Hae
Big mamas home

Milloin seksi pitäisi ottaa puheeksi?

Aloin pohtia tätä asiaa luettuani erään keskustelun ja yllätyttyäni keskustelun vastauksista. Tämän jälkeen keskustelin asiasta ystäväni kanssa ja sain todeta, että meillä on tästä hyvin erilaiset ajatukset. Keskustelun aiheena oli se, miten nopeasti ihmiset kokevat luontevaksi puhua seksistä uuden ihmisen kanssa. Ja tämä koski nimenomaan parisuhde näkökulmaa. Hävyttömyydet ovat asia erikseen. Niitä ei tarvitse kenenkään kuunnella. Huomasin, että todella moni kertoi, että seksi ja kaikki siihen liittyvä tulee monesti puheeksi vasta muutamien treffien jälkeen, jos siltä tuntuu. Minun omaa henkilökohtaista kuplaani tämä järkytti.

Toki tiedostan sen, että olen todella seksipositiivinen ihminen ja kaikille ei ole ok puhua seksistä tai edes seksuaalisuutta pitkin kyliä ja sosiaalista mediaa. Eikä kaikkien tarvitsekaan. Minä pidän seksiä kuitenkin niin tärkeänä osana parisuhdettani, että haluan tietää ajatteleeko toinen seksistä samalla tavalla. Toki tähän voi vaikuttaa myös se, että minulla on seksiin liittyviä traumoja kokemani väkivallan vuoksi, jotka tulevat vaikuttamaan myös tulevan suhteen seksielämään. Minun on pakko puhua niistä ennen ensimmäistä kertaa, ettei tule väärinkäsityksiä. Mutta sen lisäksi haluan myös saada varmuuden siitä, ajatteleeko kumppanini seksistä samalla tavalla ja kohtaavatko meidän tarpeet. Jos suhteen toinen osapuoli on seksuaalisesti vähemmän tarvitseva, kuin toinen, siitä syntyy helpommin konflikteja.

Milloin seksistä pitäisi puhua kumppanin kanssa - BMH - Big mamas home by Jenni

Seksistä puhumisen etuja

Eron jälkeen ensimmäinen seksikertani oli yhden illan juttu. Tapasimme deittisovelluksessa ja meistä kumpikin tiesi jutun jäävän siihen yhteen kertaan. Suurelta syyltä siksi, että mies asuu aivan eri puolella Suomea. Ennen varsinaista aktia, me keskustelimme kaiken läpi. Miten ehkäisy hoidetaan, mistä hän pitää, mistä minä pidän, mikä tuntuu meistä kummastakin hyvältä, mistä asennoista pidämme. Me puhuimme läpi aivan kaiken ja voin kertoa, että ensimmäinen kerta eroni jälkeen, täysin vieraan ihmisen kanssa, oli todella hyvä. Asioista ei tarvinnut sopia silloin, kun näimme, eikä mitään ikäviä yllätyksiä ilmennyt. Kuten esimerkiksi kondomin puuttuminen. Tässä yksi syy, miksi seksistä kannattaa puhua.

Mutta ymmärrän hyvin, että kun etsitään parisuhdetta niin kaikilla se seksi ei ole siinä tilanteessa päällimmäisenä vaakakupissa. Eikä siinä ole mitään väärää. Minä vain koen asian niin tärkeäksi, että toivoisin siitä puhuttavan avoimemmin. Ja edelleenkään avointa seksipuhetta eivät ole asiattomat ehdottelut ja dickpicit. Seksistä puhumiseen liittyy valtavasti häpeää jo ihan vuoksi, että meidän historiassamme kaikki muu paitsi lisääntymistarkoituksessa suoritettu seksi on ollut häpeällistä ja perverssiä.

Sanotaan, että hyvä seksielämä parisuhteessa tuntuu 10%:lta, mutta huono tuntuu 90%:lta ja uskon monen pystyvän tunnistamaan tämän. Hyvä seksielämä on osa arkea, eikä sitä välttämättä edes mieti. Mutta jos se on huonoa ja siitä joudutaan riitelemään tai toinen on koko ajan tyytymätön, se kyllä rasittaa ihan kaikkea muutakin. Siksi koen tärkeäksi jutella sen uuden kumppanin kanssa mahdollisimman varhain ja mahdollisimman ajoissa, myös näistä asioista ja pelisäännöistä. Lisäksi haluan kuulla toisen mieltymyksistä ja toiveista ja niistä asioista, joista hän nauttii. Eikä avoin seksipuhe ole mitään tuhmien puhumista, vaan avointa, asiallista, kahden aikuisen välistä keskustelua.

Puhetta seksistä - BMH - Big mamas home by Jenni

Milloin on oikea hetki puhua seksistä?

Omalta osaltani haluan edistää tätä puhumisen kulttuuria ja kannustaa ihmisiä keskustelemaan edes sen kumppanin kanssa näistä asioista. Edelleen, kaikkien ei tarvitse olla kuin minä ja toitottaa näitä asioita joka tuutista ja kanavasta. Mutta ei ole väärin ottaa asiaa puheeksi sen treffikumppanin ja ihastuksen kanssa.

Tästä postauksesta tuli melkoinen paasaus seksistä puhumisen tärkeydestä. Mutta loppujen lopuksi täytyy muistaa, ettei tässä tarvitse hätiköidä. Minulle on luontevaa puhua siitä mahdollisimman pian, mutta jollekin toiselle vähän myöhemmin. Pääasia on, että molemmat tuntisivat olonsa mahdollisimman luontevaksi, kun tästä lopulta keskustellaan. Jos toinen viestittää, tuntevansa olonsa kiusalliseksi, niin silloin keskustelua kannattaa siirtää. Mutta kannattaa muistaa, että näistä asioista puhuminen saattaa tuntua aluksi vähän kiusalliselta. Nämä ovat kuitenkin asioita, joista kannattaa jutella sen kumppanin kanssa.

-Jenni

 

Lue myös

Hyvää seksiä

Masturbointi

Kaikki voivat saada feikkiorgasmin

Seuraa myös

Instagram

Facebook

Tiktok

2 kommenttia

  1. Heidi kirjoitti:

    Itse en koe, että häpeäisin tai kainostelisin puhua seksistä. Päinvastoin, seksistä puhuminen on ollut todella tärkeää parisuhteessa ja parantanut seksielämää entisestään. Mutta en usko, että kokisin tarvetta puhua ensimmäisillä treffeillä seksistä, sillä olen huomannut, että hyvään seksiin vaikuttaa pitkälti kahden ihmisen välillä vallitseva läsnäolo, kunnioitus ja halut, jotka syntyvät, jos syntyvät, tapailun ja treffailun myötä.

  2. Yks vaa kirjoitti:

    <Eipä juuri ole paljon tullut puhuttua seksistä paitsi tietenkin pitkässä parisuhteessa se tulee enemmän puheeksi.Aijemmin elämässä ollut vaan semmoisia seksi suhteita milloin seksistä ei puhuttu mutta sitä kyllä tehtiin.Itselläni ei ole ollut koskaan tapana ennen seksiä puhua seksistä vaan seksiä on harrastettu jo jonkin aikaa kunnes siitä vähän puhutaan,että selkeää enemmän se mistä toinen pitää ja sillain.Yleensä ne asiat selkenevät luonnollisesti ja puhe tulee luonnollisesti eikä sille tarvitse varata erikseen aikaa.Mutta kyllä mä olen mun elämässä vaan hypänny sänkyyn seksi kumppaneiden kanssa sen enempää siitä puhumatta.Itselleni tulee ehkä myös olo että liika puhuminen ennen seksiä voi pilata koko jutun.Sit kun jonkun kanssa seurustelee pidemmin ni tulee sit enemmän puhuttua seksistä joskus.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.