Minä en kiitä puolisoani, kun hän tekee kotitöitä
4
Kuuntelin tässä Irene Naakan Ärhäkkä, kuin äidiksi tullut podcastia. Irene kirjoitti juuri saman nimisen kirjan ja podcast jatkaa kirjan teemojen parissa. Viimeisimmässä jaksossa Irene toteaa aika napakasti: ”Älkää naiset kiitelkö niitä miehiänne, kun he tekevät sen bare minimumin, eli puolet kotitöistä.” Lause huvitti minua, koska olemme keskustelleet tästä nimenomaisesta aiheesta puolisoni kanssa.
Puolisoni teki jonkin aikaa sitä, että hän kertoi aina kun teki jotain. Yleensä se oli sellaisia kotitöitä, mikä me oltiin sovittu olevan hänen vastuullaan, kuten tiskit tai roskien vienti. Pistin sen jonkin aikaa hänen puheliaisuutensa piikkiin. Mutta kerran sitten kysyin, miksi hän haluaa kertoa minulle aina kun tekee kotitöitä. Aihetta puitiin hetken aikaa, sitten hän totesi kaipaavansa jonkinlaista kiitosta panostuksestaan. Johon minä totesin aika suoraan, että minä en tule kiittämään häntä siitä, kun hän tekee kotitöitä. Koska eipä hänkään ole minua kiitellyt siitä, että olen hoitanut oman osuuteni tässä meidän yhteisessä kodissa.
Minä en siivoa enkä pyykkää
Meidän yhteiskunnassa ajatellaan hyvin vahvasti, että nainen tekee kotityöt, hoitaa lapset, siivoaa ja laittaa ruokaa. Tämä tulee sieltä, jostain homeiselta ja tunkkaiselta ajanjaksolta, jolloin naiset tarvitsivat vielä huoltajat itselleen. Tämä ajatusmalli elää edelleen hyvin vahvasti. Minäkin olen tehnyt aikanana kotona kaiken, kun mies on tehnyt töitä. Enää en suostu tähän, vaan nykyisessä suhteessa meillä jaetaan hommat tasan.
Ollaan yritetty jakaa hommia myös vahvuuksien mukaan. Puolisolle sopii parhaiten konkreettinen tekeminen. Minulle sopii sellainen suunnitelmallinen ja organisoiva työ. Minä huolehdin aika pitkälti siitä, että arki meidän kodissa rullaa, eli hoidan hyvin paljon sitä kuuluisaa metatyötä. Huolehdin myös isommista lapsista ja heidän asioistaan. Osittain myös siksi, että lasten asioita pitää hoitaa toisen vanhemman kanssa, joka ei tähän meidän asumisyksikköön kuulu. Yhteisen lapsen asioita jaetaan todennäköisesti nykyisin kumppanin kanssa sitten tasaisemmin.
Sen lisäksi suunnittelen ruokalistat ja kokkaan. Soittelen lääkärit ynnä muut. Arjessa teen paljon sellaista pientä järjestely ja siivoustyötä, vien mennessäni ja tuon tullessani. Puolisoni ei ole näissä jutuissa vahvoilla. Joten hiljattain sovittiin sitten, että meidän kodin puhtaanapito on täysin hänen vastuullaan. Minä en siis siivoa enkä pyykkää, vaan puoliso hoitaa sen puolen. Ja puolisoni hoitaa kaiken Tori.fi:ssä selaamisen ja asioinnin. Minulla ei riitä hermo siihen. 😀
Tämän suhteen ollaan vielä testijaksolla. Katsotaan miten homma toimii ja tasaako se tätä kotitöiden kuormitusta.
Koska tämä on meidän yhteinen koti ja yhteinen parisuhde, jonka etu on kun kummankin kuormitus on tasaisempaa. Näin ollen en kiittele, kun kumppanini kantaa oman kortensa kekoon ja tekee oman osuutensa. Meidän tarkoitus on olla tässä yhdessä ja saada arki toimimaan yhdessä. Sen pitäisi olla itsestäänselvyys, eikä kehumisen ja kiitosten aihe. Kiitän kumppaniani kyllä, jos hän auttaa minua minun hommissani tai tekee jotain muuta extraa. Silloin kuuluukin kiittää.
Ja koen loppuun tarpeelliseksi sanoa, että ennen tätä tasa-arvoisempaa työnjakoa tilanne on ollut se, että minä olen halunnut tehdä kaiken, koska osaan omasta mielestäni tehdä kaiken paremmin. Tilanne on siis lähtenyt siitä, että puoliso on joutunut vaatimalla vaatimaan itselleen niitä kotitöitä. Joten nykyinen tilanne on monella tapaan edistyksellinen.
-Jenni
KUVAT: Katri Konderla / EDITOINTI: Minä
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok
Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit
LUE MYÖS
Ekstorvertti ja introvertti parisuhteessa
Uusperhearkea takana kuukausia
Miten sitä seksielämää on elvytetty kuivan kauden jälkeen
Hei!
Minä kiitän. Kiitän miestäni, kiitän lapsia, jopa voin kehua itseäni.
Meillä ei jaeta kotitöitä, mutta niihin osallistuu kaikki. Sunnuntaina katsellaan viikon aikataulu. Usein yhteistuumin kokataan jääkaappiin jo alkuviikon ruokaa.
Se kumpi ruuan tekee määrittelee arkena se kumpi on aikaisemmin kotona. Lasten harrastukset määrittelee päivällisruuan ajankohdan.
Esim. Tällä viikolla puoliso taisi tehdä päivällisen joka päivä. Minä oon kokkaillut nyt viikonloppuna.
Joka päivä siivotaan, ja siihen ei montaa aikaa mene.
Pyykkikone pyörii päivittäin, samoin ap- kone ja sen tyhjentää se joka kohdalle osuu.
Todellakaan meillä ei asu orjaa joka tekee kaikki kotihommat. Koen että tämä on yhteinen projekti ja siihen jokainen osallistuu omalla panostuksella. Joskus elämä väsyttää enemmän, silloin toinen ottaa isomman kopin jne.
Mutta kiitän! Kiitän sanallisesti ja kiitän teolla.
Kyllä meilläkin kiitetään ja kehutaan sanoilla ja teoilla. Niin lapsia, kuin aikuisia. Ihan joka päivä eri asioista, mutta ei kotitöistä, koska ne on ihan jokaisen meidän velvollisuus, jotta koti pysyy kunnossa ja arki rullaa. Niitä tehdään, koska ne täytyy tehdä, ei kehujen ja kiitosten toivossa.
Ja meillä jaetaan hommat molempien vahvuuksien mukaan, koska meille se on sitä parisuhteen tasa-arvoa.
Ilman jakoa olisi hyvin todennäköistä, että minä tekisin yksinkertaisesti kaiken, koska ehtisin ensiksi. Tämä ehkäisee myös riitoja meidän perheessä. Me ollaan hyvin erilaisia persoonia puolison kanssa. Minä teen asiat monesti heti ja tiiviillä tahdilla, puoliso vähän verkkaammin ja jakaa hommia eri päiville. Työnjako tasoittaa tilannetta.
Perheitä on erilaisia ja jokaisessa kodissa toimitaan eri tavalla. Meillä toimitaan näin ja jokainen kokee silti olevansa rakastettu ja arvostettu.
Meidän seitsenhenkisen sakin arjen hommien kanssa ollaan miehen kanssa sovittu periaatteeksi, että se tekee joka ehtii. Eli molemmat tarttuu hommiin, eikä jää odottelemaan toista tekemään. Niin on meillä kotityö jakautunut käytännössä aika lailla tasan. Se, joka on ensin kotona, alkaa kokkaamaan tai havaitsee tekemättömän kotityön, tekee sen. Ja ollaan siis molemmat vähän mukavuudenhaluisia, ei mitään ahkeria pakertajia 🙂
Tämä jako ei toki olisi toiminut niinä vuosina, kun olin lasten kanssa kotona. Silloin tein varmasti enemmän kodin ylläpitohommaa kuin mies. Ajattelin, että olen tavallaan kotona töissä. Valmiille ei mies siltikään tullut, hommaa riitti pikkulapsivaiheessa kyllä 🙂
Mies on alalla, jossa on pitkät kesälomat ja hän pyörittää arkea nykyään kesäisin kuukausikaupalla minua enemmän. Olen ajatellut, että siinähän ne kotiäitivuosien työnjaot tasaantuvat 🙂
Tärkeintä minusta on, että perheessä löydetään soveltuvat tavat, eikä kenenkään tarvitse kokea liikaa kuormitusta saati sitten katkeruutta. Tuo on minusta hyvä, että jakaa hommia myös mieltymysten mukaan. Miksi kaikki pitäisi puolittaa? Vuosien varrella työnjakoon on meillä ainakin muodostunut myös elämäntilanteiden tuomia tapoja. Mies pesee edelleenkin kylppärit ja vessat, tämä tapa on jäänyt siltä ajalta, kun en ison raskausmahan kanssa pystynyt hommaa hoitamaan 🙂 Minä sitten siivoan yleiset tilat ja meidän makkarin. Ja tämä jako toimii meillä.
Minulle on ollut tärkeää, että opetan myös lapset tekemään kotihommia. En kestäisi, jos teinit vaan maksaisivat kännykän kera ja ratkaisuna palkkaisin siivoojan. Meillä lapset siivoavat huoneensa (imuroivat, luutuavat ja vaihtavat lakanat) ja tiskivuoro on jokaisella. Kuopus, joka on tokaluokkalainen osaa myös nämä hommat. En haluaisi, että kotoa muuttaa arjen työtä osaamattomia nuoria. Olen opettanut teinit pesemään myös ikkunat, joka iikka pesee keväällä ja syksyllä oman huoneensa ikkunan 🙂
Olen päättänyt, että en valita lapsille työn jäljestä. Tärkeintä, että lapset tekevät ja autan tarvittaessa kyllä, mutta en tee puolesta.
En oikeastaan tiedä, kiitänkö. En varmaan, kehun kyllä lapsia, jos homma hoituu käskemättä. Miestä en taida kotityöstä kehua, toki ilahdun jos jotain ylimääräistä on tehty yllättäen.
Ehdottomasti on tärkeintä, että jokainen perhe löytää ne omat tapansa. Meillä ei vain toimisi se, että kumpikin tekee ehtimisen mukaan. Koska silloin minä oikeasti tekisin aika pitkälti kaiken. Me todettiin tämä jo muutaman viikon yhdessä asumisen jälkeen. Silloin otettiin puheeksi se, että jaetaan hommat. Ja siinä hommienkin jakamisessa ollaan kokeiltu eri variaatioita.
Ja koen, että kaikkein tärkeintä on puhuminen. Se, että puhutaan kaikki selviksi.
Ja lapsia meillä osallistetaan koko ajan enemmän ja enemmän ikätason mukaan. Koen sen olevan osa vanhemman velvollisuutta ja kasvatusta. Meillä ei lapset asu myöskään hotellissa.