Hae
Big mamas home

Kesäkoti juuri ennen arjen rytmeihin palaamista

Vaikka minulla ei virallista kesälomaa olekaan ollut, niin nyt näin elokuun ensimmäisenä itsekukin joutuu ryhdistäytymään. Minulla on tässä muutama päivä aikaa viimeistellä kesän kurssitehtävät ja palauttaa ne. Samaan aikaan esikoisen koulunaloitus lähestyy ja meillä alkaa ihan uudenlainen arki. Vaikea sanoa, kumpaa jännittää tällä hetkellä enemmän, äitiä vai koululaista. Jälkimmäinen on nimittäin myös aika jännittyneen oloinen.

Kesäkoti juuri ennen arkeen paluuta - BMH - Big mamas home by Jenni Kesäkoti juuri ennen arkeen paluuta - BMH - Big mamas home by Jenni

Kesäkoti

Kesän ajan koti on taas ollut sellainen pysähdyspaikka reissujen ja retkien välissä. Nurkissa pyörii jos jonkinlaista kassia ja pussia. Eteisessä tuntuu olevan vakiomäärä hiekkaa jatkuvasti, vaikka kuinka imuroisi. Verhot liehuu avonaisista ikkunoista tulevasta tuulesta. Tomaatti rehottaa parvekkeella joka ilmansuuntaan ja hutaa jatkuvasti vettä. Lapset ravaa sisään ja ulos.

Kesäkoti juuri ennen arkeen paluuta - BMH - Big mamas home by Jenni Kesäkoti juuri ennen arkeen paluuta - BMH - Big mamas home by Jenni

Yhteinen koti

Kumppani on viettänyt nyt kesällä noin 90 % ajasta minun luonani. Hän sanoikin jo, että enemmän tämä minun kotini tuntuu hänestäkin kodilta, kuin hänen asuntonsa jossa hän ei ole juuri ollut. Periaatteessa voitaisiin muuttaa yhteen vaikka heti, mutta hänen oma vuokrasopimuksensa ei anna sitä ihan vielä periksi. Joten odottelemme hetken.

Sisustus - BMH - Big mamas home by Jenni Arkeen paluu - BMH - Big mamas home by Jenni

Meidän kesäkoti ei eroa hirveästi muista kausista. Sohvalla on vaaleampaa tyynynpäällistä, kuin talvella, mutta muutenhan meillä näyttää samalta, kuin muutenkin. Tällä hetkellä ajatukset pyörii myös hyvin pitkälti siinä, miten muutetaan tämä koti sinkkuädin kodista meidän uusperheen kodiksi. Neuvotellaan kumppanin kanssa jatkuvasti tulevista suunnitelmista. Meidän sisustustyylit on muutoin aika erilaiset, mutta todennäköisesti löydettäisiin yhteinen sävel modernin tyylin kautta, josta pidämme molemmat. Jonkin verran sisustus tulee muuttumaan kun kumppanini muuttaa meidän kanssa saman katon alle.

Osterikulho - BMH - Big mamas home by Jenni Osterikulho - BMH - Big mamas home by Jenni

Kävin hetki sitten Caritan inspiroimana ostamassa Rustasta kuvissa näkyvät kauniit osterikulhot. Ostin sekä isomman, että piennemmän version, koska en osannut päättää kumman haluan ja ne asettuivat helposti paikoilleen. Sain kivasti nuo simpukat esille tuohon pienempään.

Olen myös miettinyt sohvapöydän vaihtamista. Mutta en vielä tiedä tarkalleen millaiseen. Periaatteessa pidän edelleen tästä nykyisestäkin, mutta kaipaan kuitenkin jotain toisellaista. Ensi kesänä kuvia sitten toisenlaisesta kesäkodista.

Kesäkoti juuri ennen arkeen paluuta - BMH - Big mamas home by Jenni Kesäkoti juuri ennen arkeen paluuta - BMH - Big mamas home by Jenni

Iso osa meidän viherkasveista majailee tällä hetkellä parvekkeella ja ottaa ilon irti kesästä, mutta niitä on myös tuossa ikkunalaudalla. Kuten lapsien omat minikasvit, joita he parhaansa mukaan hoitavat minun pienellä avustuksellani. Ikkunalauta on edelleen yksi lempiasioistani tässä kodissa. Nyt sillä on aika paljon tavaraa. Aiemmin se on ollut pelkistetympi, mutta nyt se tuntuu kodikkaammalta näin.

Kesäkoti juuri ennen arkeen paluuta - BMH - Big mamas home by Jenni Kesäkoti juuri ennen arkeen paluuta - BMH - Big mamas home by Jenni

Kesälle suunniteltu taulunmaalausprojekti ei ole muuten vieläkään alkanut. Haluaisin maalata sohvan ylle pari taulua itse, mutta olen hidas aloittamaan. Ehkä saan projektit aloitettua, kun lapset ovat mummilla. Ehkä.

Nyt minua kutsuu uimahalli ja kloorivesi. Haluan käydä uimassa niin, että ehdin syömään ennen paaston aloittamista.

-Jenni

 

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok

Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit

LUE MYÖS

Väriä keittiöön Vallila Magnolialla

Joululahja itselle

Köyhän naisen ikkunalauta

Syksyinen olohuone

Kolmion pieni parveke

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.