Kumman vanhemman sukunimi lapselle?
2
Me ollaan kumppanin kanssa keskusteltu ajatuksen tasolla siitä, kumman sukunimen meidän mahdollinen yhteinen lapsi saisi. Kummallakin on oma mielipiteensä asiasta. Kumppanini mielipide on niin sanotusti perinteisempi, eli lapselle isän sukunimi tai yhdistelmäsukunimi. Itse inhoan yhdistelmäsukunimiä, joten koen sen vaihtoehdon olevan poissuljettu. Minä puolestani ajattelen, että koska minä olen se, joka käy läpi riskiraskauden ja ehkä myös taas sen riskisynnytyksen, eli teen kaiken varsinaisen työn, lapsen nimi olisi minun sukunimeni.
Sukunimen lyhyt historia
Minulle ei mene läpi se perustelu, jota iso osa käyttää: ”Kautta aikojen on lapsi saanut isänsä nimen.” Itseasiassa näin on ollut nippa nappa sata vuotta. Sukunimilaki, jonka mukaan kaikilla pitää olla sukunimi on asetettu vasta vuonna 1920. Siinä ei kuitenkaan otettu kantaa lapsen sukunimeen. Ja vasta vuonna 1929 on asetettu avioliittolaki, jossa sanotaan että aviottoman lapsen sukunimi on äidin sukunimi. Lapsi voi saada isänsä sukunimen vain avioliiton kautta tai isän tunnustaessa lapsen. Minä itse olen saanut äitini sukunimen syntyessä. Sukunimeni muutettiin vanhempieni mennessä naimisiin.
Sitä ennen sukunimi on ollut tärkeä aseman todistaja. Aatelisnainen on pitänyt oman sukunimensä osoittaakseen, mistä suvusta on tullut ja osoittaakseen oman sukunsa tuen aviomiehensä asemalle.
Eli lapset eivät ole saaneet kautta aikojen isänsä sukunimeä. Se on melko moderni keksintö.
Seuraajien ajatuksia
Kysyin stooreissa seuraajieni ajatuksia aiheesta ja siitä, millaisiin ratkaisuihin heillä on päädytty. Sain ihan todella paljon vastauksia. En ehtinyt Instagramissa edes kaikkiin vastaamaan, mutta jaan nyt muutamia vastauksia täälläkin.
”Me ollaan naimisissa mutta halusin pitää oman sukunimeni. Meidän lapsella on isänsä sukunimi. <3 ”
”Mä olin joskus sitä mieltä, että tottakai miehen sukunimi kun oltiin naimisissa. Nyt lapsia on viis ja neljällä viidestä eri sukunimi. Eli ei siis mitään väliä loppuviimein.”
”Esikoisella isän ja kadun etten taistellut enemmän. Kahdella muulla mun ja mies otti sen kans.”
”Mun lapsilla isänsä, koska se oli hänelle tärkeämpää. Mut yhdessähän se on päätettävä.”
”Se kumpi sopii kauniimmin nimeen tai on lapselle helppo (Esim. Ettei tarvitse tavata nimeä).”
”Mun sukunimi, ei oltu naimisissa ja oma on harvinaisempi.”
”Oma sukunimi tai sitten yhdistelmä. Pidän omasta sukunimestäni enkä perusta tuosta perinteestä.”
”Meillä äidin sukunimi, koska isällä hankala ulkomainen nimi.”
”Mun lapsilla on isänsä sukunimi, koska en pidä omasta sukunimestäni.”
”Isä sai tahtonsa läpi etunimestä ja lapsi sai sitten äidin sukunimen.”
”Mä otin miehen sukunimen, kun mentiin naimisiin joten lapselle tulee sama.”
”Ollut aina sitä mieltä, että mun nimi. Mutta lapsen isällä niin kiva nimi, että pyörsin vakaan päätökseni.”
”Meille asialla ei ollut merkitystä. Pidin oman sukunimeni, lapsilla minun sukunimi.”
”Mä valitsin etunimet, isältä sukunimi, harvinainen. Isä kuoli, lapset onnellisia isän sukunimestä.”
”Mä antaisin kivemman kuuloisen tai harvinaisemman.”
Kerron sitten joskus aikanaan, mihin ratkaisuun me lopulta päädytään. Tällä hetkellä vahva vaihtoehto on se, että meidän lapsi saisi sen isänsä sukunimen, mutta minä päätän sitten etunimistä. Mutta aika näyttää. Toistaiseksi tämä ei ole oikeasti edes ajankohtainen keskustelu.
-Jenni
KUVAT: Mun muru / EDITOINTI: Minä
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok
Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit
”Minulle ei mene läpi se perustelu, jota iso osa käyttää”
Niin, siis miksi ihmeessä kenenkään pitäisi perustella omaa ratkaisuaan sinulle yhtään millään tapaa? Miksi jotain pitäisi kiinnostaa, meneekö heidän perustelu HEIDÄN PERHEEN asioista läpi sulle?
Tässä olikin pointtina se, että miehet joita olen tapaillut ovat perustelleet minulle asian tällä tavoin. Ei minua kiinnosta miten muut tekevät ja uskon ettei tässä asiassa ole oikeaa tai väärää tapaa toimia. Mutta kun minulle perustellaan, miksi minun tulevan lapseni sukunimi pitäisi olla vaikka Virtanen, niin perusteluksi ei käy se että niin on toimittu ammoisista ajoista lähtien.