Hae
Big mamas home

Neule & pitsiballerinat

Olen tällä hetkellä siitä onnellisessa tilanteessa, että minulla on kerrankin useammat asukuvat varastossa koneella. Kun vielä muistaisi laittaa niitä tänne. Otin tässä käyttöön vanhan kunnon postauskalenterin ja täytyy sanoa, että kirjoittamisessa on ihan eri boosti, kun aiheita on miettinyt to do-listaa pidemmälle. Toki jätän tilaa myös spontaaneille jutuille, mutta kalenteri on minulle kyllä ehdoton.
Yritän olla kovasti mainitsematta sitä s-sanaa, koska elokuu on edelleen kesäkuukausi. Mutta täytyy myöntää, että alan olla fiiliksissä alkavan vuodenajan pukeutumismahdollisuuksista. Kesä on ihanaa aikaa. Mutta olen niin henkeen ja vereen housutyttöjä, että olen kesäpukeutumisen kanssa pulassa. Syksyllä homma on aivan eri.
Big mamas home by Jenni S. Neule ja pitsiballerinat
Näin ollen nämä mieheni ottamat asukuvat sopivat tilanteeseen, kuin nenä naamaan. Farkut ja neule ovat parhaita asioita pukeutumisessa. Tuo ruskea neule on alelöytö viime kesältä ja se on ollut todella kovassa käytössä kuluneen vuoden ajan. Ja jos joku ei tiennyt, niin minähän rakastan neuleita. Meidän tytöilläkin on jos jonkin sorttista neuletta ja ainakin esikoinen tykkää kovasti niiden helppoudesta. Kuopuksenkin lempivaate on yksi kirkkaan keltainen puuvillaneule, joka ei ole ehkä se äidin lemppari. Sillähän ei toki ole väliä. Pääasia on se, että lapsi tykkää.
Big mamas home by Jenni S. Neule ja pitsiballerinat
Neule LINDEX
Toppi H&M
Housut H&M
Laukku LINDEX
Kengät H&M
Big mamas home by Jenni S. Neule ja pitsiballerinat
Katselen täällä samaan aikaan Vain elämää juhlakauden ensimmäistä jaksoa ja fiilistelen hyviä biisejä. Ihan parasta. Ainoa tosi-TV ohjelma, jolle jotenkin lämpenen. Muuten tykkää katsoa enemmän sarjoja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.