Vaikea äitienpäivä
0
Äitienpäivä on ihan pian ja siihen liittyvä markkinointi käy äärimmäisen kuumana. Äitienpäivän markkinointi on myös aika yksipuoleista. Joka paikassa lukee; ”Äitienpäivä lähestyy. Oletko jo hankkinut lahjan kumppanillesi?” Joka paikassa maalataan vahvasti kuvaa siitä, miten kumppani tekee tämän juhlapäivän. Tämä on mielikuva, joka ei juuri anna varaa muille mielikuville ja sulkee niin paljon pois. Kaikilla ei ole vanhemmuudessa tai elämässään kumppani, joka voisi tehdä tämän juhlapäivän.
Tällainen hyvin yksipuolinen kerronta aiheuttaa kuitenkin monessa surua. Iidan matkassa blogin Iida on monesti kertonut siitä millasta surua nämä vanhempainpäivät hänessä aiheuttavat, sillä hän on saanut lapsen yksin. Minulle itselleni äitienpäivä on myös äärimmäisen kipeä päivä. Minä vietin ensimmäiset äitienpäiväni kumppanin kanssa, mutta en silti muista yhtään onnellistä äitienpäivää.
Se ensimmäinen äitienpäivä
Suhteessa, jossa elin, minun merkkipäivilläni ei juuri ollut väliä. Itseasiassa, jos halusin viettää omaa merkkipäivääni, niin minun oli taisteltava sen eteen. Minun merkkipäiväni olivat täysin toissijaisia ja jos en jaksanut tapella niistä, niitä ei myöskään juhlittu. Sen sijaan kumppanini merkkipäivät olivat tärkeitä. Jos niitä ei juhlittu, kumppanini suuttui ja heittäytyi marttyyriksi. Sama päti siihen, jos merkkipäivät eivät menneet hänen mielensä mukaan.
Muistan varmasti ikuisesti ensimmäisen äitienpäiväni. Olin odottanut sitä hartaasti. Olihan se ollut ensimmäiseni. Mutta jo aamulla kävi selväksi ettei sitä noteerattu mitenkään. Minä nousin aamulla vauvan kanssa, kun kumppanini jatkoi unia puolille päivin. Olin niin murheen murtama tästä, että purskahtelin salaa itkuun pitkin päivää. Tunteet nousevat edelleen pintaan näin kuuden vuoden jälkeenkin. Sen jälkeen, olen tehnyt itse omat äitienpäiväni ja voin kertoa, että lasteni tekemät askartelut ovat ainoita lahjoja, joita olen saanut äitienpäivänä. Ne toki ovat aivan riittäviä, mutte en kiellä ettenkö olisi kaivannut muistamista myös kumppaniltani.
Erityisesti tuohon aikaan halusin uskoa kaikin voimin asioiden parantumiseen ja korjaantumiseen. Halusin uskoa, että kun aika kuluu, kaikki muuttuisi paremmaksi. Toki myöhemmin tajusin että mikään ei tule muuttumaan ja ainoa mahdollinen vaihtoehto oli oikeasti lähteä. Mutta silloin takerruin pieneenkin hyvään ja kiillotin sitä kirkkaammaksi kuin olikaan. Niin että minäkin uskoin siihen omaan kiiltokuvaani. Nyt olen oppinut, että tällainen on hyvin tyypillistä tuollaisissa suhteissa elävälle.
Vaikeat tunteet
Nyt vietän äitienpäivää keskenäni lasteni kanssa ja pystyn tekemään siitä juuri sellaisen, kuin haluan. Viime vuonna vietin äitienpäivää yksin, koska tarvitsin sitä. Tänä vuonna me mennään lasten kanssa mummilaan minun äitini luokse. Jonain vuonna ollaan varmasti myös poikaystäväni vanhempien luona. Meillä ei ole lasten kanssa mitään erityisiä perinteitä tälle päivälle. Varmasti osittain edellä kerrotun historian vuoksi. Mutta me löydämme ne ihan varmasti.
Vanhempien päivään liittyy varmasti paljon ajatuksia ja tunteita. Minulla siihen liittyy pettymystä ja surua. Jollekin, joka on toivonut lasta kovasti, mutta ei ole syystä tai toisesta saanut, vanhempain päivät ovat varmasti myös äärimmäisen kipeitä. Aina on niitäItse en voi muuta kuin lähettää lämpimiä halauksia kaikille niille, joille tuleva sunnuntai ei ole se kaikkein helpoin. ♥
-Jenni
KUVAT: Katri Konderla / EDITOINTI: Minä
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok
Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals