Vertaistukea vanhemmuuteen
1
Kirjoitan nykyään melko vähän vanhemmuudesta ja lapsistani, mutta aina välillä minulta löytyy silläkin saralla sanottavaa. Nyt kaipaisin vertaistukea vanhemmuuteen. Olen nimittäin tässä tämän syksyn ja talven aikana käynyt lasten kanssa läpi lukuisia riitatilanteita, kun he saavat riidan aikaiseksi siitä kun toisessa ryhmässä on tehty jotain kivempaa, kuin omassa.
Selvennän tilannetta vähän. Tytöt olivat pitkään samoissa ryhmissä, ensin samalla perhepäivähoitajalla ja sitten vielä yli vuoden samassa päiväkotiryhmässä. He ovat olleet siis varhaiskasvatuksen taipaleellaan melko erottamattomat. Tänä syksynä he joutuivat ensimmäistä kertaa erilleen, kun vanhempi tyttö siirtyi esikouluun. He tapaavat edelleen pihalla, mutta kaikki muu toiminta onkin sitten eri ryhmissä. Syksyllä molemmissa oli havaittavissa selkeää eroahdistusta, mutta nyt he ovat jo sopeutuneet tilanteisiin.
Mutta nyt yhä useammin käsittelen tyttöjen kanssa riitoja siitä, kun toisen ryhmässä on tehty jotain kivaa. Viimeisimpänä eskarilainen hermostui siitä, kun pienemmän ryhmässä oli kerhon yhteydessä puhallettu saippuakuplia. Tästä seurasi itkua ja kiukuttelua.
Oma periaatteeni on aina keskustella tilanteet läpi tyttöjen kanssa. Myös nyt, kun tämä on noin kahdeskymmenes keskustelu samasta aiheesta. Mutta en kiellä etteikö tämä turhauttaisi selittää yhä uudelleen ja uudelleen, että he ovat nyt eri ryhmissä ja eri ryhmissä tehdään eri juttuja. Varsinkin, kun isompi on eskarissa ja siellä täytyy tehdä kouluun valmistavia asioita. Ymmärrän toki lasten harmin ja sen mistä se kumpuaa. Mutta silti se turhauttaa välillä. Etenkin jos on itse väsynyt.
Nyt saa antaa vertaistukea! Onko teillä ollut vastaavia tilanteita? Mistä teillä keskustellaan yhä uudelleen ja uudelleen? Olisi kiva kuulla niistä. Pääasiassahan meillä menee siis hyvin ja lapset viihtyvät omissa ryhmissään ja alun eroahdistus on helpottanut.
-Jenni
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok
Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals
LUE MYÖS
Millaista on olla 3- ja 5-vuotiaan lapsen äitinä
Vaihtoehtona kumppanuusvanhemmuus
Meillä ei nykyään enää aina sanoiteta kaikkea, en vaan jaksa. Lasten kasvaessa enempi on menty siihen suuntaan, että saatetaan vaan sanoa ”esikoulussa ollaan jo isompia, siksi pitää harjoitella ja jaksaa tylsempiäkin juttuja” tai ”pienemmät saa joskus tehdä enemmän kivoja juttuja, kun ei vielä tarvitse opetella isojen taitoja”. Tuo toimii aika usein. Jos vielä on nurinaa tai riitaa tai kysellään, niin sanotaan vaan, että aina ei saa samoja asioita, ei isompankaan, sitä se elämä vaan on, myös meillä aikuisilla”. Lisäksi saatetaan tuohon kertoa joku käytännön esimerkki. Ymmärrän kyllä, että sanoittamista tehdään ja sitä joskus suositellaan mutta kaikkea ei tarvitse aina sanoittaa jotenkin, jotkut asiat vaan on.
Tsemppiä! Et ole yksin tilanteessa 🙂