Hae
Big mamas home

Eka kerta

Halusin tarttua pitkästä aikaa seksiteemaiseen aiheeseen. Tällä kertaa puhun ekoista kerrasta. Kyllä, monikossa. Eka kerta ei kuitenkaan ole asia joka tapahtuu vain kerran elämässä. Ihmisen elämään mahtuu monia ensimmäisiä seksikertoja. On se eka kerta, kun harrastetaan ensimmäistä kertaa seksiä. Se ei välttämättä ole edes sama eka kerta, jolloin kokeillaan yhdyntää. Minulla on ollut myös eka kerta synnytyksen ja eron jälkeen. Minulla on ollut monia seksikumppaneita ja ekoja kertoja heidän kanssaan.

Eka kerta - BMH - Big mamas home by Jenni

Seksissä kukaan ei ole pääsemässä eroon mistään

Ekasta kerrasta on puhuttu vuosia ”neitsyyden menettämisenä” tai ”neitsyydestä eroon pääsemisenä”. Yleensä vielä niin päin, että naispuoleinen on menettänyt neitsyytensä ja miespuoleinen on päässyt neitsyydestään eroon. Tämä menee samaan sarjaan niiden väitteiden kanssa, kun paljon seksiä harrastava mies on playboy ja nainen on taas huora.

Seksissä ei ole kyse siitä, että siinä päästäisiin jostain asiasta eroon. Seksi on niin paljon muuta ja toivon mukaan se on sitä jo ekalla kerralla. Seksin on kuitenkin tarkoitus olla ennen kaikkea suostuvaisten ihmisten välistä nautintoa ja läheisyyttä.

Eikä seksi ole pelkästään sitä, että penetroidutaan. Seksi on niin paljon enemmän. Olen kirjoittanut aiemmin seksin penetraatiokeskeisyydestä ja siitä, miksi se on epätasa-arvoista.

Neitsyys - BMH - Big mamas home by Jenni

Toisekseen, niin kauan, kun puhutaan neitsyydestä eroon pääsemisestä, nuoret saattavat ajatella kokemattomuuden taakaksi. Itse koin todella paljon paineita ensimmäisestä seksikerrastani. Koin nimenomaan niin, että minun olisi pitänyt päästä eroon neitsyydestäni. Niinpä päädyin kokemaan ekan kertani aika epämukavissa oloissa. Se oli todella nopeaa ja todella kivuliasta. Jos en olisi kokenut näitä paineita ja minulla ei olisi ollut kamala kiire, niin noin puoli vuotta ekasta kerrastani, tapasin ensirakkauteni ja olisin todennäköisesti saanut huomattavasti miellyttävämmän ensimmäisen kerran.

Joten voidaanko unohtaa nuo vanhat patriarkaaliset sanonnat ja puhutaan vain ekasta kerrasta? Jooko? Vähennetään paineita ja yritetään keskittyä siihen, mistä seksissä on kyse.

-Jenni

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok

Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals

LUE MYÖS

Onko orgasmi edellytys hyvälle seksille

Parisuhdetta etsivällä naisella ei saisi olla seksisuhdetta

Jos ”haluan panna sua” ei toimi, niin mikä toimii

Itsetyydytyksen kieltäminen kumppanilta

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *