Naistenpäivä ei ole vain kukkia ja suklaata
7
Hei sinä. Ihanaa naistenpäivää. Toivottavasti voit hyvin ja olet turvassa. Jos sait kukkia niin, mikä ihana huomaavainen ele. Mutta tiesitkö, miksi naistenpäivää vietetään? Ei sen takia, että naiset saavat kukkia ja suklaata? Vaikka naiseus on jotain sellaista, mitä pitäisi ehdottomasti juhlia. Itse olen ainakin ylpeästi nainen. Olen tavattoman ylpeä siitä, mihin minä ja kehoni pystyvät. Mutta naistenpäivää vietetään, koska vielä tasa-arvoa ei ole saavutettu.
Oletko kuullut lauseen ”tasa-arvo on mennyt liian pitkälle”? Mikään ei voisi olla harhaan johtavampi. Koska asiat eivät mene vieläkään kaikkien osalta täysin tasan, tasa-arvoa ei ole saavutettu.
Meillä edelleen naisen euro on 84 senttiä, kaikenlainen hoitovastuu (niin lasten kuin ikäihmisten) jakautuu edelleen epätasa-arvoisesti, meillä on edelleen sukupuolittunutta seksuaalista häirintää ja lähisuhdeväkivaltaa ja viimeisenä, mutta ei vähäisempänä, syrjivä lainsäädäntö. Tasa-arvo ei ole todellakaan valmis.
Minulla oli onnea
Itselläni tulee naistenpäivänä herkästi mieleen se, miten onnekas olen. Olen yksi niistä lukuisista naisista Suomessa, jotka ovat kokeneet lähisuhdeväkivaltaa. Suomi on tällä hetkellä Euroopan unionin toiseksi vaarallisin maa naiselle elää. Ja suurimmassa osassa tapauksista nainen kokee väkivaltaa nimen omaan nykyiseltä tai entiseltä kumppaniltaan. Ei ole mitään kamalampaa, kuin pelätä omassa kodissaan ja miettiä, minne pääsee turvaan.
Minulla oli valtavasti onnea matkassa, sen lisäksi, että löysin lopulta tahdonvoiman lähteä. Minulla oli onnea myös siinä, että selvisin erosta. Monelle naiselle, kun ero on se suhteen vaarallisin paikka. Minulla on ollut myös onnea siinä, mihin elämä on minut johdattanut. Olen turvassa ja olen rakastettu ja äärimmäisen onnellinen. Kaikki eivät ole yhtä onnekkaita. Siksi mietin tänään erityisesti juuri niitä, jotka elävät samanlaisessa loukussa, jossa olen itse elänyt.
Naistenpäivän oikea merkitys
Tänään helposti unohtuu se naistenpäivän oikea merkitys. Kyseessä on naisten OIKEUKSIEN päivä, ei kukkia ja suklaata kaikille naisille päivä. Ja niin kauan kun yksikään nainen joutuu pelkäämään kotonaan tai naisvaltaiset alat laahaavat palkkakuopissaan, tasa-arvoa ei ole saavutettu. Tänään on tullut taas sellaisia ulostuloja, muun muassa kokoomusnuorilta, että hetkellisesti on vaikea uskoa maailman muuttuvan paremmiksi omille tyttärilleni.
Onneksi tässä on tapahtunut myös hyviä asioita ja esimerkiksi nyt on langetettu ensimmäiset tuomiot kikkelin kuviaan pyytämättä lähettäneille. Tämä herättää toivoa. Mutta on hyvä muistaa ettei saavutettuja oikeuksia voi pitää itsestään selvyytenä. Nytkin halutaan sorkkia aborttilakia, joka saatiin ihan hetki sitten päivitettyä tälle vuosituhannelle.
Joten jatketaan taistelua paremman ja tasa-arvoisemman tulevaisuuden puolesta!
-Jenni
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok
Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit
Nykyään peruskoulussa opetetaan erilaisia turvataitoja oman itsensä suojaamiseen sekä ihmissuhteisiin liittyen. Tämän lisäksi myös kodeissa pitäisi puhua näistä asioista. En ole kokenut ihmissuhteissa henkistä tai fyysistä väkivaltaa, mutta olen lopettanut tapailusuhteen, koska toisessa osapuolessa ilmeni sellaisia piirteitä, jotka eivät minun arvomaailmassani kuulu terveelliseen tai tasa-arvoiseen parisuhteeseen. Olen yli 40-vuotias ja muistan edelleen teini-ikäisenä vanhemmiltani saamani neuvon: seiso ensin tukevasti omilla jaloillasi, jotta et joudu olemaan taloudellisesti tai mitenkään muutenkaan riippuvainen toisesta ihmisestä, seurustelkaa vähintään 2 vuotta ennen isoja päätöksiä ja käykää yhdessä viikon ulkomaanreissulla, jotta näkee miten toinen toimii vieraalla maaperällä (stressin sieto), jossa asiat ei välttämättä suju kuin tutussa arkiympäristössä. Ihastumisen/rakastumisen huumassa on erittäin tärkeää pysähtyä miettimään tilannetta myös järjen näkökulmasta vaikka usein tekisi mieli rynnätä suin päin suhteeseen, muuttaa yhteen ja perustaa perhe. Joskus on kannattaa myös pakittaa.
Todella hienoa, että et ole joutunut tällaista kokemaan ja että olet onnistunut välttämään vaaran paikat. Asiat eivät kuitenkaan ole näin mustavalkoisia. Uhria ei pidä koskaan syyttää tilanteesta. Minäkin olen kasvanut aikana, jolloin salamarakkautta on ihannoitu. Media on tuutannut omalle sukupolvelleni mielikuvaa siitä, että nopeasti etenevä, intohimoinen ja vähän räiskyvä rakkaus on sitä kaikkein suurinta. Puhumattakaan rakkausromaaneista, joita itse ahmin nuorempana. Sen lisäksi, ei meillä puhuttu kotona tai koulussa terveestä parisuhteesta ja millaista se on. Ironista oli, että omat vanhempani olivat enemmän huolissaan siitä minun ensimmäisestä ja hyvin terveestä suhteestani, kuin sitten näistä missä oli oikeasti väkivaltaa.
Ja kun pohja on tämä, on ollut hyvin vaikeaa ymmärtää lähteä suhteesta, kun toinen osaa puhua asiat aivan päinvastaisiksi, niin että epäilet asioita, jotka olet itse omin silmin nähnyt. Väkivaltaisessa suhteessa fyysinen väkivalta tulee kuvioihin myöhemmin. Se saattaa tulla oikeasti mukaan vasta sen kahden vuoden jälkeen. Ja yleensä vasta siinä vaiheessa, kun lähteminen on hakalaa. Minäkin muistan ensimmäisen kerran jälkeen ajatelleeni, että jos nyt lähden, olisin viisas. Samaan aikaan koin lähtemisen täysin mahdottomaksi, koska mieleni oli jo murrettu.
Vaikka nämä ovat vaikeita asioita ymmärtää, niin kannattaa suhtautua näihin empatialla ja muistaa etteivät asiat ole mustavalkoisia. Suosittelen lukemaan kirjan Vaitonaiset – Kirja suomalaisesta lähisuhdeväkivallasta (Saara Nurmo). Se on loistava kirja aiheesta ja tarjoaa faktatiedon ja infon lisäksi myös ihan niitä tositarinoita suomalaisesta lähisuhdeväkivallasta.
Sun pitäisi todellakin päästää jo irti tästä lähisuhdeväkivaltapeikosta, johon aina palaat.
Ei ole kivaa lukea sellaisesta. Niin kai luulet.
Ihmiset joutuvat jättömään taakseen asioita, jotka ovat aikoinaan olleet pahoja.
Niiden muisteleminen ei ole tervettä.
Itse olen jättänyt taakseni abortin, 2 avosuhdetta ja sivistyneen alkoholistin, joka lopulta tappoi itsensä ja jätti minulle onneksi kaksi ihanaa poikaa, jotka ovat jo aikuisia ja ammatissaan insinöörinä ja poliisina. Isänsä kuollessa toinen 4 kk ja toinen 2,5 vuotta.
Puhun sivistyneestä alkoholistista siksi, että nopeasti tulee mielikuva sössöttävästä rapajuoposta, joka on työtön ja pulloihin kiinnittynyt. Mies oli filosofian maisteri ja toimittaja.
Alkoholismi on sairaus. Hän ei enää kyennyt hoitamaan sairauttaan, vaikka yritti.
Rauha hänen sielulleen.
Heippa. En todellakaan luule, että lähisuhdeväkivallasta olisi kiva lukea. Se ei ole myöskään tarkoitukseni. Itsestäni ei ole kivaa lukea Gazan kansanmurhasta, mutta tietoutta siitä pitää silti levittää.
Se, että kirjoitan aiheesta, ei kerro mitään siitä olenko päässyt siitä irti/yli. Koen itse olevani hyvässä paikassa. Olen pystynyt antamaan anteeksi ja elän arkeani nykyään ajattelematta asiaa juurikaan. Välillä se nousee pintaan, kuten traumoilla on tapana.
Lähisuhdeväkivalta on hirvittävä ongelma niin meillä, kuin muualla maailmassa. Tämä epidemia ei häviä itsestään. Siitä pitää puhua ja tietoisuutta lisätä. Minulla on alusta ja yleisö ja rohkeutta puhua, joten puhun. Olen saanut paljon kiitosta siitä, että nostan asiaa esille, niin ammattitahoilta, kuin myös yksityisiltä henkilöiltä. Minä olen omat mörköni voittanut, mutta joku muu tarvitsee vielä apua. Niin kauan kuin lähisuhdeväkivaltaa on, minä aion siitä puhua ja tuoda tietoisuutta asiaan. Kanavani ovat myös paljon paljon muutakin, mutta jos tämä tuntuu sinusta pahalta, niin en pakota sinua lukemaan. Löydät varmasti kevyempää luettavaa muualta.
Kaikkea hyvää sinulle ja perheellesi.
Arvasinkin, että otat nokkiisi. Olet sen oloinen ihminen, että sinua ei saa muistuttaa.
Lähisuhdeväkivalta ei ole epidemia, vaikka kirjoitat niin. Sitä on siis ollut aina. Et ole mikään erikoisuus vaikka jäit turvattomaksi sen vuoksi. Lapsissasi tämä tulee heijastumaan. Toivottavasti et paukuta asiaa heidän silmilleen jatkuvasti.
Haluat profiloitua Jeanne D’Arciksi tällä alueella. On niitä muitakin ”uhreja”. Kaikki eivät halua julistaa. ”Tietoisuuden” tuomista on tehty jo pitkän aikaa, ehkä
20-30 vuotta. Luuletko sen loppuvan sillä että mainostat olleesi uhri? Mitä muuta olet ajatellut tehdä tälle tärkeälle asialle? Seminaari? Puhujakeikkoja? Kirja? Artikkeleita lehtiin? Tv-haastattelu?
Toinen poikani teki opinnäytetyönsä Polamkissa aiheesta ”Lähisuhdeväkivalta poliisin silmin”. Eikä ole koskaan kokenut tai nähnyt tätä peikkoa. Hyvän opparin teki, täydet bojot.
Sinulla on alustasi, jollaiset minäkin voisin helposti hankkia. Ja yleisösi. Et ole mitenkään erityinen tällä alueella.
En tiedä, viitsinkö tätä Pyhää Kokemustasi lueskella enää. Sinähän et siitä päätä, vaan minä, kuten tiedät.
Marttyyriksi on melko helppo alkaa. Pahoittaa vain mielensä jostain ja jurnuttaa sitten siinä. Jos olisit käsitellyt tämän asian kohdallasi, ei olisi enää tarvetta liimata otsaan lappua: Olen lähisuhdeväkivallan uhri.
Kirjoitustyylisi kuvaa itseäsi. Kehitä sitä.
En itseasiassa ottanut. Kerroit oman mielipiteesi, minä kerroin omani. En ole täällä miellyttämässä kaikkia ja se on minulle täysin ok.
Ihanaa viikonloppua.
Älä valehtele enää itsellesi, vaikka se on ollut tapasi aiemmin.
Nyt tunnustat, ettet ole täällä kaikkia miellyttämässä. Pari tuntia sitten suosittelit, että siirtyisin kevyempien aiheiden blogeihin eli suutuit.
Nyt vaihdatkin mielipiteisiin. Make up your mind! Et vakuuta.
Olen sinua n 20 vuotta vanhempi ja havaitsen ristiritaisuudet.
Puhu niistä asioista, joista jotain tiedät. Ei vain omakohtaisia kokemuksia voittajana.
Selvitä ja laajenna ”epidemiaasi” tietopuolisesti. Näin suosittelen.
Älä jää kuraan makaamaan marttyyrinä.
Ajattele. Niin minäkin selvisin vaikeasta tilanteests syyttelemättä muita.