Hae
Big mamas home

Sinkkukesä -21

No niin, pitkästä aikaa sinkkutilanteen päivittämistä. Nyt voisin sanoa, että tämä kesä on ollut kuiva muutenkin, kuin vain sään puolesta. Tämä sinkkukesä 2021 ei ole ollut ihan niin hekumallinen, kuin olisi voinut kuvitella. Kuten tiedätte, niin minun kesäni meni hyvin vahvasti töissä. Välillä tuntui valehtelematta siltä, että olen aina töissä, kun tein pitkiä putkia yhden päivän vapailla. Sen lisäksi olin ottanut alkukesästä sen asenteen, että nautin tästä kesästä ja laitan ystäväni etusijalle tehdessäni suunnitelmia. Ja niin minä todella tein ja se oli paras päätös pitkiin aikoihin. Puhun tästä päätöksestä vähän enemmän toisessa postauksessa.

Pluskokoisten muoti - BMH - Big mamas home by Jenni

Miten se nyt menikään

Tein alkukesästä myös toisen päätöksen deittailuun liittyen. Se ei mennyt ihan niin nappiin, kuin tuo edellinen. Suunnittelin nimittäin, että laittaisin kaikki sovellukset hyllylle kesän ajaksi ja keskittyisin näkemään ihmisiä oikeassa elämässä. No, noin viisi päivää tästä päätöksestä maksoin kuukauden Tinder Goldista. Eli en tosiaan laittanut sovelluksia hyllylle.

Mutta ne eivät kuitenkaan hallinneet koko kesääni. Minulla oli hyviä keskusteluja. Treffejä minulla ei ollut, mutta hyviä keskusteluita kyllä.

Sinkkukesä -21 - Pluskokoisten muoti - BMH - Big mamas home by Jenni

Yhteen tyyppiin minä ehdin keskustelun aikana jopa ihastua. Jaoimme todella vahvasti samanlaisia ajatuksia ja näkemyksiä asioista. Meidän keskustelut olivat aivan älyttömän mielenkiintoisia, mitkä resonoivat tällaista sapioseksuaalia. Ihastuin melko palavastikin. Tai sen verran, että minulla ehti tulemaan jo muutamia pelkotilojakin. Mutta kyseisen tyypin kanssa tuntui mahdottomalta löytää aikaa treffeille. Joten ei olla vieläkään tavattu. Ja juuri nyt mietityttää tullaanko tapaamaan ollenkaan.

Pitkä kellohame, pitsitoppi - Pluskokoisten muoti - BMH - Big mamas home by Jenni

Joten töiden ja ystävien tapaamisten jälkeen minulla ei ole juuri ollut edes aikaa miehille ja treffeille. Mutta ensimmäistä kertaa tällainen treffitön aikakausi ei harmita minua. Olen selkeästi päässyt jonkinlaiseen zen-tilaan sinkkuuteni ja parisuhdetoiveideni kanssa. Toiveet eivät ole kadonneet mihinkään. Mutta en etsi parisuhdetta samanlaisella epätoivolla kuin jonkin aikaa sitten. Selviän yksinkin ja olen onnellinen.

Tulevalta syksyltä odotan kuitenkin enemmän treffejä, kuin mitä kesällä oli. Mutta en ota siitä stressiä. Priorisoin ystäväni ja muun elämäni. Jos vastaan tulee kiinnostava treffikumppani, niin tartun tilaisuuteen.

-Jenni

 

Lue myös

Sinkkuus ja sen huonot puolet

Sinkkuäiti Tinderissä

”Kuinka kauan sä meinaat vielä jauhaa tuosta erosta?”

Seuraa myös

Instagram

Facebook

Tiktok

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *