat, lastenjuhlat, juhlakausi
Esikoisen juhlien teema päätettiin jo vuosi sitten, kun äiti oli saanut ensin yhdet panda-synttärit. (Miten niin elän lapsuuttani omien lasteni kautta?) Kolmevuotiasta juhlitaan tällä kertaa Frozen-teemalla. Siitä huolimatta, että Anna ja Elsa ystävineen alkaa olla ihan vähän old school. Bebeä juhlitaan jonkinlaisella eläinpainotteisella Winter onderland-teemalla. 
synttärit, syntymäpäivät, juhlat, perhejuhlat, lastenjuhlat, juhlakausi
Juhlien järjestäminen on ihanaa, mutta ihan vielä minulla ei taida olla homma hallinnassa. Erään ystäväni kanssa olemme kuitenkin omaksi lohdutukseksemme todenneet, että lasten teini-iässä olemme mestareita juhlien järjestämisessä. Oma tavoitteeni on järjestää kivoja juhlia yksinkertaisin elementein. Katsotaan, miten tänä vuonna menee. Inspiraatiota haen muun muassa Pikku Vaniljan-verkkokaupasta, kuin myös blogeista ja instagramista. Esimerkiksi Leena-Emilian ja Anna-Sofian ihanilta instatileiltä löytyy inspiraatiota toinen toistaan ihanampiin juhliin. Heidän kaikissa juhlissa koristelu on tosi simppeliä ja silti näyttävää. Kadehdin tällaista taitoa. 
synttärit, syntymäpäivät, juhlat, perhejuhlat, lastenjuhlat, juhlakausi
Raporttia juhlista ja katastrofikokin keittiöstä tulee kyllä aikanaan.

Neulosta & keinonahkaa

tyyli, neule, keinonahkalegginssit, pukeutuminen, syksy

tyyli, neule, keinonahkalegginssit, pukeutuminen, syksy

tyyli, neule, keinonahkalegginssit, pukeutuminen, syksy
Asuhaasteesta puuttuu vielä kaksi osaa, mutta ajattelin jakaa tässä välissä nämä toiset Erikan ottamat asukuvat. Olin nämä päällä I love me-messuilla pari viikkoa sitten. Napattiin Erikan kanssa nopeat asukuvat ennen messuille menoa. Asu oli ihan täydellinen messuille ja päivään, jona tuli käveltyä paljon. Mikään ei ahdistanut tai kiristänyt ja näytin silti hyvältä. 
tyyli, neule, keinonahkalegginssit, pukeutuminen, syksy
tyyli, neule, keinonahkalegginssit, pukeutuminen, syksy

tyyli, neule, keinonahkalegginssit, pukeutuminen, syksy

tyyli, neule, keinonahkalegginssit, pukeutuminen, syksy
Olen lähestulkoon asunut tuossa ruskeassa neuletakissa siitä lähtien, kun ostin sen Lindexin alesta. Neuletakit ovat olleet jo vuosia suosikkivaatekappaleitani. Ne sopivat asuun, kuin asuun. Viikonloppuna yhdistin kyseisen neuletakin mekkoon, jolloin ne toimivat ristiäisasuna. Mustat keinonahkalegginssit ovat niin ikään myös alesta. Olen haaveillut vastaavanlaisista melkein vuodenpäivät ja ennustan teidän näkevän tulevaisuudessa useammissa asukuvissa. Huivin olen ostanut jo pari vuotta sitten ja pidän siitä edelleen. 
tyyli, neule, keinonahkalegginssit, pukeutuminen, syksy

tyyli, neule, keinonahkalegginssit, pukeutuminen, syksy

tyyli, neule, keinonahkalegginssit, pukeutuminen, syksy
Huivi | SEPPÄLÄ 
Neuletakki | LINDEX 
Paita | LINDEX 
Legginssit | ZALANDO 
Kengät | ZADAA Second hand 
Korvakorut | H&M
tyyli, neule, keinonahkalegginssit, pukeutuminen, syksy
Kuvat: Erika Huhta @epssu | Editointi: Minä