Hae
Big mamas home

DIY: Sisustushelmet

Te pyysitte minulta ohjetta sisustushelmien tekoon ja nyt minä sen ohjeen teille kirjoitan. Ihan ensimmäiseksi tähän alkuun jonkin näköinen vastuusta vapautus. Minä en ole askartelija. Siitäkin huolimatta, vaikka minulla tuntuu riittävän tällä hetkellä ideoita useampaan projektiin. Mutta en tuuleta vielä, koska minulla on ennen jäänyt niin monet projektit kesken. Lisäksi, en ole mikään diy-bloggaaja, joten pyydän anteeksi köykäisiä ohjeita. Nämä sisustushelmet ovat onneksi niin yksinkertaiset, että sen monimutkaisempia ohjeita näihin ei onneksi edes tarvitse.

sisustushelmet sisustushelmet sisustushelmet

Tarvitset

Askartelusavea/ -massaa (itsestään kuivuvaa)

Puuvillalankaa

Sukkapuikon (tai vastaavan)

Sakset

sisustushelmet sisustushelmet

Ohjeet

Minä käytin helmissä Søstrene Grenestä ostettua askartelusavea. Tämä oli siitä näppärä materiaali, että tämä käyttäytyy paljolti samalla tavalla, kuin savi, mutta kuivuu itsekseen noin 48 tunnissa. Minulla meni koko paketti.

Pyörittele tästä massasta haluamasi kokoisia helmiä. Yritä pitää koko silmämääräisesti samalla. Isommista helmistä tulee lyhyempi nauha ja pienemmistä pidempi. Kumpikin toimii. Muotoiluvaiheessa, tökkää helmiin puikolla reikä. Sukkapuikko oli hyvä, koska sillä reiästä saa mukavan ison. Tämän jälkeen helmet jätetään kuivumaan.

Kun helmet ovat kuivuneet, pujottele ne lankaan ja solmi langanpäät yhteen.

Tee tupsu. Löysin Marttojen sivuilta niin hyvän ohjeen, että en edes yritä tehdä ohjetta itse. Sivulta löytyy ohje niin pompom-tupsuun, kuin roikkuvaan tupsuun, jota käytin helmissä.

Lopuksi kiinitä somimalla tupsu helminauhaan ja sisustushelmet on valmiit.

sisustushelmet sisustushelmet

Toivottavasti ohjeet ovat riittävät ja saatte tehtyä omat sisustushelmenne. Raportoin mahdollisista, tulevista askarteluprojekteista ensin Instagramiin, joten kannattaa otta @bmhjenni seurantaan.

-Jenni.

Lue myös

Ensimmäiset kuvat uudesta kodista

Me muutetaan

Ruokapöydän uudet tuolit

Seuraa myös

Instagram

Facebook

Tiktok

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.