Ensirakkaus vs. rakastuminen kolmekymppisenä
0
Muistan yhä elävästi oman ensirakkauteni. Olen ollut silloin viittä vailla kahdeksantoistavuotias. Sitä ennen minulla oli ollut pelkkiä ihastumisia. Olin ollut todellisen sarjaihastuja ja se ihastuksen kohde vaihteli kutkuinkin viikoittain. Ensirakkauteni tapasin kuitenkin juhannuksena. Ystäväni oli kutsunut minut juhannuksen viettoon oman perheensä ja ystäviensä kanssa. Äitini päästi minut tänne aika auliisti, sillä kyseessä oli ystäväperheen kirkon juhannusjuhlat. Eli ainakin alkoholilla läträäminen ei meiltä alaikäisiltä onnistuisi. Ensirakkauteni oli muistaakseni ystäväni koulukavereita. Suurimman osan iltaa vietimme ihan vain porukassa, minä ja ensirakkauteni emme juuri jutelleet. Mutta kun kello oli jotain kolme ja neljä yöllä, me olimme lopulta ainoat, jotka jäimme valvomaan ja juttelimme ne aamun pikkutunnit.
Sitä ennen minulla ei ollut kertynyt juurikaan kokemusta pojista. Olin onnistunut niin sanotusti hankkiutumaan eroon neitsyydestäni. Siihen aikaan ainakin minä koin hirveää painetta siitä, että olin seitsemäntoista vuotiaana vielä neitsyt. Mikä oli täydellisen typerää! Jos silloin olisi puhuttu seksuaalisuudesta edes vähän eri tavalla ja siitä ekasta kerrasta, ihan vain ekana kertana, olisin ehkä malttanut odottaa sen puoli vuotta tätä ensirakkauttani. Silloin eka kerta olisi ollut varmasti todella erilainen kokemus. Nyt muistan sen todella hätäisenä, miehen puolesta kovakouraisena kokemuksena, aivan väärän ihmisen kanssa.
Ensirakkauden huumaa
Joka tapauksessa hullaannuin tästä pojasta aivan täysin. Jo se, miten hän katsoi minua ja huomioi minua, sai polveni täysin veteläksi. Meidän romanssiin kuului muun muassa auringonlaskun katselua kalliolta ja tietysti pussailua. Erityisen mielelläni muistelen erästä pussailua baarin parkkipailla, hänen autoaan vasten. Muistan muuten edelleen millainen auto hänellä oli.
Kaiken lisäksi sain kokea tätä ensirakkautta kesällä, mikä toi kaikkeen aivan oman ihanan lisänsä. Me tiedostettiin kuitenkin kumpikin, että tämä kyseinen romanssi kestää todennäköisesti vain sen kesän, koska poikaystäväni oli lähdössä opiskelemaan Keski-Suomeen. Toki me yritettiin kaukosuhdetta, mutta oltiin niin nuoria ettei meillä kummallakaan riittänyt suhdetaidot tai resurssit kaukosuhteeseen. Oltiin niin nuoria.
Rakastin poikaystävääni koko nuoren sydämeni (ja nuoruuden hormonien) voimalla.
Mutta hitto ne tunteet olivat isoja silloin nuorena. Tuntui oikeasti siltä, kuin siitä toisesta olisi elänyt. Kapasiteetti ei riittänyt oikeastaan mihinkään muuhun kuin siihen toiseen ihmiseen. Koko ajan vatsassa lepatti perhoset ja toisen näkemistä tai tekstiviestiä odotti taukoamatta. Myös se ero tuntui oikeasti siltä, että olisin voinut kuolla siihen paikkaan. Rakastin poikaystävääni koko nuoren sydämeni (ja nuoruuden hormonien) voimalla. Ja se tuntui silloin maailmaa suuremmalta.
Olen äärimmäisen onnellinen siitä, että vaikka minulla ei ole ollut juuri onnea menneissä ihmissuhteissani, niin ensirakkauteni oli niin ihana, että voin muistella häntä yhä kaihoisasti. Samaan aikaan haikeana siitä, että en tule koskaan kokemaan vastaavanlaista uudestaan.
Rakastuminen kolmekymppisenä
Vaikka eron jälkeen, varsinkin alussa, hullaannuin monista ihmissuhteista ja uusista kokemuksista, rakastuminen tuntuu olevan järkevämpää. En antanut itseni hullaantua kehenkään niin paljon, että olisin unohtanut omat toiveeni. Noin puolitoista vuotta takaperin, tutustuin todella ihanaan tyyppiin. Meillä synkkasi ja ehdittiin ihastua aika syvästikkin, sillä näimme useamman kerran. Sitten mies tarjoili minulle melkoisen pommin. Hän ei halunnut lapsia. Hänellä oli yksi oma ja minun lapseni olivat hänelle okei, mutta enempää hän ei halunnut. Päätin suhteen lopulta. Sillä vaikka meidän suhteessa olisi ollut valtavasti potentiaalia, tiedän etten ole valmis luopumaan lapsitoiveestani. Nuori ja miellyttämisenhaluinen minä olisi saattanut valita miehen niiden omien toiveiden sijaan.
Vaikka nykyinen kumppanini onnistui hurmaamaan minut alusta asti ja minulla lepattelee edelleen perhoset vatsan pohjassa. Silti, en ole missään vaiheessa antanut hullaannuksen lyödä yli, vaan taustalla on toiminut myös järki. En ehdottanut yhteenmuuttoa silloin vuoden alussa, kun kumppanini muutti Helsinkiin. Siitäkin huolimatta, että ollaan kesän jälkeen oltu lähinnä saman katon alla. Hups.
Rakastan kumppaniani ja olen hänen kanssaan onnellinen. Mutta toki sitä välillä haikailee niitä isoja tunteita, joita nuorena koki. Toki ne isot tunteet johtivat minut myös väkivaltaiseen parisuhteeseen, joten olen ihan tyytyväinen tähän.
-Jenni
KUVAT: Katri Konderla / EDITOINTI: Minä
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok
Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit
LUE MYÖS
Huomioi nämä varoitusmerkit parisuhteen alussa
Kun en haluakaan seksiä niin paljon, kuin olen ajatellut