Hae
Big mamas home

Ensi kesäksi parvekepuutarha

Olen viettänyt viime viikkona aikaa kädet enemmän tai vähemmän kädet mullassa. Ensinnäkin oli aika taas vaihtaa kaikkien kodin kasvien mullat. Ruukuista paljastui melkoisia kovettuneita multapaakkuja, joten ne ollut ainakaan yhtään liian aikaisin liikkeellä. Sitruspuu oli ottanut juuriensa kanssa jonkinlaisen kasvupyrähdyksen ja kaipasi isompaa ruukkua. Tämän lisäksi kylvin ensimmäiset siemenet esikasvatusta varten.

Aloin suunnitella jo tammikuun puolella tulevaa kesää ja parvekepuutarha kautta. Viime vuonna aloitin täysin viime tingassa ja käytännössä siitä, mitä omasta kaapista löytyi. Mikä oli siis Pirkan miniluumutomaatti ja perunoita jääkaapista. Tänä vuonna ajattelin ostaa ihan siemeniä ja kunnon kasvatusalustat. Eli olla hieman varautuneempi kuin viime vuonna.

Parvekepuutarha suunnitelmat

Kuten sanoin, aloitin suunnittelun jo tammikuussa. Aloin lukemaan vähän siitä, mikä viihtyisi mahdollisesti meidän parvekkeella ja mitä osaisin kasvattaa. Suhtaudun tähän siinä mielessä rennosti, että en pahastu, jos jokin menee perseelleen. Kyse on onneksi vain kasveista. Ihan hirveän suurta onnettomuutta tuskin saan aikaiseksi. Koska kyse on parvekkeesta, päätin kylvää vain yksivuotisia kasveja. Uskon sen olevan myös helpompaa minulle.

Otin lapset myös sen verran mukaan suunnitteluun ja kyselin mitä he toivoivat. He eivät suotaan osanneet nimetä mitään, mutta innostuivat mansikoista. Mikä ei yllätä. Lisäksi he innostuivat hauskoista tiikeritomaateista ja viidakkokurkuista. Joten näitä tulee lasten toiveista. Minä haluan itselleni basilikaa ja rucolaa ja kokeilen kasvattaa näitä myös itse.

Sen lisäksi suunnittelen kasvattavani kesäkukkani itse. Haluan hankkia ainakin muutamat laatikot tuohon parveken kaiteelle. Sen lisäksi jonkin näköinen pienehkö laatikko myös lattialle voisi toimia. Muuten mennään mahdollisesti ruukuilla. Yritän nyt ensimmäisenä kesänä pitää jonkinlaisen maltin tässä kasvatuksesta. En tosin tiedä miten se onnistuu. Voi olla, että arvioin kaiken täysin alakanttiin. Mutta ainakin olen viimeistään ensi vuonna viisaampi. Meidän parveke ei ole hirvittävän iso, joten ihan loputtomasti ei istutuksille edes ole tilaa.

Joten tänäkin vuonna, yrityksen ja erehdyksen kautta. Katsotaan mitä tulee. Kirjoitan teille pian esikylvöstä.

-Jenni

 

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok

Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit

LUE MYÖS

Meidän tomaattisato ja aloittelina kokemukset parvekeviljelystä

Meidän parveke ja mitä kuuluu parvekekasvimaalle

Projekteja

Parvekeviljely – Tomaattia ja perunaa parvekkeella

2 kommenttia

  1. H kirjoitti:

    Ihanaa 🙂
    Olen ihan amatööri tässä lajissa, mutta ainakin krassit olen saanut hienosti kukoistamaan. Eli eivät ota helposti nokkiinsa. Olen ymmärtänyt, että kesäkurpitsa olisi helppo myös.

    • Jenni - BMH kirjoitti:

      Ihan amatöörinä menen minäkin. Valitsin kukkia aika pitkälti omien mieltymysten mukaan ja hyötykasveja myös. Katsotaan miten käy.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *